Pukuhuoneessa tutut naiset juttelivat keskenään ja toivoivat muutosta jumppaohjelmaan. Kuinka ollakaan ohjaaja pyysi meitä ottamaan pallot ja viemään steppilaudat pois. Kerrankin meitä oli niin vähän, että pallot riittivät.
Palloilu oli mielenkiintoista ja välillä tuskaisen vaikeaa. En onnistunut millaan keikkumaan pallon päällä nelinkontin. Sirpa sentään isomman pallon päällä onnistui taiteilemaan. Kadehtien katselin häntä, kun yritin äheltää oman palloni kanssa.
Välillä teimme käsipainoilla ja matolla normiliikkeitä: jalkakyykkyjä. Ja jälleen kaivoimme pallot esiin. Tai ei niitä kaivaa tavinnut, kun pallot tuppasivat vaeltamaan pitkin huonetta ja vyörymään päälle. Vatsallaan paljon päällä oli kiva loikoilla ja onnistuin jopa aivan kevyen helposti siirtelemaan palloa jaloilla. Myös selällään makaaminen ja pallo jalkovälissä oli metkaa. Tuli ihan strutsiolo, kun jalkoja heiteltiin puolelta toiselle. Muna vaan oli liian iso, ihan liian iso, suureellinen. Kun palloa siirreltiin käsistä jalkoihin ja takaisin, vatsalihakset huusivat hoosiannaa.
Olin unohtanut lenkkarit kotiin ja sukat liukuivat kivasti hooverissa. Se olikin hyvä tekosyy pitää polvet maassa ja tehdä helponnettu hooveri. Sirpa sen sijaan puski täysillä loppuun asti ja näytti hooverille närhen munat. Jäimme odottelemaan seuraavaa palloilukertaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti