Vesijuoksua ja matematiikkaa

Urheiluhullulle tyypilliseen tapaan vuoden viimeinenkin päivä kului liikunnan parissa. Mihin sitä koira (kissa) karvoistaan pääsisi? Olin sopinut alustavasti kavereiden kanssa, että he laittavat viestiä, kun suuntaavaat kuntosalille ja uimahallille. Viestiä ei alkanut kuulua ja suunnittelin jo meneväni yksinäni kuntosalille.

Mutta mitä ihmettä? Tulihan viesti, vain kolmisen tuntia odotettua myöhemmin ja juuri passelisti minulle. Kurvailin töistä suoraan uimahallille, missä en olekaan käynyt koko tänä vuonna. Jotakin yllättävää täytyi keksiä vielä viimeiselle päivälle, ettei kangistu ihan rutiineihin. Pois ne minusta.

En ole eksynyt varmaan kymmeneen vuoteen kyseiseen paikkaan ja sekoilinkin siellä ihan urakalla. Vaihdoin vaatteet pukuhuoneessa ihmetellen leveähameisen kansanosan touhuja. Sen jälkeen en löytänyt kuntosalia ja otin kaikki kamat kainaloon ja hipsuttelin infoon kysymään, että missähän sali mahtaa olla ja mitä mä näille nyyteille teen. Reipas nainen passitti minut takaisin pukuhuoneeseen ja neuvoi toisen oven, mitä piti käyttää.

Kaverit jo hikoilivat (lämmitys oli täysillä) kuntosalilla, kun pölähdin paikalle. Ystävä rehki soutulaitteella ja kun käänsin selkäni, joku kummajainen ehti kiilata hänen tilalleen. Jouduinkin tällä kertaa tyytymään polkupyörään, vaikka en moisesta vekottimesta juuri perusta. Ei siinä tule kuin pinkeä peppu kipeäksi. Tein selkälihaksia, kyljyksiä ja käsilihaksia. Uskalsin jälleen tarttua jopa palloon ja tein sillä vatsalihaksia. En kuitenkaan ilennyt istua pallon päälle, kun pallo näytti onnettoman pieneltä. Pelkäsin löytäväni itseni maasta pallo litistyneenä allani.

Kuntosalilta matka suuntautui altaaseen. Uintia en olekaan harrastanut koko vuotena. Talviturkkikin jäi päälle ja sen vuoksi hiki onkin virrannut. En kyllä uinut tälläkään kertaa, vaan vesijuoksin. Juuri viikolla kaverin kanssa oli puhetta hänen vesijuoksustaan ja minuakin houkuteltiin matkaan. Niinpä tein varaslähdön ja hieman harjoittelin, jos vaikka uskaltaudun joskus kaverin kanssa vesijuoksemaan. Sirpan kanssa me kyllä pari kertaa käytiin kaksi vuotta sitten. Kälätys vain kuului altaasta, kun vesi roiskui.

Tällä kertaa kuitenkin juoksin yksin, kun kaverit vesipetoina hävisivät altaan syvyyksiin. Vain kumipipot vilkkuivat, kun altaan pää vaihtui toiseen uudelleen ja uudelleen. Minulle matkaa kertyi yhteensä 450 metriä. Enemmänkin olisin voinut juosta, mutta halli meni kiinni. Miten henkilökunta voi haluta uuden vuoden viettoon kesken parhaimman illan? Yritin juosta oikein kovin, mutta onnetonta räpellystähän se oli, kun vesimassa laittoi vastaan. Samalla tuli myös tuijoteltua kanssajuoksijoita, kun juoksussa sinänsä ei ole mitään ajateltavaa. Yritin vältellä omiin synkkiin ajatuksiin vaipumista. Ihan suora, rehellinen tuijotus kohti kanssaihmisiä on parempi vaihtoehto.

Vuoden viimeiseen blogikirjoitukseen sopii hyvin yhteenveto vuoden saaliista. Tämä vuosi on ollut hyvä liikuntavuosi. Olen kokeillut monipuolisesti lajeja, kun vielä tänäänkin sain blakkariin uuden lajin. Yhteensä tänä vuonna olen liikkunut 277 kertaa, 286 tuntia. Kävelylenkillä tuli käytyä 63 kertaa ja ratsastamassa 48 kertaa. Kuntosalillekin ehdin 34 kertaa ja samoin jumppaan, vaikka aloin käydä jumpassa vasta kesän aikana. Pisin urheilusuoritus kesti 3,5 tuntia ja se tapahtui lähes tulkoon vuosi sitten 1.1.2012 laskettelurinteessä Levillä. Urheiluhullun on hyvä lopettaa vuosi tähän. Kiitos ja kummarrus. Ensi vuonna laitetaan paremmaksi.

Talviurheilukausi avattu toden teolla

Viime kirjoitelun jälkeen olen liikkunut paljon. Joulun notkuvien pitopöytien jälkeen aloitin kunnon kuntokuurin tai pikemminkin jatkoin mihin ennen joulua jäin. Torstaina suuntasin jumpalle, tehomuokkaukseen. Siellä oli ilokseni jälleen vuorossa kuntopiiriä. Ihmisiäkin oli siunaantunut paljon ja kaikki valittelivat ylensyöntiä.

Hyppelin ahkerasti X-hyppyjä ja tein pallon kanssa selkälihaksia. Vatsat tein kiertäen paino käsissä. Steppilaudan kanssa innostuin hyppimään tasajalkahyppyjä, mikä on varsinainen saavutus, kun syksyllä vielä inhosin niitä yli kaiken. Oman haasteensa treeniin teki se, kun edellä oleva nainen hikoili mahdottomasti pisaroita ympäri lattiaa ja patjoja. Yritin valita kuivimman kohdan, kun mielelläni kastun vain omasta hiestä, en muiden.

Perjantaina askelet veivät kuntosalille ja tein normisetin. Aloitin ja lopetin soudulla. Välissä tein selän, kädet, rintalihakset ja pakarat. Kaikki otti sen verran pattiin, että virtaa riitti treenin viemiseen läpi kunnon temmolla.

Lauantaina ratsastustunti oli peruttu, joten kävin ensimmäisen kerran ladulla tänä talvena. Ensimmäiset vedot olivat silkkaa riemua. Olin jo unohtanut lapsenomaisen ilon, mitä hiihdossa voi tuntea, kun suksi luistaa ja maisema on kaunis. Innoissani lykin kunnon vetoja ja otin välillä valokuvia komeista koivuista. Olin tietysti jo unohtanut, että liian kova vauhti 10 asteen pakkasessa voi kostautua. Keuhkot alkoivat vähän ajan päästä ilmoitella itsestään ja huudella, että hiljennä vähän, me ei pysytä perässä. Niinpä otin rauhallisesti ja päästin yhden naisen ohi. Kiersin lenkin neljä kertaa ja puolessa välissä pysähdyin juttelemaan vanhemman miehen kanssa, joka kertoili viereisen järven virtapaikoista. Puhe kyllä eksyi jossakin vaiheessa jo Lapin laduille ja tanssipaikkoihinkin. Ilmeisesti puhekumppanini kuluttaa mielellään parkettia päivän ahkeroinnin jälkeen. Itse en juuri siitä puolesta tiedä mitään, joten en lähtenyt vertailemaan kokemuksia. Toivottelin vain hyviä hiihtokilometrejä. Kyllä oli hieno tunne lenkin jälkeen.

Sunnuntaina suuntasin jälleen ladulle. Tällä kertaa seuranani oli pari kaveria ja kävimme heidän läheisellä ladulla. Keli oli todella liukas ja hiihto meni lykkymiseksi käsivoimilla. Onneksi mulla ei ole ollenkaan rimpulat kädet. No, tällä tahdilla rimpuloissakin on kauden lopuksi voimaa kuin pienessä kylässä. Kykenimme pitämään sen verran vauhtia, että ohitimme runsasti ihmisiä, vaikka toinen kaveri kaatuilikin välillä. Jälleen tunsin hiihdon riemua ja tuli ihan lapsuus mieleen, kun silloin melkein nukuikin sukset jalassa.

Pienen tauon ja suklaan syönnin jälkeen kävimme vielä luistelemassa. Kiersimme muutaman sadan metrin rataa tasaista tahtia ympäri ja nautimme menosta. Kadehdin kavereiden luistimia, kun olin unohtanut, että saan omistani aina pienen ajan jälkeen hiertymät kantapäihin. Ehkä minun on aika museoida ne 30 vuoden ahkeran palveluksen jälkeen. Ehkä. Reidet huusivat hoosiannaa, mutta laitoin korvat kiinni ja annoin mennä. Kun hiihtolenkillä hauikset saivat kyytiä, nyt oli reisien vuoro.

Kyllä oli päivän päätteeksi itseensä tyytyväinen olo. Posket punaisena tästä on hyvä jatkaa talviurheilukautta. Ja yritän saada Sirpankin mukaan luisteluun ja hiihtoon. Ensin vaan hommataan kunnon välineet, joiden kanssa voimme olla yhdessä muiden tien tukkona.

Ylensyönnin vastaisku kuntosalilla

Päätimme Sirpan kanssa reippaina lähteä kuntosalille kesken joulun valmistelun. Tai minä olen ollut niin innokas joulun valmistelija, että kaikki on ollut tehtynä jo monta päivää. Kumpikin on vetänyt joulusuklaita, pipareita ja joulutorttuja jo hyvissä ajoin ennen h-hetkeä. Ennakoimme myös, että huomenna saattaa tulla kiusaus ylensyöntiin.

Niinpä tänään ja teimme kunnon treenin salilla. Päädyimme eri salille kuin normaalisti, kun oma salimme oli kiinni ja avaa ovensa vasta Tapanina. Salilla oli rauhallista. Alussa oli vain yksi nainen lisäksemme ja jonkin ajan päästä tuli muutama karju ilmiselvästi kodin joulusiivousta karkuun nakkisuojaan salille.

Minä lämmittelin soutulaitteella, kun tykkään siitä ja Sirpa viritteli crostraineria alkuvaikeuksien jälkeen. Sen jälkeen teimme vuoronperään vatsat ja selän. Vaihdoimme samalla kuulumisia, kun oli ehtinyt vierähtää jo kaksi päivää edellisestä tapaamista. Siinä ajassa ehtii sattua ja tapahtua. Sirpa suunnitteli myös kauppareissun ostoksia; ihan pientä vaan eikä yhtään heräteostosta.

Sirpa treenasi ahkerasti jalkalihaksia monella laitteella. Itse keskityin käsiin, kun ne ovat ihan rimpulat. Voimaa on ihan minimaalisesti - ei ollenkaan - minimaalisesti - ei ollenkaan. Bongasin salin seinustalta myös pallon ja riekuin sen päällä vatsallani. Lisäksi siirtelin palloa käsistä jalkoihin ja takaisin. Tein myös muutaman tehokkaan jalkojen heilutksen sivulta toiselle. Olen huomannut, että liike tehoaa erityisen hyvin jumiutuneeseen selkään. Sirpa jaksoi vieressä kasvattaa käsilihaksia laitteella, joka on minulle täysi mysteeri. Samalla mietimme onko puolen vuoden jumpassa käynti näkynyt jossakin. Totesimme, että ainakin nykyisin osaamme hyppiä ihan suvereenisti steppilaudalle tasajalkaa eikä tunnu missään. Olemme tosi hyviä. Hihiii!

Loppuun vielä verryttelimme crossarilla ja pyörällä. Pukuhuoneessa ihan vähän, pikkuisen vain, todella minimaalisesti, kummastelimme miesten ihmeellistä elämää ja maailmankatsomusta. Tällä on hyvä lähteä kohti joulun notkuvia pöytiä, vatsalihakset timmissä kunnossa.

Jouluista ratsastusta

Joulun kunniaksi saimme valita mitä haluamme tehdä. Ehdotin puomeja, kun en missää tapauksessa halunnut ainakaan pohkeenväistöä. Väistöt pursuavat jo korvista ulos ja rehellisyyden nimissä ne ovat vaikeita. Tosin epäilin ehdottaa puomeja, kun mukana tunnilla oli herkkä tamma, joka aloitti sipsuttelun ja tepastelun samantien, kun ratsastaja pääsi selkään. Ylimääräistä sähläystä ja varsinkaan putomisia ei joulun alla kaipaa. Vaikka sellainenkin kyllä nähtiin. Varsin mystinen putomainen, kun ratsastaja päätyi yhtäkkiä hevosen viereen jaloilleen. En ollut uskoa silmiäni, että mitä ihmettä tapahtui. Jos täytyy pudota, kannattaa sekin tehdä tyylillä.

Puomit olivat ympyrän kaarella ja menimme niitä maltillisella tahdilla. Jopa herkkä tamma malttoi keskittyä ja jätti ryntäilyt ja pystyyn hyppimiset väliin. Teimme kaksi volttia ympyrän sisään ja onnistuin aina samaa sumppuun kaverin kanssa. Joskus luulin ehtiväni alta pois, mutta oma hevoseni kompasteli viimeisessä puomissa ja vauhti hidastui. Täystyrmäyksiltä kumminkin vältyttiin.

Homma alkoi luistaa paremmin, kun älysin käyttää ulko-ohjaa. Se tasapainoitti kummasti hevosen menoa ja turhat kompastelut ja ympyrältä ulospäin lipeämiset jäivät. Tehtävä muuttui varsin haastavaksi, kun otimme mukaan laukkaa. Ensin laukkasimme puomien ulkopuolelta ja etsimme sopivan rytmin. Puomien ylitys laukassa oli varsin mielenpainuvaa. Puomit olivat niin pienin välein, että hevosen piti edetä maltillisesti ja jättää loikkimiset väliin. Opettaja huusi, että ajatus mukaan, valmistautukaan kunnolla. Mua alkoi naurattaa, kun sain ensimmäisen kerran vuoden aikana opettajan karjumaan pää punaisena, kun vauhdikkaasti kaadoimme tötterön ja loikimme puomit. Hyvä, että saa välillä opettajaankin eloa.

Homma alkoi luonaamaan, kun aloin laukkapuomeilla käyttää puolipidätteitä joka välissä ja samalla kannustin pohkeilla hepoa eteenpäin. Yllätys, yllätys: pelkkä matkustelu hevosen selässä ei riittänytkään. Työvoitto, sanon minä. Tallissa vielä söimme hevosten kanssa kilpaa porkkanoita. Arvatkaa kuka voitti?

Kaksi tuntia ratsastusta - mitä luksusta

Tänään ratsastin kaksi tuntia putkeen. Opettaja vain vaihtui välillä, mutta se ei tahtia haitannut. Ekalla tunnilla teimme voltit joka kulmaan ja pitkillä suorilla ratsastimme avotaivutusta. Avot menivät mallikkaasti ja voltitkin hyvin erityisesti sen jälkeen, kun ohjasin hepoa ulkopohkeella kohti alkupistettä.

Onnistuin lähes koko tehtävän menemään ylhäisessä yksinäisyydessä. Jostakin kuitenkin ilmestyi valkomusta takapuoli eteen ja jouduimme välillä kävelemään ravauksen sijaan, että yhteentörmäys olisi vältetty. Lopputunnista jyskytimme tolkuttoman pitkään harjoitusravia keskiympyrällä. Kerrankin onnistuin istumaan kunnolla ja takapuoli pysyi satulassa ilman, että hytkyin kun perunasäkki ja vieteriukko. Lopuksi vielä laukkasimme pitkään, pitkään, pitkään. Se oli loistavaa.

Tunnin jälkeen siirryin toisen opettajan ohjaukseen. Tunnilla oli mukava nuori mies, joka ravaili vauhdikkaasti hevosellaan siellä täällä miten sattui. Täytyi pitää silmällä muita, että emme oli törmäilleet urakalla.

Keskellä kenttää oli seitsemän puomia, jotka ylitimme ensin peräperää reippasti. Sen jälkeen etenimme hallitummin ja yritimme saada puomien väliin osumaan enemmän askelia. Onnistuihan se lopulta. Kerran älysin juuri oikeassa kohdassa kannustaa hevosta ja kykenimme etenemään puomit loppuun asti oikein ilman hidastelua.

Kun siirryimme laukkaan, menimme puomeille yksitellen. Ensimmäisellä kerralla etenemimme puomeille loikalla, seuraavilla kerroilla osasin antaa paremmin puolipidätteitä ja pohkeita ja vauhti pysyi tasaisena ja puomien väliin juuri oikea määrä askelia. Laukkaa helpotti, kun sai olla kevyessä istunnassa. Minusta on tullut yllättäen sen vankkumaton kannattaja.

Erityisen tyytyväinen olin opettajalta saamaani vinkkiin, jonka avulla kykenin siirtämään hevosen hallitusti laukasta raviin. Olen ennenkin kokenut siirtymiset töksähtäväksi ja nyt ne onnistuivat pienen jipon avulla.

Kaksi tuntia ratsastusta putkeen oli aivan loistavaa luksusta. Oma kroppa lämpeni ja pääsin työskentelemään hevosen kanssa hyvin. Tallissa vielä palkitsin kaverini leivänpalalla ja turvan rapsutuksella.

Kumipallona luokses pompin vaan

Pukuhuoneessa tutut naiset juttelivat keskenään ja toivoivat muutosta jumppaohjelmaan. Kuinka ollakaan ohjaaja pyysi meitä ottamaan pallot ja viemään steppilaudat pois. Kerrankin meitä oli niin vähän, että pallot riittivät.

Palloilu oli mielenkiintoista ja välillä tuskaisen vaikeaa. En onnistunut millaan keikkumaan pallon päällä nelinkontin. Sirpa sentään isomman pallon päällä onnistui taiteilemaan. Kadehtien katselin häntä, kun yritin äheltää oman palloni kanssa.

Välillä teimme käsipainoilla ja matolla normiliikkeitä: jalkakyykkyjä. Ja jälleen kaivoimme pallot esiin. Tai ei niitä kaivaa tavinnut, kun pallot tuppasivat vaeltamaan pitkin huonetta ja vyörymään päälle. Vatsallaan paljon päällä oli kiva loikoilla ja onnistuin jopa aivan kevyen helposti siirtelemaan palloa jaloilla. Myös selällään makaaminen ja pallo jalkovälissä oli metkaa. Tuli ihan strutsiolo, kun jalkoja heiteltiin puolelta toiselle. Muna vaan oli liian iso, ihan liian iso, suureellinen. Kun palloa siirreltiin käsistä jalkoihin ja takaisin, vatsalihakset huusivat hoosiannaa.

Olin unohtanut lenkkarit kotiin ja sukat liukuivat kivasti hooverissa. Se olikin hyvä tekosyy pitää polvet maassa ja tehdä helponnettu hooveri. Sirpa sen sijaan puski täysillä loppuun asti ja  näytti hooverille närhen munat. Jäimme odottelemaan seuraavaa palloilukertaa.

Esteiden yli

En muistanut ollenkaan, että todennäköisesti meillä on ratsastuksessa esteitä, kun viime viikolla oli puomeja. Oikeastaan olin tosi tyytyväinen, että pääsin suht lyhyen tauon jälkeen taas hyppäämään. Varsinkin kun hevosena oli tuttu tyyppi, jonka kanssa on ilo hypätä.

Alkuverryttelyä haittasi eilen satuttamani selkä. Onneksi ei tarvinnut rytkyttää harjoitusravia, mutta kyllä selkä kevyessäkin muisutteli ikävästi itsestään. Esterata oli saman tyyppinen kuin viime viikon puomiharjoitus, sillä toiseen päätyyn oli laitettu uralle kaksi puomia, jotka myöhemmin nostettiin esteeksi. Kolmas puomi oli keskellä kenttää isolla ympyrällä.

Alkuun ravailimme puomien yli ja etsimme sopivaa tahtia sekä reittiä. Oma hevoseni meni juuri sieltä kuin pitikin. Ilokseni teimme todella ison ja symmetrisen ympyrän. Kaverin hevonen sen sijaan pyrki oikomaan ja ja toinen hevonen sekoili ja yritti kiertää puomeja. Perässä oli haastavaa mennä ja teinkin ylimääräisen voltin ja etsiydyin muille maille.

Alkuun myös laukkasimme puomeja ja vaivihkaa opettaja nosti puomit esteiksi. Yhden kerran rata meni miten meni, kun jo alussa toisen hevosen perä oli edessä ja jouduin koukkaamaan, että pääsin ympyrälle. Päätyesteetkin menivät vähän liian hurjassa vauhdissa. Seuraavalla kerralla korjasin tilanteen ja kykenin hiljentämään vauhtia. Muistin jopa pitää kantapääni alhaalla.

Hevonen ampaisi kiitettävästi laukkaan takajalat ponnistaen. Vauhtia oli sopivasti ja välillä sain vähän hillitäkin sitä. Selkä tykkäsi kevyestä istunnasta ja etukumarasta asennosta. Olisin voinut jatkaa vaikka kuinka kauan. Viimeisellä kerralla sai valita hyppääkö päädyn kaksi estettä vai ympyrän yhden esteen. Valitsin päädyn ja toinen este ei sujunut kovin mallikkaasti. Sainkin luvan hypätä esteet uudelleen ja muut nauroivat, että tämä oli suunniteltu juttu, että sain hypätä enemmän. Saattaa olla niinkin.

Loppukäynnin aikana yritin vielä saada hevosen pään oikeaan asentoon ja onnistuinkin siinä. Olen aloittanut sen treenaamisen, vaikka en ole juuri aikaisemmin asiasta välittänyt.

Tallissa laitoin vielä hevosen kuntoon ja annoin leipää palkaksi.

Kerta se on ensimmäinenkin steppailussa

Olen onnistunut lahjakkaasti välttämään steppailua tähän päivään asti, vaikka se taisi olla suurin hitti joskus 15 vuotta sitten muinaishistoriassa. Kun eilen teimme taniaisen ja Sirpan kanssa reippaan kävelylenkin ja yritimme pitää tupeen päässä, vakkari jumppa jäi väliin. Niinpä otin tänään itseäni niskasta kiinni ja suunnistin jumppaan jo heti yhdeksän jälkeen aamulla.

Pikkuhiljaa väkeä alkoi valua salille, itseäni vähintään yli  10 vuotta vanhempia ladyja. Stepin vetäjä oli kuitenkin vanha tuttu ja uskalsin luottaa siihen, että pärjään tunnilla, vaikka step olikin uusi juttu. Toki olen käyttänyt lautaa muilla jumppatunneilla, mutta en koko tuntia.

Oikeasa olin, pärjäsin hyvin ja vaihtoehtoja annettiin hyvin. Tosin alun verryttely oli melko heppoinen ja kun tasajalkahyppelyt laudalle alkoivat, niksautin selkäni. Askellus kunniaan.

Kaikki liikkeet eivät olleet tuttuja, mutta selviydyin matkimalla edessä olevia steppaajia. Loppupuolella uskalsin jo hyppiä laudan yli tasajalkaa. Tuli ihan mestariolo. Pyörimiset jätin väliin, kun alkoi huipata ja tsatsassa tuli ihan ääliömäinen olo. Sen sijaan jalkakyykyt olivat tuttua kauraa ja hooverikin sujui.

En ole koskaan pitänyt aamujumpista, mutta tämä tunti meni hyvin ja olo oli sen jälkeen energinen. Samalla mielessä välkkyi Sirpa, joka samaan aikaan suunnisti kampaajakouluun opiskelijan käsittelyyn. Millainenhan taideteos päästä tuli?

Draaman jälkeistä ratsastusta

Ajattelin mennä katsomaan edellistä ratsastustuntia, kun aikaa oli ja riittävän lämmintä, että katsomossa ei jäätyisi pystyyn ennen omaa tuntia. Kun saavuin maseesiin, edellisten ratsastajien hyppytunti olikin keskeytynyt. Toinen ratsastaja makasi selällään maassa ja valitti päänsärkyä ja huonoa oloa. Hän oli lentänyt kunnon ilmalennolla päälleen ja makoili todella pitkään maassa. Toinen ratsastaja antoi hevosensa minulle ja hyppäsin sen selkään, että ratsastaja pääsi etsimään  kaulusta kaularangan tueksi. Sitä ei löytynyt ja pudonnut ratsastajakin pääsi kampeamaan itsensä ylös. Loppupäivän menot oli taatusti peruutettu.

Opettaja kyseli haluammeko mennä koulua vai puomeja. Enemmistö valitsi koulun edellisen tunnin ratsastajan putoamisen vuoksi. Teimme kumpaankin suuntaan avotaivutuksia käynnissä ja ravissa. Aloitimme voltilla ja lopetimme volttiin.

Avotaivutukset menivät muuten hyvin, mutta harjoitusravin rytkytystä en kestä. Opettaja muistutti jälleen etunojastakin viitisen kertaa. Lopussa kuitenkin laukattiin pääty-ympyrällä ja se meni hienosti. Onnistuin pitämään jalustimet melkein koko ajan paikoillaan ja vauhti oli huimaa. Ympyrämme pyöri hyvin kolmen hevosen voimalla.

Perussettiä salilla

Onkin kulunut jokunen hetki, kun on tullut kirjoitettua. Urheilu ei ole jäänyt väliin, mutta ajatukset ovat pyörineet enemmän maapallon kääntymisen ympärillä kuin blogin kirjoittelussa.

Tänään askelet veivät salille ja tuli tehtyä kunnon treeni. Perinteisen soutulaitealoituksen aikana sisään asteli reippaasti Fox-Pete vilkuttaen iloisesti ja vaihtaen muutaman sanan.  Siinä jutellessa selvästi aivan lähiaikoina kuntoilun aloittanut vanhempi herra koukkasi ohitseni juoksumatolle. Kysyi kyllä olinko menossa siihen ja totesin, että mene vaina, ehdin myöhemminkin. Vikkelä kaveri vaikkei olisi päälle päin uskonut.

Onneksi vapaana oli yksi suosikkilaitteeni, jolla voi treenata rintalihaksia ja alleja. Tein niin kauan liikkeitä kuin jaksoin, joka kierroksella hieman vähemmän. Sen jälkeen siirryin toiseen rintalihaslaitteeseen ja laitoin vahingossa enemmän painoja kuin normaalisti. Näytti sekin huiman iso, pikkuriikkinen, huiman iso, pikkuriikkinen paino nousevan.

Selän tein 35 kilolla. Tällä kertaa jätin 40 kiloa väliin, kun tunsin pientä kipua vasemmassa kyljessä vastalihaslaitteessa. Parempi kävellä omin jaloin salilta pois kuin pyytää apua 10 hauiksiaan pumppaavalta mieheltä. Vaikka olisihan sitä apua saattanut läheltä löytyä, jos selkä olisi paukahtanut.

Vanhemman herran poistuttua juoksumatolta, hyppäsin matolle ja juoksin rapiat 1,5 km yhdeksän kilometrin tuntivauhtia. Olin tyytyväinen rytmiin ja maisemkin oli tällä kertaa mielenkiintoisempi kuin viime salikerralla. Kymmenen bodaria ja muuta hippiäistä antoivat kiitettävästi seurattavaa, että ei päässyt tylsistymään. Olin erittäin tyytyväinen itseeni ja kaiken kruunasi kunnon venyttely. Pete jäi edelleen foxaamaan, kun poistuin salilta kohti suihkua.

Kunnon poikitusta

Ratsastustunnin aiheena oli jälleen pohkeenväistö. Tällä kertaa pohkeenväistöä tehtiin kummallakin pitkällä sivulla. Omaan päähäni oli vaikeaa saada mahtumaan oikea asento. Hevosen naama oli päin seinää tai aitaa ja itsellä oli koko ajan tunne, että luonnollisempi asento olisi ollut hevosen naama keskelle päin suunnattuna.

Jokunen kerta väistö oli hyvin loiva ja muutaman kerran liian jyrkkä. Olimme kunnolla poikittain ja hevonen mietti, etä mites minä tästä oikein etenen.

Pääty-ympyrät olivat yhtä nautintoa ja hevonenkin selvästi rentoutui.

Vaikka kyllä pohkeen väistötkin sujuivat letkeän leppeästi, eikä

kuumentumista ja hermostumista ollut havaittavissa.

Lopputunnista laukkasimme pääty-ympyröitä ja pitkillä

sivuilla käänstimme hevosen pään ulospäin. Laukat sujuivat

hyvin ja oli hienoa laukata pitkään.

Koska viime kerralla huomasin, että laukasta raviin siirtyminen oli töksähtävää ja muutos oli liian raju, tällä kerralla kiinnitin erityistä huomiota siirtymiseen. Kun keskityin niihin huolellisesti, teimme rauhallisia ja hillittyjä siirtymisiä.

Olen pitänyt kirjanpitoa siitä kuinka monta kertaa opettaja huomauttaa etukenosta asennostani. Tällä kertaa sain saaliiksi puhtaan nollan ja olen enemmän kuin tyytyväinen. Olen viikollakin harjoitellut asentoani  autossa sekä kävellessä. Olen löytänyt lopultakin, ainakin hetkeksi, suosikkihevoseni kanssa oikean asennon.

Kuntoilua salilla

Vaikka päivä venähti pitkäksi, päätin lähteä kuntosalille. Ensin tapani mukaan olin soutulaitteella 14 minuuttia ja sen jälkeen suunnistin juoksumatolle. Yritän pikkuhiljaa ujuttaa jälleen juoksua treeniohjelmaani. Tällä kertaa juoksin 1,3 km ja kulutin kaloreita 103. Olin kohtuullisen tyytyväinen juoksuuni.

Juoksumatolla juoksemisessa kaipaan kuitenkin maisemien vaihtuvuutta. En oikein jaksa innostua ja pitää mielenkiintoani yllä juoksuun, jos näkökentässä ei ole muuta kuin pari hikistä ukkoa ähisemässä penkkipunnerrusta. Pitäisi varmaan alkaa hyödyntää vilkasta mielikuvistusta tässä kohtaa.

Kiersin myös selkä-, vatsa-, pakara- ja rintalihaslaitteet. Olisin mennyt myös toiseen rintalihaslaitteeseen, mutta en jaksanut jäädä odottelemaan kahden karjun sarjan loppumista ja siirryin venyttelyn puolelle. Kuulin myös iloisia uutisia, kun jumppakaveri kertoi pukuhuoneessa, että bootcamp tulee takaisin ohjelmistoon muutaman kuukauden tauon jälkeen. Jälleen voi päästellä täysillä.

Ikuinen hymy huulilla

Muistan jo varhaiskeskiajalta lauseen, joka hiipi väistämättä tänään mieleeni: "Ikuinen hymy huulilla on hiipivän tyhmyyden merkki."

Kahden päivän näennäiskuntoilun jälkeen, jolloin vain kävelin ja crossailin, vetäisin oikein kunnon jumpan. Olin täydessä iskussa, kun flunssasta ei ollut enää tietoakaan ja vähän väliä alkoi hymyilyttää ja naurattaa. Jumpan vetäjäkin alkoi jo vilkuilla, että mikähän sitä vaivaa. Ei mikään, ellei oteta huomioon sitä hiipivää tyhmyyttä.

Vuorossa oli paljon tasajalkahyppyjä suoraan steppilaudalle sekä vinoittain kummastakin suunnasta. Onnistuin tekemään jokaikisen täysin tasajalkaa. En pinnannut yhtään ja huomasin kauhukseni jopa nauttivani hypyistä. Samoin jalkakyykkyjen jälkeen oli vuorossa hyppyjä ja lopussa useampi hyppy peräperää. Maan vetovoima vetää ueinmiten puoleensa, mutta siitä huolimatta hyppely oli hauskaa ja tätä en olisi uskonut sanovani. Alan kehittyä, tiedä sitten kehitynkö urheilijana vai ihmisenä.

Paineita kaverin silmien alla

Sirpa tuli seuraan ratsastusta ja heti tuli paineita.. Olemme yrittäneet sovitella tallilla käyntiä muutaman kuukauden ja nyt se onnistui. Sirpa tutustui sillä silmällä paikkoihin, jos vaikka hyppäisi itse hevosen selkään. Ei nyt sentään lännenfilmien tyyliin eikä heti, mutta jonakin hyvänä hetkenä. Kylmyys ja talvi olivat saapuneet paratiisiin ja annoin Sirpan päälle oman talvitakkini, että hän ei ihan jäädy katsomoon takapuolestaan kiinni. Siinä sitä olisi kiva odotella kevättä ja jään sulamista.

Enkös mä voisi aamu-unisena jäädä vielä koisimaan?




Pääsin jälleen ratsastamaan lempparini kanssa.

Viime viikon hienon esteratsatuksen jälkeen vuorossa oli perinteinen koulutunti. Pari kertaa menikin kivasti enkä kuullut kertaakaan opettajan mainitsevan etukenosta asennosta. Päinvastoin sain kehuja oikeasta tyylistä. Tänään olin varautunut siihen, että kuulen etunojasta huomautusta, mutta yllätin kaikki ja ennen kaikkea itseni, enkä kuullut opettajan kertaakaan muistuttavan, että voisitko nojata taaksepäin, nojaa taaskepäin, Mare selkä taakse. Hihii! Alankohan mä oppia?

Nyt oli koko ryhmä koossa viimekertaisen luksuksen jälkeen, kun meitä oli vain kaksi innokasta. Heti huomasi kuinka paljon vaikeampaa on mahtua maneesiin, kun porukkaa on kuin pipoa (todellisuudessa vain kuusi, siis tosi paljon, kuusi, tosi paljon, kuusi). Muuten mahduimme hyvin, mutta laukassa tuli ahdasta ja sekoilu alkoi.

Aiheena oli pohkeenväistö puoleen väliin kenttää ja siitä jatkona avotaivutus. Pohkeenväistö meni tosi hyvin, mutta avotaivutuksessa lähdimme liiraamaan oikealle. Emme paljon, mutta jonkin verran ja jokunen kerta. Opettaja pysyi tiukkana, hyvä, ettei viivottimella mitannut reitin suoruutta ja pyysi tekemään tehtävän niin monta kertaa, että reitti meni just eikä melkein oikein.





Toiseen suuntaan teimme pohkeenväistön ja nostimme sen perään laukan. Heti oli hevoset poikittain ja aina jonkun takapuoli edessä. Joka tapauksessa meidän laukat menivät hyvin. Ainoastaan kerran kun hevonen pudotti laukan raviksi, menetin kummatkin jalustimet, mitä ei ole tapahtunut vuosiin ja yritin kaapia niitä takaisin paikoilleen.  

Lopputunnin laukkasimme kahdella pääty-ympyrällä tukka hulmuten. Olisin voinut jatkaa iltaruskoon. Sirpa otti vielä loppukäyntien aikana muutaman kuvan muistoksi.



Palloilua ja pöllöilyä

Jumppatunti alkoi lupaavasti pöllöillen. Sirpa hukkasi numerolappunsa, joka piti antaa jumpan vetäjälle. Jumpan jälkeen se löytyi pukuhuoneen penkiltä, mutta eihän sitä tietysti alkutohinoissa muista ottaa mukaan. Minä olin puolestaani laittanut paitani väärin päin ja pesulappu vilkkui kivasti kainalossa. Uskottelin itselleni, että se on uutta muotia. Sirpa oli juonessa mukana, muusta porukasta en menisi niin takuuseen. Takapuolessakin oli valkoinen höyhen tai siltä se näytti, mutta eipä ollutkaan, vaan jotakin töhnää. Kumpikin oli todella skarpissa kunnossa aloittamaan uuden ohjelman.

Alkuverryttelyssä kuulin ensimmäistä kertaa hurjien opiskeluvuosien jälkeen sanoja grip ja mambo. Ensin ei ollut hajuakaan mitä ne tarkoittavat, mutta muisti palaili pätkittäin ja sanat alkoivat hahmottua liikkeeseen. Sain aavistuksen, että liikesarjat saattaisivat peräkkäin laitettuna näyttää sulavilta ja kykenin mielessäni kuvittelemaan kevyen ballerinan leijailemaan kevyesti liikkeestä toiseen. Kun sitten palasin haavemaailmastani todellisuuteen, totesin, että enemmänkin porukan tömähtely muistutti norsulaumaa. Siitä oli sulavuus kaukana, mutta ainahan sitä voi kuvitella.

Sykkeenkohotusliikkeet olivat kamalia. Inhoan yli kaiken lattialla nuohoilua ja nyt urakoimme kädet lattialla oikein kunnolla. Välillä pompimme ylös ja laskeuduimme takaisin alas ja heiluttelimme jalkoja puolelta toiselle. Kumpaakin alkoi pyörryttää ja väsynyt hihitys täytti ilman.

Tällä kertaa jalkakyykyt tehtiin nopeassa tahdissa laudan päältä joka suuntaan. Sirpa sekosi sukissaan ja minä yritin pysyä tahdissa ja samalla varoa polven vääntymistä, mikä siinä tahdissa oli hankalaa.



Varsinainen huvinäytelmä tuli eteen pallon kanssa. Kun lauma laittoi pallon jalkojen väliin ja siirteli jalkoja sivulta toiselle, minä repesin. Mieleeni tuli lentosauruslauma, joka hautoi antautumuksella isoksi paisuneita muniaan. Ainakin vatsaslihakset saivat tehoa hihityksestä.

Kävellen pääsi nopeammin kuin autolla

Tolkuttoman kova sade ja melkein räntäkuuro yllätti iltapäivällä ja tuntui jo melko haasteelliselta lähteä kävelylenkille. H-hetkellä kuitenkin aurinko antoi parastaan ja maisema ui kullaneltaisen ruskan väreissä. Suunnistimme pitkästä aikaa yhdessä lenkille ja suoraan keskustan ruuhkaan ja autojen korviahuumaavaan meteliin. Äänijänteet joutuivat koetukselle, kun yritti huutaa ruuhkaäänien yli.

Ensimmäinen yhteiskuva urheiluhulluista bloggareista

Poikkesimme kioskille, mutta jätimme tällä kertaa suklaat väliin suosiolla ja jatkoimme väljemmille vesille korvia lepuuttamaan. Katsastimme uuden asuntoalueen ja ihastelimme vanhaan tyyliin tehtyjä puutaloja. Yritimme todella loistavina suunnistajina ja erityisesti oman paikkakunnan erityistuntijoina löytää oikeaa polkua mistä pääsisimme järven rantaan tien poskeen. Yhden harhaan kulun ja toisen empimisen jälkeen löysimme oikean polun pään.

Aivan taatusti tästä on mennyt polku. Miksi tässä nyt on peltoa? Jostakin täältä se meni. Vai olisiko oikea paikka sittenkin tuolla vähän matkan päässä? Yritetään sieltä. Eikös polku mennytkin kukkakaupan vierestä? Joo, öö, kai. Tästä se menee. Ei kun, ei tai ehkä. Katsotaan sittenkin vielä vähän eteenpäin. Tästä se menee, ihan varmasti menee. Reippaasti vaan polulle. Ja löysimme kuin löysimmekin oikean paikan ja oman asuinpaikan tuntemus kasvoi jälleen ripauksen. Eri asia sitten kuinka pitkälle muisti kantaa ja vieläkö ensi keväänä osaamme suunnistaa. Missään vaiheessa emme olleet todella pihalla. Emme varmasti, emme. Älkää nyt hulluja puhuko.

Kuljimme ihanan vanhan pappilan ohi.

Ruska oli parhaimmillaan, kun aurinko paistoi ja näytti kauniin lehtimaton ja vielä muutaman puuhun jääneen lehden.

Kun lähestyimme isoa tietä, huomasimme, että jotakin oli tekeillä. Paloautoja ja poliiseja alkoi parveilla ja autojono oli pitkä. Kun pääsimme lähemmäksi, huomasimme, että pari autoa oli törmännyt toisiinsa ja tukkinut tien. Jonossa seisovat autoilijat alkoivat huudella meille ja kysellä, että mitä siellä oikein tapahtuu. Kerroimme kolarista ja neuvoimme lentokentälle suunnistavia kääntymään ympäri ja ajamaan toista kautta. Kuulin myös oman nimeni ja ihmettelin kuka huutaa. Kuka minut voi tuntea? Ja varsinkin kun olin yrittänyt maastoutua syvälle pipon uumeniin. Ratsastuskaverihan siellä ruuhkassa seisoi töistä kotiin menossa ja roikkui ikkunassa. Vaihdoimme muutaman sanan. Sirpa hokasi vasta vähän ajan päästä, kuka huutelija oli. Toisaalta on ihan tervettäkin olla lopsauttamatta korvaansa kaikenmaailman epämääräisille huutelijoille.

Kävelimme vielä reippaasti loppumatkan ja huomasin jälleen, että olin laittanut liikaa vaatteita päälle. Mutta toisaala kaipa sitä vähän voi lenkillä hikoillakin.

Maailma parani jälleen huomattavasti ja ennen kaikkea pää sai huoltoa lenkkikaverin jutustelusta. Tämä lenkki oli kummallinen, kun olimme ihan kahdestaan ilman autoja kuikuilevaa taniaista.

Polvet löivät setsuuria

Kahden viikon tauon jälkeen reippailn vatsapeppumuokkauksessa. Kropassa tuntui, että on tullut maattua sängyn pohjalla flunssassa ja velttoiltua muuten vaan reissussa.

Alkuun oli normaali verryttely tasapainoillen yhdellä jalalla silmät kiinni. Kerran tuli täydellinen black out ja tasapaino alkoi heittää. Tuntui vähän pelottavalta ja totesin, että on parempi avata silmänsä kuin mätkähtää lattialle laudan päältä. Edessä oleva nainen teki sen.

Kyykyissä polvet alkoivat täristä ja reiset olivat rosollia jalkakyykkyjen puutteen ja lauantaisten estehyppyjen vuoksi. Kropan kierrot tuntuivat keskivartalon kireytenä ja teki tosi hyvää käännellä ja väännellä kroppaa jos jonkinlaiseen asentoon.

Pidän jostakin omituisesta syystä vatsaliikkeistä, joissa jalkoja ojennellaan suoraan eteen tai sivulle. Myös selällään maaten jalan kiertoliikkeet ovat ykkösjuttu. Voisin tehdä niitä vaikka kuinka kauan. Sen sijaan ylävatsaliikkeissä revin niskani kipeäksi.

Kun tein maassa kylki- ja jalkaliikkeita, en nähnyt jumpan vetäjää. Senpä vuoksi jumpan vetäjän huokailut mikrofoniin kuulostivatkin melko pervoilta. Jos ei olisi tiennyt, mitä tapahtuu, mielikuvitus olisi voinut saada vallan. Minua nauratti hervottomasti ja yritin pidätellä ääneen nauramista. Komea hymy kuitenkin irtosi. Jumppa teki tosi hyvää, vaikka sattuikin.

Reippailua mäkisessä maastossa

Viikon päätteeksi tein reippaan kävelylenkin mäkisessä maastossa. Tällä kertaa en tehnyt vakilenkkiäni, vaan suunnistin järven rantaan keskelle metsää ja nautin syksyisestä luonnosta ja viimeisistä ruskan väreistä.

Puuskutin ylämäissä, kun en yleensä ole tottunut niin isoihin mäkiin. Totesin myös, että olin laittanut liikaa vaatetta päälle ja selkä alkoi kastua. Kintaat otin jo suosiolla pois.

Sain kävellä hyvin rauhassa. Ainoastaan pari miestä juoksi ohiteni ja yksi sauvakäveli. Katselin myös ihalillen parin nuoren tytön juoksuharjoittelua. Askel näytti todella kevyeltä ja juoksupyrähdykset olivat irtonaisia. Välillä valmentaja antoi neuvoja. Tuli ihan omat nuoruudenajan hiihtoharjoitukset mieleen.

Totesin, että pitäisi käydä useammin kävelemässä metsässä ja varsinkin rannalla. Seuraava kerta saattaa kuitenkin olla hiihtolenkki kyseisessä maastossa. Hikisen lenkin päälle alkoi hymy hiipiä naamalle. Leveä hymy meni korvasta korvaan. Sen verran hyvä lenkki oli. Mieli lepäsi ja kroppa sai liikuntaa.

Täydellinen ratsastus

Ratsastajakaverit olivat kaikonneet jonnekin. Pelkäsivät vissiin esteitä, kun viime hetken peruutuksiakin oli tullut. Niinpä olimme kahteen pekkaan kaverin kanssa hyppäämässä esteitä. Saimme paljon harjoitusta ja pääsimme hyppäämään kokonaisen radankin useaan kertaan, mikä oli todella, todella hienoa.

Oma hevoseni oli jo mukavan lämmin ja vertynyt valmiiksi, kun se oli ollut jo aamusta lähtien hyppäämässä. En tarvinnutkaan raippaa ja annoin sen kaverille, jonka hevonen oli tahmeammalla päällä, vaikka oli kuulemma juuri viikolla juossut oikein kunnolla. Kaveri ottikin sen vuoksi alun rauhallisesti ja varman päälle. Tällä kertaa hevonen oli kuitenkin hyvin rauhallinen koko tunnin ja raipalle tuli käyttöä, ettei vauhti ihan hyytynyt.

Oisko sulla mulle jotain herkkua? Omppua? Leipää?
Vähänkö olen ansainnut sen.

Oma hevoseni reagoi hyvin vauhdin lisäyksiin ja menimme yhteisymmärryksessä myös kulmiin. Alku olikin varsin lupaava esteille. Ensin ravasimme puomien yli ja kun se sujui, otimme käännöksen ja loikkasimme pienen kavaletin yli. Sitten vaihdoimme suuntaan ja hyppäsimme ensin kavaletin yli, jonka jälkeen suuntasimme vinosti keskelle kenttää ja loikimme yhden ja lopulta kolmen pienen esteeen yli, minkä jälkeen vaihdoimme suuntaa ja hyppäsimme vielä kahden esteen yli suoralla.

Ensin hevoseni otti vähän liiankin kovan vauhdin, mutta kun älysin kurvissa pitää jalkani kurissa, vauhti pysyi sopivan tasaisena ja teimme pari kertaa täydellisen radan. Hevonen on aivan loistava, kun vaihtaa laukan esteen päällä, eikä itse tarvitse säätää ravin kanssa. Ainoastaan kerran oli ristilaukkaa, jonka sain juuri ennen estettä vaihdettua ja pääsimme hyppäämään kunnolla.

Meidän yhteistyö sujuu ja menemme sitä reittiä, mitä olen ajatellut, kunhan vaan oma ajatus pysyy kasassa ja tiedän oikeasti, minne haluan. Kevyessä istunnassakin on helppo pysyä. Varmuuden vuoksi nappaan aina toisella kädellä harjasta kiinni, että en tee jarruttavaa nykäystä esteen päällä.

Kun meitä oli vain kaksi, pääsimme hyppäämään paljon ja mahduimme hyvin odottelemaan omaa vuoroamme. Yhteisymmärryksemme hevosen kanssa oli sitä luokkaa, että esteet vaikuttivat helpoilta, melkein liian helpoilta. Olisin voinut jatkaa koko loppupäivän ja olisi erittäin kiva yllätys, jos ensi viikollakin olisi esteitä.

Ja mikä parhautta, opettaja ei kertaakaan kehottanut mua korjaamaan asentoa. Luontainen etunoja on onneksi omiaan esteillä. Jihaa!

Tallissa vielä hemmottelimme hevosia ja syötimme niille leipää ja omenaa. Oma hevoseni työnsi turpaa oven raosta ja oli sen näköinen, että kai sulla on jotain hyvää mulle, kun mä olen niin loistava ja erinomainen. Olihan mulla.

Palauttava lenkki

Tein rauhallisen, palauttavan lenkin eilisen ratsastusmaratonin päälle. Erityisesti varoin, että flunssa ei uusiudu. Keuhkot pysyivätkin kasassa ja kurkkukipu oli hävinnyt.

Pitkästä aikaa juoksin puolet lenkistä. Viimeisen vuoden aikana juoksu on jäänyt vähemmälle ja kävely vallannut alaa. Ajattelin vaihtaa kierteen toisinpäin.

Oli mukavaa hölkätä tutun reitin läpi ja katsella samalla, kun ihmiset häärivät puutarhoissaan lehtien kimpussa. Reidet tuntuivat kipeiltä eilisen jälkeen, mutta juoksu teki niille hyvää. Aamulla myös selkä oli jäykkä ja arasti harjoitusravin rytkeen jälkimainingeissa. Sekin sai mukavasti kyytiä ja suurimmat säryt jäivät lenkkipolulle.

Kotosalla odotti innokas bloggaaja.

Ratsastajan unelmapäivä

Viikon sairastelun jälkeen otin kaiken ilon irti liikunnan riemusta. Ratsastin koko päivän. Ensin kävin aamulla omalla normitunnillani ratsastamassa suosikkihevoseni kanssa puomeja. Aivan loistava tunti. Hevonen liikkui kepeästi ja sulavasti ja juuri sitä vauhtia kuin halusin. Puomitkin menimme lähes aina täysin keskeltä. Laukkaympyärä puomien välillä oli myös silkkaa nautintoa. Ainostaan lopussa, kun opettaja sanoi, että puomien väli täytyy mennä kolmella laukka-askeleella, kiihdytin vauhtia liikaa ja loikimme välit kahdella. Pääsimme yrittämään muutaman kerran ja kyllähän vauhti hiljeni mukavasti. Kahden askelen vauhti oli ihan omaa syytäni.

Kun olimme ensin laukanneet toiseen suuntaan ja opettaja sanoi, että askelia tuli neljä, ajattelin, että laitetaan hana auki ja karautetaan halki Vietnamin. Niin sitä tehtiin. Nautimme laukan hurmasta, mutta vauhti oli jo liian reipas. No, pääsinpähän laukkaamaan muita enemmän. Ei mulla yhtään ollut oma lehmä ojassa, ei tietenkään. Olin yhtä hymyä tunnin jälkeen. Hevonen oli hiestä märkä. Laitoin sille loimen ja annoin herkkuja. Innolla odottelen ensi viikon estetuntia. Hihii-!

Kävin välillä kotona vaihtamassa kuivat vaatteet päälle, tankkaamassa hiilareita ja kuuntelemassa kissojen kuulumiset. Toinen tunki pari kertaa syliin kehräämään ja oli kovin hellyydenkipeä. Kun itse tankkasin, annoin kissoillekin  kunnon sapuskaa ainaisen nappuloiden napostelun sijaan.

Kulku suuntauti tällä kertaa kaverin luo ja sieltä toiselle tallille hakemaan hevosta, pientä pyöreää eestinhevosta, jonka kanssa lähdin maastoon.

Kaveri otti alleen komean valkoisen puoliarabin, jolla tempparemttia riittää. Minä tykkään maastossa enemmän peruspollesta, hieman laiskanpulskeasta, joka ei sinkoile sinne tänne eikä käe mörköjä.

Talilla oli samaan aikaan lähdössä maastoon myös pieni suloinen poni kärryjen kanssa. Kyytiin hyppäsi äiti ja pieni tyttö. Kun he myöhemmin tulivat tiellä vastaan, tyttö oli simahtanut ja nukkui autuaasti äitinäsä jalkaan nojaten. Varsin hauska näky.

Teimma 2,5 tunnin lenkin. Suunnitelmat reitin suhteen muuttuivat, kun kuulimme, että kuorma-autot suhasivat edestakaisin reitillä, jonne meidän piti suunnata. Päätimme jättää turhanpäiväisen jännityksen väliin ja ratsastaa rauhallisimmille metsästysmaille. Onnistuimme kyllä törmäämään kaikkiin mahdollisiin kulkupeleihin, mitä kuvitella saattaa. Eksoottisin oli päältämme lentänyt lääkintähelikopteri. Onneksi pollet ottivat sen ihan coolisti eivätkä korvaansa lotkauttaneet.

Sen sijaan kaverin "sirkushevonen" säikkyi vesilätäköitä ja purojen solinaa ja teki kivoja sivuloikkia. Kaverilla on minua parempi tasapaino ja mutaiselta kosketukselta vältyttiin.

Lenkin huippukohta tuli puolivälissä, kun laukkasimme täysillä pitkän, pitkän ylämäen ylös. Jossakin kohtaa kaveri huikkasi olkansa yli jotakin ja sen jälkeen pollet ottivat oikeasti kintut alleen ja pinkoivat sellaista vauhtia, että en ole koskaan ollut niin kovassa kyydissä mukana, ainakaan vapaaehtoisesti. Onneksi älysin huikkaisusta, että kohta jotakin tapahtuu ja pysyin selässä. Pieni horjahdus tuli, mutta ei mitään vakavaa. Minunkin laiskanpulskea polleni kiri kaverinsa kiinni ja jouduin pidättelemään sitä, että emme olisi jyränneet. Upeaa! Takaisin köpöttelimme kävellen ja siinä vasta huomasin kuinka pitkä ja yllättävän jyrkkä mäki oli, jonka olimme juuri laukanneet tuli hännän alla.

Paluumatkalla ravailimme ja otimme pieniä, rauhallisia laukkapätkiä. Me ravailimme enmmän kuin kaveri, että pysyimme loikkijan perässä. Loppumatkalla kumpikin hepo säpsähti ukkoa, joka hommaili jotakin autonsa kanssa. Väistelimme myös hevosten kammotusta, traktoria, ja hevoskuljetusautoa.  Oli tosi hienoa käydä pitkästä aikaa maastossa ja tehdä mukavan leppoisa lenkki hyvässä seurassa kuulaassa kelissä. Hienon päivän kruunaa kuuma sauna. Ugh!

 

Reisitreeniä toden teolla

Ai että, sanon minä! Tai reidet sanoo.. huutaa..! Vielä tänään mentiin vanhalla ohjelmalla, "pienin muunnoksin" sanoi ohjaaja. Mutta kyllä pikku muunnelmat pisti tuntumaan jaloissa isosti! Jos se steppilaudalla temppuilu ja pikkulaukkaset yms. kyykkäykset joka suuntaan, puhumattakaan niistä himpuran lautasista ei tuntunut missään, niin viimeistään 'muutamat' lisäkyykyt sarjojen välissä pisti meikälikan kintut maitohapoille! Tässä soffalla istuessakin vielä tuntuu (merkki siis siitä, että VENYTTELE). Katsotaan huomenna sitten, miten päin tulen sängystä ylös..

Kun tarpeeksi oltiin rääkätty reisiparkojamme, siirryttiin vatsoihin ja selkiin. Työvälineenä pallo. ..niin paitsi, että taittiin me vielä siinä tehdä muutamat takareisitoistot myös.. pallolla siis :P Puh ja puh!
Tuota jumppapallondeerista otetaan kuulemma uudessa ohjelmassa enemmänkin mukaan, mikä hyvä juttu. Saapi tuota tasapainoaan ja koordinaatiotaan taas vähän terävöitettyä. Siinä pallon päällä vatsalla maatessa, selkälihasliikkeitä tehdessä/tasapainoiltaessa kun tuntui, että pallo oli soikea.. millään en meinannut pysyä linjassa, en sitten millään. Keikuin siinä sitten, ja yritin tehdä ne selät mahdollisimman puhtaasti..?? :) Onneksi vielä loppuun tehtiin vatsoja turvallisesti maan tasalla, niin jäi sellainen 'osaava olo' tunnista. ;) Tehoja kyllä saatiin! Toinen viikon parhaista tunneista, ehdottomasti.

..ja sitten vielä vatsa-peppu -jumppaa

Nyt vuorostaan Mare ilmoitti olevansa flunssan kourissa, joten salille oli lähdettävä isseksein. ..arvatkaapa vaan kuinka nihkeetä sinne lähtö oli. Koko iltapäivän hoin itselleni viiden minuutin välein menenkö, en mene, menenkö, en mene, MENEN!! Väsytti niin vietävästi ts. laiskotti.. ONNEKSI kuitenkin menin, sen verran hyvän jumpan taas meitin vetäjä piti. Good work man! :)

Tänään sali olikin ihan piukeessa, ja kaikki naisia tietty. Sana hyvästä tunnista ja vetäjästä on siis kiirinyt.. Alkulämmöt otettiin samalla vanhalla, hyväksi todetulla kaavalla. Miten se tasapainon hakeminen onkaan aina niin himpuran hankalaa??! Mutta kun oikein keskittyi, niin jopas jo onnaskin vähän :) Tuntia jatkettiin TIETENKIN askel- ja jalkakyykyillä. Piukeesti meni ja piukeeta oli tai tulee joskus olemaan ;) Takareidet meni ihan maitohapoille sarjojen lopulla, ja kun mentiin lattiatasoon vielä pumppaamaan jalkaa ylös oli hapotus lopullista. Vaikka tunti oli lihastreenauspainotteinen, sain maksimisykkeekseni 184!! Mitähän tuostakin pitäisi ajatella?? No, kohautan tässä kohtaa vain olkapäitäni. :)

Tunnin loppupuolella keskityttiin ihan urakalla vatsoihin, pitkästä aikaa kunnon sarjat!! Mutta se kylkiliike.. Myös minä, jos Marekin, onnistun repimään niskaani sen verran että ei liike ainakaan kylkivatsoissa tunnu.. Tarttee varmaan kimpassa ihmetellä liikerataa vähän tarkemmin. Tehot kuitenkin saatiin irti loppu hoovereilla, sekä kylki että suora sellaisilla. Hyvä tunti jälleen, ja parempi mieli kun sai ittensä liikkeelle!! Good works girls kuului taas tunnin päätteeksi! :)

Muumitanssia

Tiistai, ja vuorossa aamupäiväjumppailua pikkumiehen kanssa. :)
Tunnin teema oli vaihtunut sirkuksesta Muumeihin. ..miten sattuikin, että juur eilen ostettiin Haisuli-tossut jumppaa varten. Kyllä nyt kelpas! :) Heti alkuun pistettiinkin muumi-popit soimaan ja liikkeelle mars. Oliko sitten muumimusa liian kovalla, vaiko ei  muuten vain miellyttänyt makua kun tirppa ei heti oikein meiningistä innostunut. Jos kajareista olis tullut Fintelligenssin Mikä boogie?, olis meno ollut takuuvarmasti ihan toista..  Äitiä piti kaulailla niin kovaa, että siinä oli täys työ..hiki tuli. :)

Puolessa väliä tuntia kuitenkin tirppaliinin mieli palautui, ja siinä sitten ihmeteltiin oikein urakalla muita ja muiden touhuja. Viimeistää sitten tuli hyvä mieli, kun sai pari soittokapulaa käteen ja pääsi paukuttamaan laulun tahtiin (mistä lie johtuu??). :) ..onneksi ohjaaja-täti laulaa kovaa, ettei tartte meikä-äiren paljon siellä lauleskella.. huh! Vähän hymisen jotain tahdin mukaan.. ;) Ei tuu sitten tuolle jälkikasvulle mitään väärää kuvaa laulamisesta...

Edelliskerran tututkin olivat paikalla, ja heitä olikin kiva nähdä. Vielä leikit menee erillään, mutta saapi katsoa kaverustuuko poijat enemmän jatkossa. Toki yksi tyttelikin kiinnosti, kun niin kauniisti hää hymyili.. piti ihan perään kontata.
Ensi viikolla pidetään syyslomataukoa, että parin vkon päästä jatketaan. KAtsotaan meneekö Muumitanssit sitten sutjakkaammin. :)

Flunssan alkua karkottamassa kuntosalilla

Suuntasin tallille katsomaan kummityttöni ratsastustuntia. Viimeksi viihdyin katsomon puolella toukokuussa tsekkaamassa leikkimielisiä koulukisoja. Tällä kertaa menossa oli vauhdikas puomitunti ja otin lennokkaasta laukasta muutaman kuvan, jotka kummityttö laittoi omaan blogiinsa. Oli iloinen havainto, että edistystä on tapahtunut huimasti ja opetus ei ole mennyt hukkaan. Tallin atmosfäärissä on aina kiva piipahtaa.

Kummityttö vauhdissa

Käänsin tallilta nokan kohti kuntosalia selättämään alkavaa flunssaa. Kurkku oli ärtynyt, lihaksia särki ja pää oli ihan kipeä (tällä kertaa ihan fyysisestikin, ei pelkästään bolla sekaisin normitapaan). Uskon kuitenkin vakaasti, että tilanne paranee pienellä hiellä. Tein jälleen huolellisen alkulämmittelyn suosikillani soutulaitteella. Tulee vanhat ajat lapsuudesta mieleen, kun olohuoneen lattialla nökötti soutulaite, jota tuli käytettyä silloin tällöin. Reippailin myös crossarilla ja katselin samalla telkkaria, mikä oli ilmestynyt seinään pitkän, pitkän tauon jälkeen. Olikohan se käynyt lomailemassa tässä välissä Kanarialla?

Kiersin myös normaalin rinkini rintalihas-, vatsa- selkä- ja pakaralaitteissa. Tällä kertaa laitoin selkälihaslaitteeseen jopa 40 kg ja kerrankin en kyennyt tekemään sataa toista. Otan sen positiivisena asiana.

Katselin selkälaitteessa typertyneenä kaukaisuuteen, kun yhtäkkiä havaitsin silmänurkastani jotakin epämääräistä liikettä. Kun pompahdin takaisin todellisuuteen, havaitsin, että Fox-Petekin oli saapunut pumppaamaan jalkalaitetta ja heilutteli kättään. Sain sopivan tekosyyn pitää taukoa treenistä ja kävin vaihtamassa kuulumisia. Tauon jälkeen tein vielä rintalihasliikkeitä toisella laitteella ja venyttelin huolellisesti. Treenin jälkeen lihaksia ei särkenyt enää yhtä paljon kuin alussa, mutta kurkkukipu sen sijaan ei ollut harmikseni häipynyt. Pitää toivoa parasta, että se tajuaa kadota yön aikana sinne mistä on tullutkin.

Suosikkihevosella ilman jalustimia

Eilen toivoin, että voisin ratsastaa hevosen kanssa, jonka kanssa menin kerran kesällä ja silloin hevonen tuntui loistavalta, vaikka tunnilla oli paljon ratsastajia ja touhu meni varsinaiseksi sekoiluksi. Sain silloin pienen makupalan.

Hevonen oli juuri niin loistava kuin olin ajatellutkin. Just kuin mulle tehty.
Tänään oli kiva tehtävä, kun keskellä tehtiin pysähdys ja päässä käännyttiin vuoron perään kumpaankin suuntaan ja tehtiin vielä voltti. Koko ajan oli kivasti puuhaa ja tuli keskityttyä kunnolla.

Ratsastin yli vuoden tauon jälkeen ilman jalustimia. Vähän hirvitti, kun usein olen ollut luisumassa milloin miltäkin puolelta alas. Tällä kertaa kuitenkin kaikki sujui tosi hyvin ja kykenin istumaan suorassa ilman turhaa jännitystä. Opettajakaan ei huomauttanut kuin pari kertaa, että selän voisi pitää suorassa. Jalustimien kanssa sain kyllä vielä neljä huomautusta lisää ja siinä kohtaa alkoi nousta jo savu korvista. Harmitti oma etunoja, vaikka kaiken kaikkiaan olinkin tyytyväinen istuntaani.

Laukkaympyrällä pääsin ratsastamaan kaksin toisen ratsastajan kanssa ja pysyimme hyvin symmetriassa keskenämme. Tasainen rytmi oli kuin keinutuolissa keinuntaa.

Rakastan selväpäisiä hevosia, jotka eivät näe mörköjä joka paikassa ja tämä hevonen on juuri sellainen. Tekee mitä pyytää ja on mukavan herkkä ja tasainen ja ennen kaikkea järki pysyy päässä. Voi kun aina olisi näin hienoja ratsastushetkiä.

Tallikissan elämää

Tallissa nauroin selkä vääränä tallikissaa, joka pyöri satulan alla into piukassa. Oli tosi hauskaa raapia satulaa ja pyöriä likaisena lattialla tukka pystyssä. Todellista tallikissan elämää.

Pakarat piukeena

Jo eilen huomasin tottumattomana kahden tunnin seiskoskeluun, että pakarat olivat piukeena ja lihakset soi. Ylen määräisestä seisomisesta selkäkin kipeytyi ja tehomuokkaus tuli enemmän kuin tarpeeseen. Kääntelin ja vääntelin selkää jo alkuverkassa ja samalla huokaisin, kun sivulaukassa en meinannut niin millään taipua alas, että sormet olisivat yltäneet kunnolla lattiaan.

Kahvakuulatreeni oli kiinnostava. Naapurin vanhempi lady heitteli kuulaa puolelta toiselle. Oikea tyyli oli kuitenkin pitää kuula kiinni rintakehässä ja tehdä siten jalkakyykkyjä eteen ja sivulle. Polvea nosteltiin myös eteen. Itsekin heittelin ensin polvea sivulle, kun katselin huolimattomasti ohjaajan opastusta. Miten jalka näyttikin menevän sivulle. Vasta kun ohjaaja sanoi ääneen, että polvi eteen, älysin, että tein liikkeen väärin.

Pakarat olivat kireinä ja värisivät. Tuli pettävän tunne, että ne ovat myös kiinteää massaa. Harhaluulo, mutta kiva kuvitella asian olevan niin edes pienen hetken ajan.

Jostakin syystä en jalkakyykyissä luota itseeni niin paljoa, että uskaltaisin tehdä jalkakyykyn hyppäämällä. Perinteinen askellus on enemmän minun juttuni. Täytyy varmaan pohtia asiaa ja haastaa itsensä tässäkin kohtaa ja kokeilla joku kerta hyppäämistä. Ei kai se voi olla maailman vaikein asia.

Vaikka jalkakyykyissä olenkin perinteisen tyylin kannattaja, tykkään siitä, kun vatsalihaksia rääkätän hieman eri tavoin kuin yleensä. Ei pääse kyllästymään. Tällä kertaa vatsoja tehtiin heiluttamalla kättä nilkkaan ja vastakkaiseen polveen. Sen sijaan vinot lihakset hoideltiin laittamalla polvet sivulle ja nostamalla ylävartaloa ylös. Onnistun joka kerta repimään niskani kipeäksi ja vatsalihasten kipeytyminen on niin ja näin. Joko mulla on todella upean loistavassa kunnossa olevat lihakset tai roiskin liikettä sinnepäin ja niska kipeytyy omaa huolimattomuuttani.

Onnistuin!

Vatsapeppumuokkauksessa hiki alkoi virrata jo heti alkuverryttelyssä. Selkä oli märkä, vaikka jumppasin ihan tuulettimen vieressä. Kesken tunnin haukottelin autuaasti ja tietysti jumpan vetäjä bongasi sen kärppänä ja kyseli, että väsyttääkö, jumppa on vasta alussa. Tsemppasin itseäni ja temmoin kaksi kertaa tehokkaammin kuin normaalisti. Ajattelin, että haukotushan ei lamaannuta minua.

Pari viikkoa sitten kaksi intomielistä vakijumppaajaa kyseli vetäjältä aikooko hän vaihtaa ohjelmaa ja toivoivat hieman eri liikkeitä kuin normaalisti. Kuka ihme kuvitteli, että uusi ohjelma toisi mukanaan helpompia liikkeitä, jossa pääsisi luistelemaan? Väärä luulo, todellakin. Uusi ohjelma pitää sisällään jalkakyykkyjä ja vielä vähän lisää jalkakyykkyjä. Eteen, taakse, sivulle, vinoon taakse, vinoon eteen ja uudestaan toiselle puolelle. Ja vielä vähän lisää jalkakyykkyjä laudan päältä. Eteen, sivulle ja taakse. Ja jotta jalkakyykkyjä ei vain olisi liian vähän, niin otetaan vielä kerta kiellon päälle. Mitähän olisi seuraavaksi ohjelmassa? Yllätys, yllätys. Jalkakyykkyjä.

Tänään lopultakin onnistuin tavoitteessani. Uusi ohjelma toi mukanaan myös tasahyppyjä laudalle. Ensin suoraan eteen taakse ja toiseksi vinohyppyjä. Lopultakin onnistuin tekemään oikeasti tasahyppyjä enkä pinnannut vuorohypyppelyllä. Täytyy oikein taputtaa itseään olkapäälle ja kehua: "Hyvä minä." Tulipas spedemäinen olo, mutta olkoon tämän kerran. Käsipainot auttoivat ja osaksi hyppy tulikin varmasti tehtyä käsillä. Kunnon heilautus käsillä ja samalla ponnistus eteen. Ei kai käsillä avustaminen ole kiellettyä? Eihän?

Ajatelkaas millaisia tasahyppyjä Sirpa olisi saanut aikaiseksi Taniaisen kanssa. Taniainen painaa hieman enemmän kuin kaksi kiloa. Siinä sitä olisi ollut Taniaisiella ihmettelemistä. Ehkä naperojumpassa on sitäkin tiedossa.

Taaperojumppaa

Tänään käytiin Taniaisen kanssa ensimmäistä kertaa aikuinen - taapero -jumpassa. Mielenkiintoista touhua molemmille :) Ja mukavaa. Alkuun ihmeteltiin silmät suurena toisia lapsia ja niiden vanhempia, oltiin juuri ensikertalaisen näköisiä.. Kaks hoomoilasta, hieman hukassa minne mennään, ja mitä tehdään (sinänsä ei mulle mitään uutta). Mutta hyvinhän se siitä lähti sujumaan. Ja muutama tuttukin jo saatiin :)

Tunnin teemana oli sirkus. Aluksi istuttiin ringissä, jossa laulettiin alkulaulu ja vähän jo heiluttiin sinne tänne. Ehkä ensikerralla äire laulaa mukana?!?!?? Tai ehkä ei.. kun ei muista sanoja kuitenkaan, eikä tuo lauluäänikään niin kaunis ole :) Aika nopsaan siitä sitten noustiin ylös, ja lähdettiin liikkeelle. Tunti kului vauhdilla musiikin tahdissa eri liikkeitä ja temppuja tehden. Välillä kipitettiin ringissä, välillä heijattiin ylös alas, ja reppuselässäkin heiluttiin. Pikku-tirppa ihmetteli silmät suurella, että minne kaikkialle tässä äire häntä viskookaan.. (ihan kunnon hiki pukkas tollasta pakettia nostellessa) Eikä siinä reppuselkä-osiossa oikeen nähnyt mitään, kun äipän tukkakarvat oli suussa. VArmaan tooosi kivaa siinä sitten hötkyä ja muka naureskella muiden mukana.. Eniten alkuun kiinnostikin vain seinillä olevat värikkäät kuvat, ja ne ISOT pallot mihin ei edes päästy käsiksi. Reippaasti kuitenkin päästiin mukaan, ja lopputunnista jo oli uskallusta irtaantua äitistä. ..vai menikö se toisinpäin.. ;)

Lopuksi oli pienimuotoinen 'temppurata', jossa sai vapaasti kokeilla erilaisia juttuja. Mielenkiintoisinta oli kuitenkin ne lattialla pyörivät eriväriset 'pallomeri-pallot', joita oli kiva pyydystellä näppeihinsä. 'Permantopatjakin' oli kiva, ainakin sen jälkeen, kun natiaisen isukki kävi antamassa kunnon alkuvauhdit! :D Siinä oliskin sitten viihdytty vaikka kuinka. Lopuksi laulettiin laulu niin ikään ringissä. Sitten kiitos ja moi! Ensi kerralla nähdään! :)

Reipasta kävelyä sadekuurojen välissä

Sirpan ja nahkiksen kanssa kuntoilimme reippaan kävelyn merkeissä. Onneksemme sadekuuro ei yllättänyt, vaikka juuri oli satanut kuin ämpärillä kaataen. Varmasti kädessä keikkunut sateenvarjo auttoi hätistämään pisarat loitommalle.

Taniainen oli pukeutunut asianmukaisesti verkkareihin ja istui tyyriin näköisenä vaunuissa. Välillä meinasi kyllästyminen yllättää ja uninen örinäkin kantautui korviin. Ilman kitinää ja nukkumista kuitenkin selvisimme ja taniainenkin innostui, kun autoja ajeli ohi. Iloinen hymykin valaisi  koko nassun.

Sirpan kanssa jumppasimme ainakin yhtä ahkerasti poskilihaksia kuin pohkeitakin. Kaikki viikonlopun kuulumiset tuli vaihdettua ja laitettua maailman asiat järjestykseen: omat ja tietysti myös naapureiden ja etenkin juuri heidän.

Välillä olin todella pihalla ja mietin, että missähän me oikein olemme. Sirpa kuitenkin tuntui tällä kertaa tietävän (tavoistaan poiketen) sijainnin ja niinpä uskoin henkeni Sirpan käsiin ja marssin luottavaisena hänen vieressään. Uskon, että Sirpa kyllä suojelee minua ja nahkista mörköjä ja karhuja (city) vastaan. Luottamus on luja. 

Sirpan sykemittarin kalorimäärät näyttivät mukavaa numeroa rentouttavan ja lihaksia letkeyttävän lenkin jälkeen. Pitkän sisäkauden jälkeen raittiissa kelissä tehty lenkki teki terää.

Käsilihakset koetuksella

Matka vei tänäänkin kuntosalille, samalle salille samassa seurassa kuin eilen. Käsi- ja rintalihakset olivat kipeinä viime treenin jälkeen ja kroppa oli muutenkin jumiksessa. Huomasi, että on tullut tehtyä jotakin. Tein parinkympin soututreenin ja siihen päälle vähän crossaria. Reidet olivat koetuksella ja oion niitä välillä, että en olisi ihan väkkäräsääri. Tulisi muuten liikaa känkkäränkkäolo ja mieleen hiipisi Mikko Alatalo. Hui kauheaa...

Tällä kertaa tein alleja kiinteyttäviä liikkeitä laitteella. Samaa laitetta ei olekaan salilla, jossa yleensä tulee käytyä. Kiva laite, mutta kyllä alleissa alkoi tuntua aika nopsaan. Vatsa- ja selkäliikkeetkin oli kiva tehdä välillä erilaisilla vempaimilla kuin yleensä. En vain heti osannut arvioida sopivaa painoa ja lisäilin pikkuhiljaa enemmän ja enemmän. Erityisesti selkäliike melkein makaavaan asentoon oli hauskaa vaihtelua. Sitä aina välillä kaipaakin ankaran puurtamisen tilalle.

Uutena liikkeenä tein myös pallon heittoa, jolla treenattiin vatsalihaksia. En oikein ymmärrä sen liikkeen logiikkaa, mutta silti oli intomielisen kokeilun vuoksi hyvä yrittää sitäkin. Loput vatsat tein perinteisesti patjalla, mutta en perinteisiä liikkeitä. Heiluttelin jalkoja eteen alas ja sivulta sivulle. Tuli koeteltua vinoja lihaksia.

Kun treenikaverini innostuivat painojen nostelun välissä kälättämään keskenään, päätin suunnata jälleen soutulaitteeseen ja tein pitkän loppuverkan. Tämän päivän soutumäärällä olisin päässyt pitkälle, mutta nyt maisema ei vaihtunut mihinkään, vaikka tulikin tuijoteltua peilin kautta muita kuntoilijoita ja mietiettyä niiden motiiveja kuntoiluun. Omat motiivini ovat täysin päivän selvät: Musta on tullut urheiluhullu.

Pohkeen väistöstä kuntosalille

Eilinen ilta meni syömingien merkeissä, kun tuli vedettyä pari kertaa illallinen peräperää. Vähän teki tiukkaa, mutta hyvässä seurassa sekin onnistui. Vatsalla on kummallinen taipumus venyä. Harmi vaan, kun kutistuminen ei tapahdu yhtä reipasta tahtia.

Jaa mun korvissa muka töhnää?

Tänään onkin tullut kulutettua eilisiä kaloreita urakalla. Aamulla oli ratsastustunti kivan, tutun suomenhepan kanssa. Hiki tuli jo siinä, kun puunasi hevosen puhtaaksi kurasta ja mudasta. Jopa korvista löytyi jotain omituista mustaa töhnää; ihan kuin purkkaa. Mitä lie ollut?

Ratsastimme koko tunnin ympyrällä ja teimme pohkeen väistöä. Onnistuin pitämään tasaisen rytmin ja sain hevosenkin tekemään, ainakin aika ajoin, mitä piti. Erityisen tyytyväinen olin, kun opettaja huomautti vain kerran, että nojaa taaksepäin. Yleensä saan tunnin saldoksi kymmenkunta huomautusta.

Ehkä viikon aikana tekemäni havainto auttoi. Ihmettelin miksi vasen olkapääni on kipeä, kunnes tajusin, että nojaan autoa ajaessakin eteenpäin ja nojaan turvavyöhön. Mikä ihmeen hinku sinne etukumaraan oikein on? Niinpä päätin tänään oikein keskittyä siihen, että en ole kaatumassa nenälläni ja onnistuinkin aika hyvin pysymään pystyssä sekä etusuunnassa että sivusuunnassa. Mukavaa saada välillä onnistumisen elämyksiä.

Oma hevoseni seurasi naapurikentän estehirmuja ja selvästi ajatteli, että kyllä minäkin voisin parit esteet hypätä ja kirmailla niiden välissä. Mieli teki kovasti ja kieltämättä minullakin välähti päässä, että mitäs jos ihan vaan vähän viuhahdettaisiin naapurikentälle, huomaisiko sitä kukaan ja onko sen niin väliä. No, jätimme tällä kertaa hyppelyt väliin ja katselimme vain kaihoisasti kavereiden rieumuloikkia.

Muutaman tunnin tauon jälkeen lähdin vielä mestari Hauiksen kanssa kuntosalille. Siellä jo reenasikin Fox-Pete. Jonkin ajan päästä foxjalka alkoi vipattaa siihen malliin, että askelet kulkeutuivat ovelle ja se oli heipat. Lämmittelin tapani mukaan kunnolla soutulaitteella ja crossarilla ja tein sen jälkeen eri selkä- ja vatsalihasliikkeitä. Kun en ollut normaalilla kuntosalillani, tuli tehtyä erilaisia liikkeitä kuin yleensä. Tällä kertaa tein paljon vatsa- ja kylkiliikkeitä myös matolla. Ihan pikkuisen kokeilin jopa "rakkainta" liikettäni heti punnerrusten jälkeen eli hooveria.

Tein myös laudan kanssa tasapainoliikkeitä, etteivät vieroitusoireet niistä käy liian voimakkaiksi. Tavoitetta vielä riittää, mutta mites sitä muuten pärjäisikään. Pitkästä aikaa tasapainoilin myös pallon päällä nelinkontin enkä millään onnistunut nostamaan kroppaani ylös ja keikkumaan polvillani. Se ei taida olla mun juttuni, vaikka mestari Hauis näyttikin mallia.

..ja kenen lautasilla..?

Jumppa meni yllättävän hyvin nuhaisesta nenästä huolimatta. Sitä jaksoi jopa olla liikkeessä aina kun ohjaaja sitä vaati. Eikä oksettanut. :)
Mutta lautaset apuvälineenä.. Ne vasta ovat tehokkaita, sopii jokaisen kokeilla. Haastavaa se voi olla tilassa, jossa ainakin 20 naisimmeistä hinkkaa niitä jalat oikosenaan lattiaa vasten.. Välillä seisten, välillä kyljellä maaten, ja aina pitäs kinttu olla kiinni lautasessa. Minä ainakin meinasin välillä viedä Maren ja edessä piukeena jumppaavan naisen lautasen. Mare ei sitä tainnut huomata, ei ainakaan mitään sanonut. :) Pientä säätöä oli tosiaan muidenkin vempainten kanssa, niin kuin Mare edellä kirjoittikin. ;)
Joka tapauksessa, mukava jumppa. :)

Lautasten muokkausta vai muokkausta lautasilla?

Pitkästä aikaa pompimme Sirpan kanssa yhdessä tehomuokkauksessa. Jo alussa tuli haastava ongelma eteen, jossa täytyi käyttää naisen logiikkaa. Sirpa ähelsi steppilautansa kanssa ja pohti ääneen miten sen saa toimimaan. Katselin touhua ja ajattelin, että mitähän se oikein tekee. Ei voi olla noin vaikeaa. Sitten huomasin, että oma lautani oli vinksallaan ja aloin korjailla sitä oikeaan asentoon. Kohta tajusin, että kolmesta osasta koostuva steppilauta on aivan liian haastava vastus minulle. Onneksi Sirpa oli jo saanut oman lautansa koottua ja tuli auttamaan, että ei tarvinnut pomppia toispuoleisella laudalla ja odotella romahdusta. Naisen logiikka toimii!

Tunnilla käytettiin kertakäyttölautasia jalkojen alla ja heiluteltiin niitä joka suuntaan. Eipä ole tullut kotosalla mieleen, että lautastenkin kanssa voi jumpata. Tehokkaasti tuli hinkutettua erikoisia vimpaimia. Lisätehoa jumppaan toi edessä oleva seuraavan tunnin jumpanvetäjä, joka pysyi rytmissä ja teki tosi, tosi puhtaasti kaikki liikkeet. Sirpan kanssa ryhdistäydyimme ja vedimme napamme sisään.




Lautasjumppaa


Pieni hihitys alkoi kuulua siinä kohtaa, kun koko salillinen porukkaa kääntyi samaan suuntaan ja laskeutui polvilleen. Kumartelut mekkaan päin ovat ilmeisesti tehokasta muokkausta. Tosin tämä kumarrus tehtiin omituisella kiermuratyylillä, ei suorin vartaloin. Tyyliä olla pitää.


Loppuhuipennuksena oli hooveri; jokaisen lyylin lemppariliike. Ensin heiluteltiin jalkoja ja sen jälkeen käsiä. Pitkä tukka tuo omat haasteensä käsien siirtelyssä. Sirpa oli sentään älynnyt laittaa tukan ponnarille, mutta minulta sen sijaan meinasi lähteä karvat päästä. Lopussa lysähdimme itseemme tyytyväisenä matolle. Viikonlopun lisäkalorit saivat kyytiä.