Käsilihakset koetuksella

Matka vei tänäänkin kuntosalille, samalle salille samassa seurassa kuin eilen. Käsi- ja rintalihakset olivat kipeinä viime treenin jälkeen ja kroppa oli muutenkin jumiksessa. Huomasi, että on tullut tehtyä jotakin. Tein parinkympin soututreenin ja siihen päälle vähän crossaria. Reidet olivat koetuksella ja oion niitä välillä, että en olisi ihan väkkäräsääri. Tulisi muuten liikaa känkkäränkkäolo ja mieleen hiipisi Mikko Alatalo. Hui kauheaa...

Tällä kertaa tein alleja kiinteyttäviä liikkeitä laitteella. Samaa laitetta ei olekaan salilla, jossa yleensä tulee käytyä. Kiva laite, mutta kyllä alleissa alkoi tuntua aika nopsaan. Vatsa- ja selkäliikkeetkin oli kiva tehdä välillä erilaisilla vempaimilla kuin yleensä. En vain heti osannut arvioida sopivaa painoa ja lisäilin pikkuhiljaa enemmän ja enemmän. Erityisesti selkäliike melkein makaavaan asentoon oli hauskaa vaihtelua. Sitä aina välillä kaipaakin ankaran puurtamisen tilalle.

Uutena liikkeenä tein myös pallon heittoa, jolla treenattiin vatsalihaksia. En oikein ymmärrä sen liikkeen logiikkaa, mutta silti oli intomielisen kokeilun vuoksi hyvä yrittää sitäkin. Loput vatsat tein perinteisesti patjalla, mutta en perinteisiä liikkeitä. Heiluttelin jalkoja eteen alas ja sivulta sivulle. Tuli koeteltua vinoja lihaksia.

Kun treenikaverini innostuivat painojen nostelun välissä kälättämään keskenään, päätin suunnata jälleen soutulaitteeseen ja tein pitkän loppuverkan. Tämän päivän soutumäärällä olisin päässyt pitkälle, mutta nyt maisema ei vaihtunut mihinkään, vaikka tulikin tuijoteltua peilin kautta muita kuntoilijoita ja mietiettyä niiden motiiveja kuntoiluun. Omat motiivini ovat täysin päivän selvät: Musta on tullut urheiluhullu.

Pohkeen väistöstä kuntosalille

Eilinen ilta meni syömingien merkeissä, kun tuli vedettyä pari kertaa illallinen peräperää. Vähän teki tiukkaa, mutta hyvässä seurassa sekin onnistui. Vatsalla on kummallinen taipumus venyä. Harmi vaan, kun kutistuminen ei tapahdu yhtä reipasta tahtia.

Jaa mun korvissa muka töhnää?

Tänään onkin tullut kulutettua eilisiä kaloreita urakalla. Aamulla oli ratsastustunti kivan, tutun suomenhepan kanssa. Hiki tuli jo siinä, kun puunasi hevosen puhtaaksi kurasta ja mudasta. Jopa korvista löytyi jotain omituista mustaa töhnää; ihan kuin purkkaa. Mitä lie ollut?

Ratsastimme koko tunnin ympyrällä ja teimme pohkeen väistöä. Onnistuin pitämään tasaisen rytmin ja sain hevosenkin tekemään, ainakin aika ajoin, mitä piti. Erityisen tyytyväinen olin, kun opettaja huomautti vain kerran, että nojaa taaksepäin. Yleensä saan tunnin saldoksi kymmenkunta huomautusta.

Ehkä viikon aikana tekemäni havainto auttoi. Ihmettelin miksi vasen olkapääni on kipeä, kunnes tajusin, että nojaan autoa ajaessakin eteenpäin ja nojaan turvavyöhön. Mikä ihmeen hinku sinne etukumaraan oikein on? Niinpä päätin tänään oikein keskittyä siihen, että en ole kaatumassa nenälläni ja onnistuinkin aika hyvin pysymään pystyssä sekä etusuunnassa että sivusuunnassa. Mukavaa saada välillä onnistumisen elämyksiä.

Oma hevoseni seurasi naapurikentän estehirmuja ja selvästi ajatteli, että kyllä minäkin voisin parit esteet hypätä ja kirmailla niiden välissä. Mieli teki kovasti ja kieltämättä minullakin välähti päässä, että mitäs jos ihan vaan vähän viuhahdettaisiin naapurikentälle, huomaisiko sitä kukaan ja onko sen niin väliä. No, jätimme tällä kertaa hyppelyt väliin ja katselimme vain kaihoisasti kavereiden rieumuloikkia.

Muutaman tunnin tauon jälkeen lähdin vielä mestari Hauiksen kanssa kuntosalille. Siellä jo reenasikin Fox-Pete. Jonkin ajan päästä foxjalka alkoi vipattaa siihen malliin, että askelet kulkeutuivat ovelle ja se oli heipat. Lämmittelin tapani mukaan kunnolla soutulaitteella ja crossarilla ja tein sen jälkeen eri selkä- ja vatsalihasliikkeitä. Kun en ollut normaalilla kuntosalillani, tuli tehtyä erilaisia liikkeitä kuin yleensä. Tällä kertaa tein paljon vatsa- ja kylkiliikkeitä myös matolla. Ihan pikkuisen kokeilin jopa "rakkainta" liikettäni heti punnerrusten jälkeen eli hooveria.

Tein myös laudan kanssa tasapainoliikkeitä, etteivät vieroitusoireet niistä käy liian voimakkaiksi. Tavoitetta vielä riittää, mutta mites sitä muuten pärjäisikään. Pitkästä aikaa tasapainoilin myös pallon päällä nelinkontin enkä millään onnistunut nostamaan kroppaani ylös ja keikkumaan polvillani. Se ei taida olla mun juttuni, vaikka mestari Hauis näyttikin mallia.

..ja kenen lautasilla..?

Jumppa meni yllättävän hyvin nuhaisesta nenästä huolimatta. Sitä jaksoi jopa olla liikkeessä aina kun ohjaaja sitä vaati. Eikä oksettanut. :)
Mutta lautaset apuvälineenä.. Ne vasta ovat tehokkaita, sopii jokaisen kokeilla. Haastavaa se voi olla tilassa, jossa ainakin 20 naisimmeistä hinkkaa niitä jalat oikosenaan lattiaa vasten.. Välillä seisten, välillä kyljellä maaten, ja aina pitäs kinttu olla kiinni lautasessa. Minä ainakin meinasin välillä viedä Maren ja edessä piukeena jumppaavan naisen lautasen. Mare ei sitä tainnut huomata, ei ainakaan mitään sanonut. :) Pientä säätöä oli tosiaan muidenkin vempainten kanssa, niin kuin Mare edellä kirjoittikin. ;)
Joka tapauksessa, mukava jumppa. :)

Lautasten muokkausta vai muokkausta lautasilla?

Pitkästä aikaa pompimme Sirpan kanssa yhdessä tehomuokkauksessa. Jo alussa tuli haastava ongelma eteen, jossa täytyi käyttää naisen logiikkaa. Sirpa ähelsi steppilautansa kanssa ja pohti ääneen miten sen saa toimimaan. Katselin touhua ja ajattelin, että mitähän se oikein tekee. Ei voi olla noin vaikeaa. Sitten huomasin, että oma lautani oli vinksallaan ja aloin korjailla sitä oikeaan asentoon. Kohta tajusin, että kolmesta osasta koostuva steppilauta on aivan liian haastava vastus minulle. Onneksi Sirpa oli jo saanut oman lautansa koottua ja tuli auttamaan, että ei tarvinnut pomppia toispuoleisella laudalla ja odotella romahdusta. Naisen logiikka toimii!

Tunnilla käytettiin kertakäyttölautasia jalkojen alla ja heiluteltiin niitä joka suuntaan. Eipä ole tullut kotosalla mieleen, että lautastenkin kanssa voi jumpata. Tehokkaasti tuli hinkutettua erikoisia vimpaimia. Lisätehoa jumppaan toi edessä oleva seuraavan tunnin jumpanvetäjä, joka pysyi rytmissä ja teki tosi, tosi puhtaasti kaikki liikkeet. Sirpan kanssa ryhdistäydyimme ja vedimme napamme sisään.




Lautasjumppaa


Pieni hihitys alkoi kuulua siinä kohtaa, kun koko salillinen porukkaa kääntyi samaan suuntaan ja laskeutui polvilleen. Kumartelut mekkaan päin ovat ilmeisesti tehokasta muokkausta. Tosin tämä kumarrus tehtiin omituisella kiermuratyylillä, ei suorin vartaloin. Tyyliä olla pitää.


Loppuhuipennuksena oli hooveri; jokaisen lyylin lemppariliike. Ensin heiluteltiin jalkoja ja sen jälkeen käsiä. Pitkä tukka tuo omat haasteensä käsien siirtelyssä. Sirpa oli sentään älynnyt laittaa tukan ponnarille, mutta minulta sen sijaan meinasi lähteä karvat päästä. Lopussa lysähdimme itseemme tyytyväisenä matolle. Viikonlopun lisäkalorit saivat kyytiä.

Täällä Sirpa

Vihdoista viimein, tänään, sateisena päivänä, pikkutaniaisen nukkuessa kirjoitan tänne blogiimme, jota Mare jo uskollisena on ylläpitänyt vimoset kaksi-kolme viikkoa.
"Urheilu-uramme" on tosiaan yhtä ylä- ja alamäkeä, ikinä ei tiedä millä sykkeellä ja kunnolla ollaan liikenteessa. Ja mikä on liikkumisen lopputulos. Joskus kirjaimellisesti oksettaa, mutta joskus voi jopa käydä niin hyvä tuuri, että liikkumisen jälkeen on hyvä olo (eli ei okseta). Tietysti joku voi ajatella, että liikkumisen tavoitteena on aina se oksettava olo (silloin kun tietää tehneensä kaikkensa), mutta mielestäni tavoitteeksi riittää sellanen mukava olotila; tunne, että pää on nollattu ja hiki virtaa. Plussaa on, jos tällaisten olotilojen jälkeen myös vartalon muoto on muuttunut parempaan.. Ja selvennykseksi siis, näitä olotiloja EI OLE VIELÄ tarpeeksi eli siis jumppakeroja yms. lisää!!
Saapi kattoa, mikä on tänään viilis, kun jälleen tehomuokkaamme kurvejamme?!! Ja paino sanalla TEHO! Synttärijuhlan tarjoilujen mässäilyn jälkeen niitä kurveja onkin mitä muokkata. Mutta, jos jumppaus tuntuu kehnolta, voin aina laittaa tehottomuuden tämän nuhan syyksi.. ;) Katsotaan ja kuulostellaan siis kuinka käy.

Tasapainoilua toffeen voimalla

Tänään oli vuorossa jumppatunti, vatsaa ja peppua muokattiin toden teolla. Onnistuin kerrankin alkuverryttelyn tasapainoilussa pysymään pystyssä yhdellä jalalla silmät kiinni. En laittanut kertaakaan jalkaa maahan, mutta täytyy myöntää, että kädet heiluivat kuin saluunan ovet, jotta tasapaino säilyi.

Sen sijaan myöhemmin tunnilla tehdyt yhden jalan varassa olevat vartalon taivutukset eteen eivät meinanneet irrota niin millään. Oikealla jalalla kykenin edes jonkin verran taivuttamaan kroppaa eteen ja pysymään samalla pystyssä. Sen sijaan vasemmalla jalalla sama homma meinasi olla täysi mahdottomuus.

Pitkästä aikaa pakaralihas meni ihan hapoille. Kun pakaroita nosteltiin ylös, kankussa poltteli. Mielenkiintoinen tuntemus. Melkein olin jo unohtanut moisen kivun.

Tiukoissa, pitkissä jalkakyykkysarjoissa alkoi ennen jumppaa nautitut toffeekarkit tehdä tepposia. Röyhtäilyt toivat toffeen makua ylös suuhun. Siinä sitä oli kiva kyykkäillä. Pitäisiköhän seuraavalla kerralla harkita tarkemmin toffeenautintojen ajoitusta? Älkääkä edes yrittäkö vihjailla, että toffeen nauttiminen pitäisi jättää kokonaan väliin. Mites sitä muuten ravitsee riutunutta kroppaa.

Jumpan jälkeen viivähdin kuntosalilla venytellen kintut kuntoon. Sinne oli pölähtänyt kolmen körilään kopla nostelemaan painoja ja ennen kaikkea puhumaan mukavia kikatuksen lomassa. Otsasuoni pullistellen painot nousivat ja välissä nauratettiin muita. Sirpa sen sijaan oli flunssan kourissa. Kova nuha ....laiskotus.... nuha....laiskotus....nuha, piti Sirpaa tiukasti sisätiloissa.

Matkailuko avartaa?

Parin päivän työreissu Tallinnaan oli avartava kokemus. Ainakin vyötärön ympärys avartui armottoman mässäilyn ja istumisen seurauksena. Liikunta jäi nolliin ja sen kyllä huomaa. Jaa, mutta ei sentään ihan nolliin. Tulihan sitä liikuteltua haarukkaa ja kauppakeskuksessakin pyörähdettyä pari kertaa.

Onneksi kotosalla odotti ratsastustunti. Meitä oli vain kolme paikalla ja pystyimmekin tekemään pitkästä aikaa kiermurauraa. Vaikka ratsastajia oli vähän ja tilaa riitti, silti onnistuimme pari kertaa pyörimään samassa nurkassa. Mikä ihme sinne possujunaan aina vetää?

Kuvan hevonen ei liity mitenkään juttuun

Ratsastin toista kertaa upean tumman komistuksen kanssa. Ensimmäisellä kerralla huomasin, että hevosessa riittää voimaa kuin pienessä kylässä. Erityisesti laukka oli voimakasta. Tällä kertaa sain paremman tuntuman ja hevonen toimi kuin unelma. Laukka oli rauhallista ja pysyi hyvin hanskassa.

Kiermurauralla onnistuin pari kertaa tekemään kunnon pohkeenväistön. Hevonen kyllä olisi osannut, kun vain itse olisin osannut pyytää. Ulkokäsi, yllätys, yllätys, suoristui aina liikaa ja antoi kaulan kaartua sisään ja vauhdin kiihtyä. Ilmiselvää harjoituksen puutetta ratsastajalla.

Perisyntini nousi silloin tällöin esiin. Vaikka opettaja ei aina edes katsonut minua päinkään, kykeni huutelemaan parin minuutin välein: Selkä suoraksi, nojaa taaksepäin. Mutta ihan varmasti, uskokaa pois, kykenin muutaman kerran istumaan kunnolla oikeassa asennossa. No, myönnetään, että pienen hetken, mutta kumminkin. Kuka tässä nyht minuutteja laskemaan? Turhaa nipotusta sellainen.

Ratsastuksen jälkeen oli levollinen olo. Yksi uusi suosikki on löytynyt; täysipäinen hevonen, joka ei sinkoile seinille.

Sillä välin kun minä hikoilin hevosen selässä, Sirpa hankki motivaatiota jumppaan maistelemalla itse tekemiään herkkuja. Silloin tällöin täytyy hankkia syy, miksi urheilun pariin raahautua. Jalka nousee kevyemmin, kun motivaatio on kohdillaan.

Hyppyhiiri rytmissä

Tänään oli vuorossa vatsapeppumuokkausta. Eilisen kuntosalin jäljitä rintalihakset olivat kireinä, mutta se ei menoa haitannut.

Jalka eteen, silmät kiinni ja tasapainoilua laudalla. Yhdellä jalalla seisoskelu tuntui varsin haastavalta ja olo oli kuin Ruotsin laivalla. Pää alkoi huipata ja kroppa kaatuilla.

Steppilauta tuntui kumipallolta

Olo helpottui, kun silmät sai avata ja jalkoja alettiin heiluttaa joka suuntaan jalkakyykyissä. Vielä riemukkaammaksi olo muuttui, kun alkoi tasahyppyjen osuus laudalle.

Olin valmiiksi täysin rytmissä, harmi vain muille, että eri rytmissä kuin piti. Olin menossa alas, kun muut bongasivat ylös. Ei siinä suurta viivettä ollut, ei todellakaan. Älkää edes kuvitelko. Eikös puoli sekuntia ole vain silmänräpäys? Ei sitä meinaa edes huomata. Eihän? Olen ehdottomasti rumpalin paras ystävä. Rytmi veressä.

Ja mikä ihme siinä on, että ihminen ei kykene hyppimään tasajalkaa laudalle? Alkoi ääneen naurattaa vuorotahtihyppelyt, joilla juuri ja juuri yletin laudan tasolle. Ihaillen katselin naapurilaudan ensikertalaista, joka keskittyneesti teki komeita tasahyppyjä. Toivossa on hyvä elää, että minäkin joskus yllän samaan. Tosin jos historiaan vilkaisee, se tuskin tulee tässä maailmakaikkeudessa toteutumaan, mutta ei luovuta toivosta. Tavoite pitää olla.

Ohjaaja huuteli välillä kylkiliikkeissä, että älkää heilutelko lantiotanne, watch mirrow. Tämä oli sentään helppo homma, lantion liikkumattomuudesta on kerrankin hyötyä. Rytmikäs samba ei taida olla hyppyhiiren vahvimpia lajeja, kun tavallinen jumppakin tuottaa rytmillisesti vaikeuksia. Mutta ainakin itsellä on hauskaa, kun hihittää omaa toimintaa.

Ajatelkaas mitä haasteita tulisi, jos koko salillisen ihmisiä pitäisi olla menossa samaan suuntaan ja suunta vaihtuisi tämän tästä? Kyllä siinä hyppyhiiri taitaisi pyöriä ympyrää ja miettiä tuskassa, mikä on oikea suunta ja miksi kaikkien pitää olla samassa rytmissä. Kun jo pelkästään omalla paikallaan liikkuminen tuottaa suuria haasteita.

Lopputunnista sentään huomasin, että eilinen venyttely oli hyödyksi myös tänään ja jalat eivät olleet täysin tukossa. Ja mairea hymy levisi naamalle, kun vetäjä ovella totesi, että good job. Näin on, täysillä tehtiin koko tunti. Ilmaan jäi vain leijumaan kysymys: Missä luuraa Sirpa?

Kuntoilua sunnuntain leipomisen jälkeen

Mistä muodostuu himoliikkujan terveellinen ruokavalio?

Tietysti kaurakekseistä, suklaakakusta ja mokkapaloista. Eikös kuulostakin erittäin ravitsevalta ja paljon proteenia sisältävältä sapuskalta? Sunnuntaina tuli leivottua oikein urakalla, mutta onneksi ei sentään syötyä kaikkea. Ensi viikonlopun vieraat toivottavasti tuhoavat isot keot herkkuja. No, rehellisyyden nimissä täytyy tunnustaa, että kyllä leipoja pikkuisen maisteli itsekin aikaansaannoksia. Mutta kaurahan on tervellistä ja sillähän ne hevosetkin kulkee.

Maanantaina askelet kulkeutuivat kuntosalille viikon tauon jälkeen ja osaksi kurinpalautuksena leipomissessiosta. Soutulaite on useinmiten aloituslaitteena ja sitä tempoessa menee melkein vartti. Se kummallinen puoli soutamisessa on, että maisemat eivät vaihdu, vaikka kuinka vetelisi edestakaisin. Peppu tulee kyllä kipeäksi. Seuraavkais tulikin vietettyä yli puoli tuntia kuntopyörän seälässä. Aika venähti aiottua pidemmäksi, kun ystäväni Briitta soitteli pitkästä aikaa ja kertoili kuulumisiaan. Vauhtia kylläkin piti himmata hieman, että puuskutus ei olisi haitannut keskustelua. Toki kerroin ystävälleni, missä olen etteivät kummalliset taustäänet olisi saaneet ihan mielikuvitusta valloilleen.

Pitkän, todella pitkän, alkulämmittelyn jälkeen, jota ei kai enää voi sanoa pelkäksi alkulämmittelyksi vaan totiseksi menoksi ja kuivaharjoitteluksi, askelet kantautuivat vatsa- ja selkälaitteisiin. Samalla tuli treenattua myös takapuolen massiivisia lihaksia sekä rintalihaksia.

Ahkera kuntoilu on alkanut tuottaa tulosta, jos ei nyt ulkonäössä, niin ainakin kunnossa. Selkälihaksia jaksaa nykyisin hinkuttaa 10 kiloa painavimmilla painoilla kuin alkuvuodesta. Sama ilmiö on havaittavissa myös peppulihasten kohdalla. 10 kiloa liikkuu kevyemmin. Vaikka onhan noissa painoissa vielä lisäämisen varaa, mutta maasta se pienikin ponnistaa. Tai tämä typy ei kyllä ponnista senttiä korkeammalle, mutta painot sentään liikkuvat rivakammin.

Kello alkoi olla jo paljon ja väki vähetä salilta. Minne lie lähtivät katsomaan huippumalleja tai kotikokkeja. Itse jaksoin tehdä vielä kunnon venyttelyt. Ensin muutama pätkä aurinkotervehdystä ja sen päälle peppu vetreäksi.

Ratsastusta Nykäsen tyyliin

Tänään oli viikon huippuhetki. Vielä viime viikon esteiden hyppäämisestä innostuneena marssin tarmokkaana tallille. Oli ihan voittajan fiilis. Mutta kuinkas sitten kävikään?

Pihalla oli kisat ja komeita ratsuja tyylikkäine ratsastajineen viipotti pitkin kenttää harjat hienosti nutturalla. Tämä näky ei aina tiedä tavalliselle pulliaiselle hyvää. Ja niinpä aavistukseni osui oikeaan. Kolme ryhmää tungettiin pieneen maneesiin ja tunnelma oli taattu.

Koko tunti oli tiedossa ympyrällä ratsastusta nuoren, mutta osaavan hevosen kanssa. Luulisi olevan helppoa, mutta kun ei. Miten sitä voi olla ratsastajan kroppa virittäytynyt Matti Nykäsen tunnelmaan eikä ollenkaan omaan lajiin. Nokka on koko ajan viistämässä maata ja kroppa keulii. Kun sitä oikeasti istuu suorassa, itsellä on olo kuin kaatuisi just eikä melkein selälleen.

Kyllä sentään pieni hetki onnistuikin. Erityisen hauskaa oli laukata reippaasti ja kerrankin pysyä omalla paikallaan ja saada täydellisen komea ympyrä. Toiseen suuntaan ympyrä ei sitten sujunutkaan. Vauhtia oli jo liikaakiin ja tuli tehtyä pari ylimääräistä lenkkiä. Siinä sitä sitten ihmeteltiin keskellä ympyrää mihin tästä pitäisi mennä, kun ympärillä laukkaa viisi heppaa. Saman takapuolen taakse tietysti, mistä juuri lähdettiin. Minnes muualle?

Mutta lopussa kiitos seisoo ja niin nytkin, kun heppa ravasi rentoutuneena kaula kaarella alhaalla. Voi sitä voittajan tunnetta, vaikka ei esteiden tuomaa villiä fiilistä tullutkaan.

Rakkaus hevosiin

Olemme innokkaita hevostyttöjä. Kummankin tausta on tukevasti hevosen lannassa ja tallilla on tullut kulutettua paljon aikaa.

Sirpa kävi jo pikkulikkana harjaamassa ja hoitamassa hevosia ja oli erittäin tarkka miten hommat hoidettiin. Myös hevosen selkään pääsi silloin tällöin ja tallin omistaja opasti miten ehti.

Myös Mare pyöri tallilla ja olisi saanut oman hoitohevosen. Siinä vaiheessa kuitenkin vanhemmat ilmoittivat, että voisit sinä likka tehdä jotakin muutakin. Niinpä sitä sitten tuli tehtyä vuosi jos toinenkin kaikkea muuta ja kokeiltua eri lajeja. Rakkaus hevosiin kuitenkin säilyi. Toiselle paikkakunnalle muutto toi näkyväksi sen, että elämästä puuttuu jotakin. Kun Mare mietti ankarasti, vastaus löytyi: Hevonen. No, mistähän niitä hevosia oikein löytyisi. Tallilta. Siispä lähimmälle tallille ja hevosen selkään. Siitä innokas harrastus alkoi ja matkan varella on sattunut ja tapahtunut yhtä jos toistakin.

Kun Mare ja Sirpa tutustuivat, juttu kääntyi melko nopeasti hevosiin ja yhteinen rakkauden aihe löytyi. Sirpa kuunteli kaiholla Maren juttuja ratsastuksesta ja hevosista ja näytti silloin tällöin omien rakkaiden hoitoheppojensa kuvia menneiltä ajoilta. Pikkuhiljaa Sirpankin päässä alkoi kypsyä ajatus, että josko sitä voisi hypätä jälleen pitkän tauon jälkeen hevosen selkään.

Leppoisa maastoilupolle

Mare saikin yhtenä kauniina loppukesän iltana Sirpan houkuteltua pienen taniaisensa kanssa tallille. Uudelleen tutustuminen hevosiin päätettiin aloittaa rauhallisesti haistelemalla ensin tallin tuulia ja muistuttamalla mieleen pintelit, patjat, suojat ja kaviokoukut. Taniainen oli tallilla ensimmäistä kertaa ja heti kuin kotonaan. Isästään mallia ottaneena kiipeili pitkin boksin seiniä ja kuikuili uteliaana isoa, tummaa hevosta, jolla Maren oli tarkoitus ratsastaa.

Sirpan silmissä syttyi palo. Tänne on päästävä uudelleen. Taaperokin hihkui innosta ja riemun kiljahdukset kantautuivat Maren korviin laukan hurmassa. Tosin saattaa olla, että taaperon hihkunnan syynä oli myös lempeän leppoisa ja alati seurallinen tallikissa, joka mielellään käy esittäytymässä ja tuomassa itseään tykö.

Toistaiseksi Sirpan ja taniaisen tallilla käynti on jäänyt ensimmäiseen kertaan. Toista kertaa on suunniteltu pitkään ja hartaasti, mutta aina on tullut jotakin harmittavaa estettä eteen, kuten työtä. Mitä lie se sitten onkin. Ilmeisen suurella todennäköisyydellä jotakin, mikä haittaa hauskoja harrastuksia.

Sen verran Sirpan ratsastusharrastus on kuitenkin edennyt, että vanhempien vintiltä ovat jo löytyneet vanha, silmillä keikkuva kypärä, raippa ja hanskat. Mare jatkaa edelleen Sirpan psyykkaamista ja herkistelee hauskoilla kommelluksilla ja laukan fiiliksellä, puhumattakaan siitä, miltä tuntuu, kun kaikki jalat ovat tukevasti ilmassa.

Armotonta keskivartalon kehitystä

Tämä on ensimmäinen kerta, kun kirjoitamme innokkaasta liikuntaharrastuksestamme. Viikon aikana olemme käyneet kaksi kertaa jumpassa. Tiistaina keikutimme kroppaa, seisoskelimme yhdellä jalalla ja kuuntelimme energisen englantia ja suomea sekaisin puhuvan vetäjämme neuvoja. "Nopiammin, nopiammin, nopiammin. Don`t move your hips. Toinen jalka eteen, silmät kiinni. I watch you."
Marea nauratti välillä mahdottomasti. Erityisesti edessä olevan vanhemman ladyn hoippuminen epätahdissa puolelta toiselle toi omat haasteensa oman tasapainon ylläpitoon ja samalla alkoi hymy karehtia suupielessä.

Torstaina otimmekin härkää sarvista ja marssimme tehomuokkaukseen. Muokattavaa riittää ja tehojakin tarvitaan. Alkulähtökohta oli Sirpan kohdalla kiinnostava huonosti nukutun yön jälkeen. Väsynyt hihitys ja tummat silmäaluset eivät kuitenkaan haitanneet tahtia. Jalka nousi ja rytmissä pysyttiin. Sen sijaan Mare oli todella pihalla steppilaudan kanssa. Kumpi jalka piti nostaa ja mitä ihmettä näillä käsillä tehdään. Ei kai meidän sentään tarvitse samassa tahdissa pomppia koko salin voimalla. Loistavan epätahdikkaan rytmitajun omaavana Mare teki omat kuviot omaan tahtiin ja välillä mutisi ääneen, että on aivan pihalla.

Erityisen hauska hetki koitti, kun porukka hyppi itsensä ympäri ja teki joka käännöskohdassa jalkakyykyn. Miten sitä onnistuttiinkin Sirpan kanssa pomppimaan eri suuntaan ja tuijottamaan välillä toisiamme silmiin. Joskus on vaikeaa hahmottaa oikea ja vasen ja kumpaan suuntaan sitä pitäisi kierros aloittaa.

Yhdessä kohtaa hikistä tuntia juostiin paikallaan niin kovaa kuin päästiin ja vetäjä sanoi, että nyt voi rahassa antaa vatsan heilua ja höllyä. Entäs sitten peppu? pääsi kummankin suusta yhtä aikaa. Saimme luvan värisyttää muhkeita pakaralihaksiakin. Tai niitä lihasten alkuja, joista aivan varmasti tulee vielä kunnon, hienoja, kiinteitä lihaksia. Usko on luja.