Kuntoilua salilla

Vaikka päivä venähti pitkäksi, päätin lähteä kuntosalille. Ensin tapani mukaan olin soutulaitteella 14 minuuttia ja sen jälkeen suunnistin juoksumatolle. Yritän pikkuhiljaa ujuttaa jälleen juoksua treeniohjelmaani. Tällä kertaa juoksin 1,3 km ja kulutin kaloreita 103. Olin kohtuullisen tyytyväinen juoksuuni.

Juoksumatolla juoksemisessa kaipaan kuitenkin maisemien vaihtuvuutta. En oikein jaksa innostua ja pitää mielenkiintoani yllä juoksuun, jos näkökentässä ei ole muuta kuin pari hikistä ukkoa ähisemässä penkkipunnerrusta. Pitäisi varmaan alkaa hyödyntää vilkasta mielikuvistusta tässä kohtaa.

Kiersin myös selkä-, vatsa-, pakara- ja rintalihaslaitteet. Olisin mennyt myös toiseen rintalihaslaitteeseen, mutta en jaksanut jäädä odottelemaan kahden karjun sarjan loppumista ja siirryin venyttelyn puolelle. Kuulin myös iloisia uutisia, kun jumppakaveri kertoi pukuhuoneessa, että bootcamp tulee takaisin ohjelmistoon muutaman kuukauden tauon jälkeen. Jälleen voi päästellä täysillä.

Ikuinen hymy huulilla

Muistan jo varhaiskeskiajalta lauseen, joka hiipi väistämättä tänään mieleeni: "Ikuinen hymy huulilla on hiipivän tyhmyyden merkki."

Kahden päivän näennäiskuntoilun jälkeen, jolloin vain kävelin ja crossailin, vetäisin oikein kunnon jumpan. Olin täydessä iskussa, kun flunssasta ei ollut enää tietoakaan ja vähän väliä alkoi hymyilyttää ja naurattaa. Jumpan vetäjäkin alkoi jo vilkuilla, että mikähän sitä vaivaa. Ei mikään, ellei oteta huomioon sitä hiipivää tyhmyyttä.

Vuorossa oli paljon tasajalkahyppyjä suoraan steppilaudalle sekä vinoittain kummastakin suunnasta. Onnistuin tekemään jokaikisen täysin tasajalkaa. En pinnannut yhtään ja huomasin kauhukseni jopa nauttivani hypyistä. Samoin jalkakyykkyjen jälkeen oli vuorossa hyppyjä ja lopussa useampi hyppy peräperää. Maan vetovoima vetää ueinmiten puoleensa, mutta siitä huolimatta hyppely oli hauskaa ja tätä en olisi uskonut sanovani. Alan kehittyä, tiedä sitten kehitynkö urheilijana vai ihmisenä.

Paineita kaverin silmien alla

Sirpa tuli seuraan ratsastusta ja heti tuli paineita.. Olemme yrittäneet sovitella tallilla käyntiä muutaman kuukauden ja nyt se onnistui. Sirpa tutustui sillä silmällä paikkoihin, jos vaikka hyppäisi itse hevosen selkään. Ei nyt sentään lännenfilmien tyyliin eikä heti, mutta jonakin hyvänä hetkenä. Kylmyys ja talvi olivat saapuneet paratiisiin ja annoin Sirpan päälle oman talvitakkini, että hän ei ihan jäädy katsomoon takapuolestaan kiinni. Siinä sitä olisi kiva odotella kevättä ja jään sulamista.

Enkös mä voisi aamu-unisena jäädä vielä koisimaan?




Pääsin jälleen ratsastamaan lempparini kanssa.

Viime viikon hienon esteratsatuksen jälkeen vuorossa oli perinteinen koulutunti. Pari kertaa menikin kivasti enkä kuullut kertaakaan opettajan mainitsevan etukenosta asennosta. Päinvastoin sain kehuja oikeasta tyylistä. Tänään olin varautunut siihen, että kuulen etunojasta huomautusta, mutta yllätin kaikki ja ennen kaikkea itseni, enkä kuullut opettajan kertaakaan muistuttavan, että voisitko nojata taaksepäin, nojaa taaskepäin, Mare selkä taakse. Hihii! Alankohan mä oppia?

Nyt oli koko ryhmä koossa viimekertaisen luksuksen jälkeen, kun meitä oli vain kaksi innokasta. Heti huomasi kuinka paljon vaikeampaa on mahtua maneesiin, kun porukkaa on kuin pipoa (todellisuudessa vain kuusi, siis tosi paljon, kuusi, tosi paljon, kuusi). Muuten mahduimme hyvin, mutta laukassa tuli ahdasta ja sekoilu alkoi.

Aiheena oli pohkeenväistö puoleen väliin kenttää ja siitä jatkona avotaivutus. Pohkeenväistö meni tosi hyvin, mutta avotaivutuksessa lähdimme liiraamaan oikealle. Emme paljon, mutta jonkin verran ja jokunen kerta. Opettaja pysyi tiukkana, hyvä, ettei viivottimella mitannut reitin suoruutta ja pyysi tekemään tehtävän niin monta kertaa, että reitti meni just eikä melkein oikein.





Toiseen suuntaan teimme pohkeenväistön ja nostimme sen perään laukan. Heti oli hevoset poikittain ja aina jonkun takapuoli edessä. Joka tapauksessa meidän laukat menivät hyvin. Ainoastaan kerran kun hevonen pudotti laukan raviksi, menetin kummatkin jalustimet, mitä ei ole tapahtunut vuosiin ja yritin kaapia niitä takaisin paikoilleen.  

Lopputunnin laukkasimme kahdella pääty-ympyrällä tukka hulmuten. Olisin voinut jatkaa iltaruskoon. Sirpa otti vielä loppukäyntien aikana muutaman kuvan muistoksi.



Palloilua ja pöllöilyä

Jumppatunti alkoi lupaavasti pöllöillen. Sirpa hukkasi numerolappunsa, joka piti antaa jumpan vetäjälle. Jumpan jälkeen se löytyi pukuhuoneen penkiltä, mutta eihän sitä tietysti alkutohinoissa muista ottaa mukaan. Minä olin puolestaani laittanut paitani väärin päin ja pesulappu vilkkui kivasti kainalossa. Uskottelin itselleni, että se on uutta muotia. Sirpa oli juonessa mukana, muusta porukasta en menisi niin takuuseen. Takapuolessakin oli valkoinen höyhen tai siltä se näytti, mutta eipä ollutkaan, vaan jotakin töhnää. Kumpikin oli todella skarpissa kunnossa aloittamaan uuden ohjelman.

Alkuverryttelyssä kuulin ensimmäistä kertaa hurjien opiskeluvuosien jälkeen sanoja grip ja mambo. Ensin ei ollut hajuakaan mitä ne tarkoittavat, mutta muisti palaili pätkittäin ja sanat alkoivat hahmottua liikkeeseen. Sain aavistuksen, että liikesarjat saattaisivat peräkkäin laitettuna näyttää sulavilta ja kykenin mielessäni kuvittelemaan kevyen ballerinan leijailemaan kevyesti liikkeestä toiseen. Kun sitten palasin haavemaailmastani todellisuuteen, totesin, että enemmänkin porukan tömähtely muistutti norsulaumaa. Siitä oli sulavuus kaukana, mutta ainahan sitä voi kuvitella.

Sykkeenkohotusliikkeet olivat kamalia. Inhoan yli kaiken lattialla nuohoilua ja nyt urakoimme kädet lattialla oikein kunnolla. Välillä pompimme ylös ja laskeuduimme takaisin alas ja heiluttelimme jalkoja puolelta toiselle. Kumpaakin alkoi pyörryttää ja väsynyt hihitys täytti ilman.

Tällä kertaa jalkakyykyt tehtiin nopeassa tahdissa laudan päältä joka suuntaan. Sirpa sekosi sukissaan ja minä yritin pysyä tahdissa ja samalla varoa polven vääntymistä, mikä siinä tahdissa oli hankalaa.



Varsinainen huvinäytelmä tuli eteen pallon kanssa. Kun lauma laittoi pallon jalkojen väliin ja siirteli jalkoja sivulta toiselle, minä repesin. Mieleeni tuli lentosauruslauma, joka hautoi antautumuksella isoksi paisuneita muniaan. Ainakin vatsaslihakset saivat tehoa hihityksestä.

Kävellen pääsi nopeammin kuin autolla

Tolkuttoman kova sade ja melkein räntäkuuro yllätti iltapäivällä ja tuntui jo melko haasteelliselta lähteä kävelylenkille. H-hetkellä kuitenkin aurinko antoi parastaan ja maisema ui kullaneltaisen ruskan väreissä. Suunnistimme pitkästä aikaa yhdessä lenkille ja suoraan keskustan ruuhkaan ja autojen korviahuumaavaan meteliin. Äänijänteet joutuivat koetukselle, kun yritti huutaa ruuhkaäänien yli.

Ensimmäinen yhteiskuva urheiluhulluista bloggareista

Poikkesimme kioskille, mutta jätimme tällä kertaa suklaat väliin suosiolla ja jatkoimme väljemmille vesille korvia lepuuttamaan. Katsastimme uuden asuntoalueen ja ihastelimme vanhaan tyyliin tehtyjä puutaloja. Yritimme todella loistavina suunnistajina ja erityisesti oman paikkakunnan erityistuntijoina löytää oikeaa polkua mistä pääsisimme järven rantaan tien poskeen. Yhden harhaan kulun ja toisen empimisen jälkeen löysimme oikean polun pään.

Aivan taatusti tästä on mennyt polku. Miksi tässä nyt on peltoa? Jostakin täältä se meni. Vai olisiko oikea paikka sittenkin tuolla vähän matkan päässä? Yritetään sieltä. Eikös polku mennytkin kukkakaupan vierestä? Joo, öö, kai. Tästä se menee. Ei kun, ei tai ehkä. Katsotaan sittenkin vielä vähän eteenpäin. Tästä se menee, ihan varmasti menee. Reippaasti vaan polulle. Ja löysimme kuin löysimmekin oikean paikan ja oman asuinpaikan tuntemus kasvoi jälleen ripauksen. Eri asia sitten kuinka pitkälle muisti kantaa ja vieläkö ensi keväänä osaamme suunnistaa. Missään vaiheessa emme olleet todella pihalla. Emme varmasti, emme. Älkää nyt hulluja puhuko.

Kuljimme ihanan vanhan pappilan ohi.

Ruska oli parhaimmillaan, kun aurinko paistoi ja näytti kauniin lehtimaton ja vielä muutaman puuhun jääneen lehden.

Kun lähestyimme isoa tietä, huomasimme, että jotakin oli tekeillä. Paloautoja ja poliiseja alkoi parveilla ja autojono oli pitkä. Kun pääsimme lähemmäksi, huomasimme, että pari autoa oli törmännyt toisiinsa ja tukkinut tien. Jonossa seisovat autoilijat alkoivat huudella meille ja kysellä, että mitä siellä oikein tapahtuu. Kerroimme kolarista ja neuvoimme lentokentälle suunnistavia kääntymään ympäri ja ajamaan toista kautta. Kuulin myös oman nimeni ja ihmettelin kuka huutaa. Kuka minut voi tuntea? Ja varsinkin kun olin yrittänyt maastoutua syvälle pipon uumeniin. Ratsastuskaverihan siellä ruuhkassa seisoi töistä kotiin menossa ja roikkui ikkunassa. Vaihdoimme muutaman sanan. Sirpa hokasi vasta vähän ajan päästä, kuka huutelija oli. Toisaalta on ihan tervettäkin olla lopsauttamatta korvaansa kaikenmaailman epämääräisille huutelijoille.

Kävelimme vielä reippaasti loppumatkan ja huomasin jälleen, että olin laittanut liikaa vaatteita päälle. Mutta toisaala kaipa sitä vähän voi lenkillä hikoillakin.

Maailma parani jälleen huomattavasti ja ennen kaikkea pää sai huoltoa lenkkikaverin jutustelusta. Tämä lenkki oli kummallinen, kun olimme ihan kahdestaan ilman autoja kuikuilevaa taniaista.

Polvet löivät setsuuria

Kahden viikon tauon jälkeen reippailn vatsapeppumuokkauksessa. Kropassa tuntui, että on tullut maattua sängyn pohjalla flunssassa ja velttoiltua muuten vaan reissussa.

Alkuun oli normaali verryttely tasapainoillen yhdellä jalalla silmät kiinni. Kerran tuli täydellinen black out ja tasapaino alkoi heittää. Tuntui vähän pelottavalta ja totesin, että on parempi avata silmänsä kuin mätkähtää lattialle laudan päältä. Edessä oleva nainen teki sen.

Kyykyissä polvet alkoivat täristä ja reiset olivat rosollia jalkakyykkyjen puutteen ja lauantaisten estehyppyjen vuoksi. Kropan kierrot tuntuivat keskivartalon kireytenä ja teki tosi hyvää käännellä ja väännellä kroppaa jos jonkinlaiseen asentoon.

Pidän jostakin omituisesta syystä vatsaliikkeistä, joissa jalkoja ojennellaan suoraan eteen tai sivulle. Myös selällään maaten jalan kiertoliikkeet ovat ykkösjuttu. Voisin tehdä niitä vaikka kuinka kauan. Sen sijaan ylävatsaliikkeissä revin niskani kipeäksi.

Kun tein maassa kylki- ja jalkaliikkeita, en nähnyt jumpan vetäjää. Senpä vuoksi jumpan vetäjän huokailut mikrofoniin kuulostivatkin melko pervoilta. Jos ei olisi tiennyt, mitä tapahtuu, mielikuvitus olisi voinut saada vallan. Minua nauratti hervottomasti ja yritin pidätellä ääneen nauramista. Komea hymy kuitenkin irtosi. Jumppa teki tosi hyvää, vaikka sattuikin.

Reippailua mäkisessä maastossa

Viikon päätteeksi tein reippaan kävelylenkin mäkisessä maastossa. Tällä kertaa en tehnyt vakilenkkiäni, vaan suunnistin järven rantaan keskelle metsää ja nautin syksyisestä luonnosta ja viimeisistä ruskan väreistä.

Puuskutin ylämäissä, kun en yleensä ole tottunut niin isoihin mäkiin. Totesin myös, että olin laittanut liikaa vaatetta päälle ja selkä alkoi kastua. Kintaat otin jo suosiolla pois.

Sain kävellä hyvin rauhassa. Ainoastaan pari miestä juoksi ohiteni ja yksi sauvakäveli. Katselin myös ihalillen parin nuoren tytön juoksuharjoittelua. Askel näytti todella kevyeltä ja juoksupyrähdykset olivat irtonaisia. Välillä valmentaja antoi neuvoja. Tuli ihan omat nuoruudenajan hiihtoharjoitukset mieleen.

Totesin, että pitäisi käydä useammin kävelemässä metsässä ja varsinkin rannalla. Seuraava kerta saattaa kuitenkin olla hiihtolenkki kyseisessä maastossa. Hikisen lenkin päälle alkoi hymy hiipiä naamalle. Leveä hymy meni korvasta korvaan. Sen verran hyvä lenkki oli. Mieli lepäsi ja kroppa sai liikuntaa.

Täydellinen ratsastus

Ratsastajakaverit olivat kaikonneet jonnekin. Pelkäsivät vissiin esteitä, kun viime hetken peruutuksiakin oli tullut. Niinpä olimme kahteen pekkaan kaverin kanssa hyppäämässä esteitä. Saimme paljon harjoitusta ja pääsimme hyppäämään kokonaisen radankin useaan kertaan, mikä oli todella, todella hienoa.

Oma hevoseni oli jo mukavan lämmin ja vertynyt valmiiksi, kun se oli ollut jo aamusta lähtien hyppäämässä. En tarvinnutkaan raippaa ja annoin sen kaverille, jonka hevonen oli tahmeammalla päällä, vaikka oli kuulemma juuri viikolla juossut oikein kunnolla. Kaveri ottikin sen vuoksi alun rauhallisesti ja varman päälle. Tällä kertaa hevonen oli kuitenkin hyvin rauhallinen koko tunnin ja raipalle tuli käyttöä, ettei vauhti ihan hyytynyt.

Oisko sulla mulle jotain herkkua? Omppua? Leipää?
Vähänkö olen ansainnut sen.

Oma hevoseni reagoi hyvin vauhdin lisäyksiin ja menimme yhteisymmärryksessä myös kulmiin. Alku olikin varsin lupaava esteille. Ensin ravasimme puomien yli ja kun se sujui, otimme käännöksen ja loikkasimme pienen kavaletin yli. Sitten vaihdoimme suuntaan ja hyppäsimme ensin kavaletin yli, jonka jälkeen suuntasimme vinosti keskelle kenttää ja loikimme yhden ja lopulta kolmen pienen esteeen yli, minkä jälkeen vaihdoimme suuntaa ja hyppäsimme vielä kahden esteen yli suoralla.

Ensin hevoseni otti vähän liiankin kovan vauhdin, mutta kun älysin kurvissa pitää jalkani kurissa, vauhti pysyi sopivan tasaisena ja teimme pari kertaa täydellisen radan. Hevonen on aivan loistava, kun vaihtaa laukan esteen päällä, eikä itse tarvitse säätää ravin kanssa. Ainoastaan kerran oli ristilaukkaa, jonka sain juuri ennen estettä vaihdettua ja pääsimme hyppäämään kunnolla.

Meidän yhteistyö sujuu ja menemme sitä reittiä, mitä olen ajatellut, kunhan vaan oma ajatus pysyy kasassa ja tiedän oikeasti, minne haluan. Kevyessä istunnassakin on helppo pysyä. Varmuuden vuoksi nappaan aina toisella kädellä harjasta kiinni, että en tee jarruttavaa nykäystä esteen päällä.

Kun meitä oli vain kaksi, pääsimme hyppäämään paljon ja mahduimme hyvin odottelemaan omaa vuoroamme. Yhteisymmärryksemme hevosen kanssa oli sitä luokkaa, että esteet vaikuttivat helpoilta, melkein liian helpoilta. Olisin voinut jatkaa koko loppupäivän ja olisi erittäin kiva yllätys, jos ensi viikollakin olisi esteitä.

Ja mikä parhautta, opettaja ei kertaakaan kehottanut mua korjaamaan asentoa. Luontainen etunoja on onneksi omiaan esteillä. Jihaa!

Tallissa vielä hemmottelimme hevosia ja syötimme niille leipää ja omenaa. Oma hevoseni työnsi turpaa oven raosta ja oli sen näköinen, että kai sulla on jotain hyvää mulle, kun mä olen niin loistava ja erinomainen. Olihan mulla.

Palauttava lenkki

Tein rauhallisen, palauttavan lenkin eilisen ratsastusmaratonin päälle. Erityisesti varoin, että flunssa ei uusiudu. Keuhkot pysyivätkin kasassa ja kurkkukipu oli hävinnyt.

Pitkästä aikaa juoksin puolet lenkistä. Viimeisen vuoden aikana juoksu on jäänyt vähemmälle ja kävely vallannut alaa. Ajattelin vaihtaa kierteen toisinpäin.

Oli mukavaa hölkätä tutun reitin läpi ja katsella samalla, kun ihmiset häärivät puutarhoissaan lehtien kimpussa. Reidet tuntuivat kipeiltä eilisen jälkeen, mutta juoksu teki niille hyvää. Aamulla myös selkä oli jäykkä ja arasti harjoitusravin rytkeen jälkimainingeissa. Sekin sai mukavasti kyytiä ja suurimmat säryt jäivät lenkkipolulle.

Kotosalla odotti innokas bloggaaja.

Ratsastajan unelmapäivä

Viikon sairastelun jälkeen otin kaiken ilon irti liikunnan riemusta. Ratsastin koko päivän. Ensin kävin aamulla omalla normitunnillani ratsastamassa suosikkihevoseni kanssa puomeja. Aivan loistava tunti. Hevonen liikkui kepeästi ja sulavasti ja juuri sitä vauhtia kuin halusin. Puomitkin menimme lähes aina täysin keskeltä. Laukkaympyärä puomien välillä oli myös silkkaa nautintoa. Ainostaan lopussa, kun opettaja sanoi, että puomien väli täytyy mennä kolmella laukka-askeleella, kiihdytin vauhtia liikaa ja loikimme välit kahdella. Pääsimme yrittämään muutaman kerran ja kyllähän vauhti hiljeni mukavasti. Kahden askelen vauhti oli ihan omaa syytäni.

Kun olimme ensin laukanneet toiseen suuntaan ja opettaja sanoi, että askelia tuli neljä, ajattelin, että laitetaan hana auki ja karautetaan halki Vietnamin. Niin sitä tehtiin. Nautimme laukan hurmasta, mutta vauhti oli jo liian reipas. No, pääsinpähän laukkaamaan muita enemmän. Ei mulla yhtään ollut oma lehmä ojassa, ei tietenkään. Olin yhtä hymyä tunnin jälkeen. Hevonen oli hiestä märkä. Laitoin sille loimen ja annoin herkkuja. Innolla odottelen ensi viikon estetuntia. Hihii-!

Kävin välillä kotona vaihtamassa kuivat vaatteet päälle, tankkaamassa hiilareita ja kuuntelemassa kissojen kuulumiset. Toinen tunki pari kertaa syliin kehräämään ja oli kovin hellyydenkipeä. Kun itse tankkasin, annoin kissoillekin  kunnon sapuskaa ainaisen nappuloiden napostelun sijaan.

Kulku suuntauti tällä kertaa kaverin luo ja sieltä toiselle tallille hakemaan hevosta, pientä pyöreää eestinhevosta, jonka kanssa lähdin maastoon.

Kaveri otti alleen komean valkoisen puoliarabin, jolla tempparemttia riittää. Minä tykkään maastossa enemmän peruspollesta, hieman laiskanpulskeasta, joka ei sinkoile sinne tänne eikä käe mörköjä.

Talilla oli samaan aikaan lähdössä maastoon myös pieni suloinen poni kärryjen kanssa. Kyytiin hyppäsi äiti ja pieni tyttö. Kun he myöhemmin tulivat tiellä vastaan, tyttö oli simahtanut ja nukkui autuaasti äitinäsä jalkaan nojaten. Varsin hauska näky.

Teimma 2,5 tunnin lenkin. Suunnitelmat reitin suhteen muuttuivat, kun kuulimme, että kuorma-autot suhasivat edestakaisin reitillä, jonne meidän piti suunnata. Päätimme jättää turhanpäiväisen jännityksen väliin ja ratsastaa rauhallisimmille metsästysmaille. Onnistuimme kyllä törmäämään kaikkiin mahdollisiin kulkupeleihin, mitä kuvitella saattaa. Eksoottisin oli päältämme lentänyt lääkintähelikopteri. Onneksi pollet ottivat sen ihan coolisti eivätkä korvaansa lotkauttaneet.

Sen sijaan kaverin "sirkushevonen" säikkyi vesilätäköitä ja purojen solinaa ja teki kivoja sivuloikkia. Kaverilla on minua parempi tasapaino ja mutaiselta kosketukselta vältyttiin.

Lenkin huippukohta tuli puolivälissä, kun laukkasimme täysillä pitkän, pitkän ylämäen ylös. Jossakin kohtaa kaveri huikkasi olkansa yli jotakin ja sen jälkeen pollet ottivat oikeasti kintut alleen ja pinkoivat sellaista vauhtia, että en ole koskaan ollut niin kovassa kyydissä mukana, ainakaan vapaaehtoisesti. Onneksi älysin huikkaisusta, että kohta jotakin tapahtuu ja pysyin selässä. Pieni horjahdus tuli, mutta ei mitään vakavaa. Minunkin laiskanpulskea polleni kiri kaverinsa kiinni ja jouduin pidättelemään sitä, että emme olisi jyränneet. Upeaa! Takaisin köpöttelimme kävellen ja siinä vasta huomasin kuinka pitkä ja yllättävän jyrkkä mäki oli, jonka olimme juuri laukanneet tuli hännän alla.

Paluumatkalla ravailimme ja otimme pieniä, rauhallisia laukkapätkiä. Me ravailimme enmmän kuin kaveri, että pysyimme loikkijan perässä. Loppumatkalla kumpikin hepo säpsähti ukkoa, joka hommaili jotakin autonsa kanssa. Väistelimme myös hevosten kammotusta, traktoria, ja hevoskuljetusautoa.  Oli tosi hienoa käydä pitkästä aikaa maastossa ja tehdä mukavan leppoisa lenkki hyvässä seurassa kuulaassa kelissä. Hienon päivän kruunaa kuuma sauna. Ugh!

 

Reisitreeniä toden teolla

Ai että, sanon minä! Tai reidet sanoo.. huutaa..! Vielä tänään mentiin vanhalla ohjelmalla, "pienin muunnoksin" sanoi ohjaaja. Mutta kyllä pikku muunnelmat pisti tuntumaan jaloissa isosti! Jos se steppilaudalla temppuilu ja pikkulaukkaset yms. kyykkäykset joka suuntaan, puhumattakaan niistä himpuran lautasista ei tuntunut missään, niin viimeistään 'muutamat' lisäkyykyt sarjojen välissä pisti meikälikan kintut maitohapoille! Tässä soffalla istuessakin vielä tuntuu (merkki siis siitä, että VENYTTELE). Katsotaan huomenna sitten, miten päin tulen sängystä ylös..

Kun tarpeeksi oltiin rääkätty reisiparkojamme, siirryttiin vatsoihin ja selkiin. Työvälineenä pallo. ..niin paitsi, että taittiin me vielä siinä tehdä muutamat takareisitoistot myös.. pallolla siis :P Puh ja puh!
Tuota jumppapallondeerista otetaan kuulemma uudessa ohjelmassa enemmänkin mukaan, mikä hyvä juttu. Saapi tuota tasapainoaan ja koordinaatiotaan taas vähän terävöitettyä. Siinä pallon päällä vatsalla maatessa, selkälihasliikkeitä tehdessä/tasapainoiltaessa kun tuntui, että pallo oli soikea.. millään en meinannut pysyä linjassa, en sitten millään. Keikuin siinä sitten, ja yritin tehdä ne selät mahdollisimman puhtaasti..?? :) Onneksi vielä loppuun tehtiin vatsoja turvallisesti maan tasalla, niin jäi sellainen 'osaava olo' tunnista. ;) Tehoja kyllä saatiin! Toinen viikon parhaista tunneista, ehdottomasti.

..ja sitten vielä vatsa-peppu -jumppaa

Nyt vuorostaan Mare ilmoitti olevansa flunssan kourissa, joten salille oli lähdettävä isseksein. ..arvatkaapa vaan kuinka nihkeetä sinne lähtö oli. Koko iltapäivän hoin itselleni viiden minuutin välein menenkö, en mene, menenkö, en mene, MENEN!! Väsytti niin vietävästi ts. laiskotti.. ONNEKSI kuitenkin menin, sen verran hyvän jumpan taas meitin vetäjä piti. Good work man! :)

Tänään sali olikin ihan piukeessa, ja kaikki naisia tietty. Sana hyvästä tunnista ja vetäjästä on siis kiirinyt.. Alkulämmöt otettiin samalla vanhalla, hyväksi todetulla kaavalla. Miten se tasapainon hakeminen onkaan aina niin himpuran hankalaa??! Mutta kun oikein keskittyi, niin jopas jo onnaskin vähän :) Tuntia jatkettiin TIETENKIN askel- ja jalkakyykyillä. Piukeesti meni ja piukeeta oli tai tulee joskus olemaan ;) Takareidet meni ihan maitohapoille sarjojen lopulla, ja kun mentiin lattiatasoon vielä pumppaamaan jalkaa ylös oli hapotus lopullista. Vaikka tunti oli lihastreenauspainotteinen, sain maksimisykkeekseni 184!! Mitähän tuostakin pitäisi ajatella?? No, kohautan tässä kohtaa vain olkapäitäni. :)

Tunnin loppupuolella keskityttiin ihan urakalla vatsoihin, pitkästä aikaa kunnon sarjat!! Mutta se kylkiliike.. Myös minä, jos Marekin, onnistun repimään niskaani sen verran että ei liike ainakaan kylkivatsoissa tunnu.. Tarttee varmaan kimpassa ihmetellä liikerataa vähän tarkemmin. Tehot kuitenkin saatiin irti loppu hoovereilla, sekä kylki että suora sellaisilla. Hyvä tunti jälleen, ja parempi mieli kun sai ittensä liikkeelle!! Good works girls kuului taas tunnin päätteeksi! :)

Muumitanssia

Tiistai, ja vuorossa aamupäiväjumppailua pikkumiehen kanssa. :)
Tunnin teema oli vaihtunut sirkuksesta Muumeihin. ..miten sattuikin, että juur eilen ostettiin Haisuli-tossut jumppaa varten. Kyllä nyt kelpas! :) Heti alkuun pistettiinkin muumi-popit soimaan ja liikkeelle mars. Oliko sitten muumimusa liian kovalla, vaiko ei  muuten vain miellyttänyt makua kun tirppa ei heti oikein meiningistä innostunut. Jos kajareista olis tullut Fintelligenssin Mikä boogie?, olis meno ollut takuuvarmasti ihan toista..  Äitiä piti kaulailla niin kovaa, että siinä oli täys työ..hiki tuli. :)

Puolessa väliä tuntia kuitenkin tirppaliinin mieli palautui, ja siinä sitten ihmeteltiin oikein urakalla muita ja muiden touhuja. Viimeistää sitten tuli hyvä mieli, kun sai pari soittokapulaa käteen ja pääsi paukuttamaan laulun tahtiin (mistä lie johtuu??). :) ..onneksi ohjaaja-täti laulaa kovaa, ettei tartte meikä-äiren paljon siellä lauleskella.. huh! Vähän hymisen jotain tahdin mukaan.. ;) Ei tuu sitten tuolle jälkikasvulle mitään väärää kuvaa laulamisesta...

Edelliskerran tututkin olivat paikalla, ja heitä olikin kiva nähdä. Vielä leikit menee erillään, mutta saapi katsoa kaverustuuko poijat enemmän jatkossa. Toki yksi tyttelikin kiinnosti, kun niin kauniisti hää hymyili.. piti ihan perään kontata.
Ensi viikolla pidetään syyslomataukoa, että parin vkon päästä jatketaan. KAtsotaan meneekö Muumitanssit sitten sutjakkaammin. :)

Flunssan alkua karkottamassa kuntosalilla

Suuntasin tallille katsomaan kummityttöni ratsastustuntia. Viimeksi viihdyin katsomon puolella toukokuussa tsekkaamassa leikkimielisiä koulukisoja. Tällä kertaa menossa oli vauhdikas puomitunti ja otin lennokkaasta laukasta muutaman kuvan, jotka kummityttö laittoi omaan blogiinsa. Oli iloinen havainto, että edistystä on tapahtunut huimasti ja opetus ei ole mennyt hukkaan. Tallin atmosfäärissä on aina kiva piipahtaa.

Kummityttö vauhdissa

Käänsin tallilta nokan kohti kuntosalia selättämään alkavaa flunssaa. Kurkku oli ärtynyt, lihaksia särki ja pää oli ihan kipeä (tällä kertaa ihan fyysisestikin, ei pelkästään bolla sekaisin normitapaan). Uskon kuitenkin vakaasti, että tilanne paranee pienellä hiellä. Tein jälleen huolellisen alkulämmittelyn suosikillani soutulaitteella. Tulee vanhat ajat lapsuudesta mieleen, kun olohuoneen lattialla nökötti soutulaite, jota tuli käytettyä silloin tällöin. Reippailin myös crossarilla ja katselin samalla telkkaria, mikä oli ilmestynyt seinään pitkän, pitkän tauon jälkeen. Olikohan se käynyt lomailemassa tässä välissä Kanarialla?

Kiersin myös normaalin rinkini rintalihas-, vatsa- selkä- ja pakaralaitteissa. Tällä kertaa laitoin selkälihaslaitteeseen jopa 40 kg ja kerrankin en kyennyt tekemään sataa toista. Otan sen positiivisena asiana.

Katselin selkälaitteessa typertyneenä kaukaisuuteen, kun yhtäkkiä havaitsin silmänurkastani jotakin epämääräistä liikettä. Kun pompahdin takaisin todellisuuteen, havaitsin, että Fox-Petekin oli saapunut pumppaamaan jalkalaitetta ja heilutteli kättään. Sain sopivan tekosyyn pitää taukoa treenistä ja kävin vaihtamassa kuulumisia. Tauon jälkeen tein vielä rintalihasliikkeitä toisella laitteella ja venyttelin huolellisesti. Treenin jälkeen lihaksia ei särkenyt enää yhtä paljon kuin alussa, mutta kurkkukipu sen sijaan ei ollut harmikseni häipynyt. Pitää toivoa parasta, että se tajuaa kadota yön aikana sinne mistä on tullutkin.

Suosikkihevosella ilman jalustimia

Eilen toivoin, että voisin ratsastaa hevosen kanssa, jonka kanssa menin kerran kesällä ja silloin hevonen tuntui loistavalta, vaikka tunnilla oli paljon ratsastajia ja touhu meni varsinaiseksi sekoiluksi. Sain silloin pienen makupalan.

Hevonen oli juuri niin loistava kuin olin ajatellutkin. Just kuin mulle tehty.
Tänään oli kiva tehtävä, kun keskellä tehtiin pysähdys ja päässä käännyttiin vuoron perään kumpaankin suuntaan ja tehtiin vielä voltti. Koko ajan oli kivasti puuhaa ja tuli keskityttyä kunnolla.

Ratsastin yli vuoden tauon jälkeen ilman jalustimia. Vähän hirvitti, kun usein olen ollut luisumassa milloin miltäkin puolelta alas. Tällä kertaa kuitenkin kaikki sujui tosi hyvin ja kykenin istumaan suorassa ilman turhaa jännitystä. Opettajakaan ei huomauttanut kuin pari kertaa, että selän voisi pitää suorassa. Jalustimien kanssa sain kyllä vielä neljä huomautusta lisää ja siinä kohtaa alkoi nousta jo savu korvista. Harmitti oma etunoja, vaikka kaiken kaikkiaan olinkin tyytyväinen istuntaani.

Laukkaympyrällä pääsin ratsastamaan kaksin toisen ratsastajan kanssa ja pysyimme hyvin symmetriassa keskenämme. Tasainen rytmi oli kuin keinutuolissa keinuntaa.

Rakastan selväpäisiä hevosia, jotka eivät näe mörköjä joka paikassa ja tämä hevonen on juuri sellainen. Tekee mitä pyytää ja on mukavan herkkä ja tasainen ja ennen kaikkea järki pysyy päässä. Voi kun aina olisi näin hienoja ratsastushetkiä.

Tallikissan elämää

Tallissa nauroin selkä vääränä tallikissaa, joka pyöri satulan alla into piukassa. Oli tosi hauskaa raapia satulaa ja pyöriä likaisena lattialla tukka pystyssä. Todellista tallikissan elämää.

Pakarat piukeena

Jo eilen huomasin tottumattomana kahden tunnin seiskoskeluun, että pakarat olivat piukeena ja lihakset soi. Ylen määräisestä seisomisesta selkäkin kipeytyi ja tehomuokkaus tuli enemmän kuin tarpeeseen. Kääntelin ja vääntelin selkää jo alkuverkassa ja samalla huokaisin, kun sivulaukassa en meinannut niin millään taipua alas, että sormet olisivat yltäneet kunnolla lattiaan.

Kahvakuulatreeni oli kiinnostava. Naapurin vanhempi lady heitteli kuulaa puolelta toiselle. Oikea tyyli oli kuitenkin pitää kuula kiinni rintakehässä ja tehdä siten jalkakyykkyjä eteen ja sivulle. Polvea nosteltiin myös eteen. Itsekin heittelin ensin polvea sivulle, kun katselin huolimattomasti ohjaajan opastusta. Miten jalka näyttikin menevän sivulle. Vasta kun ohjaaja sanoi ääneen, että polvi eteen, älysin, että tein liikkeen väärin.

Pakarat olivat kireinä ja värisivät. Tuli pettävän tunne, että ne ovat myös kiinteää massaa. Harhaluulo, mutta kiva kuvitella asian olevan niin edes pienen hetken ajan.

Jostakin syystä en jalkakyykyissä luota itseeni niin paljoa, että uskaltaisin tehdä jalkakyykyn hyppäämällä. Perinteinen askellus on enemmän minun juttuni. Täytyy varmaan pohtia asiaa ja haastaa itsensä tässäkin kohtaa ja kokeilla joku kerta hyppäämistä. Ei kai se voi olla maailman vaikein asia.

Vaikka jalkakyykyissä olenkin perinteisen tyylin kannattaja, tykkään siitä, kun vatsalihaksia rääkätän hieman eri tavoin kuin yleensä. Ei pääse kyllästymään. Tällä kertaa vatsoja tehtiin heiluttamalla kättä nilkkaan ja vastakkaiseen polveen. Sen sijaan vinot lihakset hoideltiin laittamalla polvet sivulle ja nostamalla ylävartaloa ylös. Onnistun joka kerta repimään niskani kipeäksi ja vatsalihasten kipeytyminen on niin ja näin. Joko mulla on todella upean loistavassa kunnossa olevat lihakset tai roiskin liikettä sinnepäin ja niska kipeytyy omaa huolimattomuuttani.

Onnistuin!

Vatsapeppumuokkauksessa hiki alkoi virrata jo heti alkuverryttelyssä. Selkä oli märkä, vaikka jumppasin ihan tuulettimen vieressä. Kesken tunnin haukottelin autuaasti ja tietysti jumpan vetäjä bongasi sen kärppänä ja kyseli, että väsyttääkö, jumppa on vasta alussa. Tsemppasin itseäni ja temmoin kaksi kertaa tehokkaammin kuin normaalisti. Ajattelin, että haukotushan ei lamaannuta minua.

Pari viikkoa sitten kaksi intomielistä vakijumppaajaa kyseli vetäjältä aikooko hän vaihtaa ohjelmaa ja toivoivat hieman eri liikkeitä kuin normaalisti. Kuka ihme kuvitteli, että uusi ohjelma toisi mukanaan helpompia liikkeitä, jossa pääsisi luistelemaan? Väärä luulo, todellakin. Uusi ohjelma pitää sisällään jalkakyykkyjä ja vielä vähän lisää jalkakyykkyjä. Eteen, taakse, sivulle, vinoon taakse, vinoon eteen ja uudestaan toiselle puolelle. Ja vielä vähän lisää jalkakyykkyjä laudan päältä. Eteen, sivulle ja taakse. Ja jotta jalkakyykkyjä ei vain olisi liian vähän, niin otetaan vielä kerta kiellon päälle. Mitähän olisi seuraavaksi ohjelmassa? Yllätys, yllätys. Jalkakyykkyjä.

Tänään lopultakin onnistuin tavoitteessani. Uusi ohjelma toi mukanaan myös tasahyppyjä laudalle. Ensin suoraan eteen taakse ja toiseksi vinohyppyjä. Lopultakin onnistuin tekemään oikeasti tasahyppyjä enkä pinnannut vuorohypyppelyllä. Täytyy oikein taputtaa itseään olkapäälle ja kehua: "Hyvä minä." Tulipas spedemäinen olo, mutta olkoon tämän kerran. Käsipainot auttoivat ja osaksi hyppy tulikin varmasti tehtyä käsillä. Kunnon heilautus käsillä ja samalla ponnistus eteen. Ei kai käsillä avustaminen ole kiellettyä? Eihän?

Ajatelkaas millaisia tasahyppyjä Sirpa olisi saanut aikaiseksi Taniaisen kanssa. Taniainen painaa hieman enemmän kuin kaksi kiloa. Siinä sitä olisi ollut Taniaisiella ihmettelemistä. Ehkä naperojumpassa on sitäkin tiedossa.

Taaperojumppaa

Tänään käytiin Taniaisen kanssa ensimmäistä kertaa aikuinen - taapero -jumpassa. Mielenkiintoista touhua molemmille :) Ja mukavaa. Alkuun ihmeteltiin silmät suurena toisia lapsia ja niiden vanhempia, oltiin juuri ensikertalaisen näköisiä.. Kaks hoomoilasta, hieman hukassa minne mennään, ja mitä tehdään (sinänsä ei mulle mitään uutta). Mutta hyvinhän se siitä lähti sujumaan. Ja muutama tuttukin jo saatiin :)

Tunnin teemana oli sirkus. Aluksi istuttiin ringissä, jossa laulettiin alkulaulu ja vähän jo heiluttiin sinne tänne. Ehkä ensikerralla äire laulaa mukana?!?!?? Tai ehkä ei.. kun ei muista sanoja kuitenkaan, eikä tuo lauluäänikään niin kaunis ole :) Aika nopsaan siitä sitten noustiin ylös, ja lähdettiin liikkeelle. Tunti kului vauhdilla musiikin tahdissa eri liikkeitä ja temppuja tehden. Välillä kipitettiin ringissä, välillä heijattiin ylös alas, ja reppuselässäkin heiluttiin. Pikku-tirppa ihmetteli silmät suurella, että minne kaikkialle tässä äire häntä viskookaan.. (ihan kunnon hiki pukkas tollasta pakettia nostellessa) Eikä siinä reppuselkä-osiossa oikeen nähnyt mitään, kun äipän tukkakarvat oli suussa. VArmaan tooosi kivaa siinä sitten hötkyä ja muka naureskella muiden mukana.. Eniten alkuun kiinnostikin vain seinillä olevat värikkäät kuvat, ja ne ISOT pallot mihin ei edes päästy käsiksi. Reippaasti kuitenkin päästiin mukaan, ja lopputunnista jo oli uskallusta irtaantua äitistä. ..vai menikö se toisinpäin.. ;)

Lopuksi oli pienimuotoinen 'temppurata', jossa sai vapaasti kokeilla erilaisia juttuja. Mielenkiintoisinta oli kuitenkin ne lattialla pyörivät eriväriset 'pallomeri-pallot', joita oli kiva pyydystellä näppeihinsä. 'Permantopatjakin' oli kiva, ainakin sen jälkeen, kun natiaisen isukki kävi antamassa kunnon alkuvauhdit! :D Siinä oliskin sitten viihdytty vaikka kuinka. Lopuksi laulettiin laulu niin ikään ringissä. Sitten kiitos ja moi! Ensi kerralla nähdään! :)

Reipasta kävelyä sadekuurojen välissä

Sirpan ja nahkiksen kanssa kuntoilimme reippaan kävelyn merkeissä. Onneksemme sadekuuro ei yllättänyt, vaikka juuri oli satanut kuin ämpärillä kaataen. Varmasti kädessä keikkunut sateenvarjo auttoi hätistämään pisarat loitommalle.

Taniainen oli pukeutunut asianmukaisesti verkkareihin ja istui tyyriin näköisenä vaunuissa. Välillä meinasi kyllästyminen yllättää ja uninen örinäkin kantautui korviin. Ilman kitinää ja nukkumista kuitenkin selvisimme ja taniainenkin innostui, kun autoja ajeli ohi. Iloinen hymykin valaisi  koko nassun.

Sirpan kanssa jumppasimme ainakin yhtä ahkerasti poskilihaksia kuin pohkeitakin. Kaikki viikonlopun kuulumiset tuli vaihdettua ja laitettua maailman asiat järjestykseen: omat ja tietysti myös naapureiden ja etenkin juuri heidän.

Välillä olin todella pihalla ja mietin, että missähän me oikein olemme. Sirpa kuitenkin tuntui tällä kertaa tietävän (tavoistaan poiketen) sijainnin ja niinpä uskoin henkeni Sirpan käsiin ja marssin luottavaisena hänen vieressään. Uskon, että Sirpa kyllä suojelee minua ja nahkista mörköjä ja karhuja (city) vastaan. Luottamus on luja. 

Sirpan sykemittarin kalorimäärät näyttivät mukavaa numeroa rentouttavan ja lihaksia letkeyttävän lenkin jälkeen. Pitkän sisäkauden jälkeen raittiissa kelissä tehty lenkki teki terää.