Kerta se on ensimmäinenkin steppailussa

Olen onnistunut lahjakkaasti välttämään steppailua tähän päivään asti, vaikka se taisi olla suurin hitti joskus 15 vuotta sitten muinaishistoriassa. Kun eilen teimme taniaisen ja Sirpan kanssa reippaan kävelylenkin ja yritimme pitää tupeen päässä, vakkari jumppa jäi väliin. Niinpä otin tänään itseäni niskasta kiinni ja suunnistin jumppaan jo heti yhdeksän jälkeen aamulla.

Pikkuhiljaa väkeä alkoi valua salille, itseäni vähintään yli  10 vuotta vanhempia ladyja. Stepin vetäjä oli kuitenkin vanha tuttu ja uskalsin luottaa siihen, että pärjään tunnilla, vaikka step olikin uusi juttu. Toki olen käyttänyt lautaa muilla jumppatunneilla, mutta en koko tuntia.

Oikeasa olin, pärjäsin hyvin ja vaihtoehtoja annettiin hyvin. Tosin alun verryttely oli melko heppoinen ja kun tasajalkahyppelyt laudalle alkoivat, niksautin selkäni. Askellus kunniaan.

Kaikki liikkeet eivät olleet tuttuja, mutta selviydyin matkimalla edessä olevia steppaajia. Loppupuolella uskalsin jo hyppiä laudan yli tasajalkaa. Tuli ihan mestariolo. Pyörimiset jätin väliin, kun alkoi huipata ja tsatsassa tuli ihan ääliömäinen olo. Sen sijaan jalkakyykyt olivat tuttua kauraa ja hooverikin sujui.

En ole koskaan pitänyt aamujumpista, mutta tämä tunti meni hyvin ja olo oli sen jälkeen energinen. Samalla mielessä välkkyi Sirpa, joka samaan aikaan suunnisti kampaajakouluun opiskelijan käsittelyyn. Millainenhan taideteos päästä tuli?

Draaman jälkeistä ratsastusta

Ajattelin mennä katsomaan edellistä ratsastustuntia, kun aikaa oli ja riittävän lämmintä, että katsomossa ei jäätyisi pystyyn ennen omaa tuntia. Kun saavuin maseesiin, edellisten ratsastajien hyppytunti olikin keskeytynyt. Toinen ratsastaja makasi selällään maassa ja valitti päänsärkyä ja huonoa oloa. Hän oli lentänyt kunnon ilmalennolla päälleen ja makoili todella pitkään maassa. Toinen ratsastaja antoi hevosensa minulle ja hyppäsin sen selkään, että ratsastaja pääsi etsimään  kaulusta kaularangan tueksi. Sitä ei löytynyt ja pudonnut ratsastajakin pääsi kampeamaan itsensä ylös. Loppupäivän menot oli taatusti peruutettu.

Opettaja kyseli haluammeko mennä koulua vai puomeja. Enemmistö valitsi koulun edellisen tunnin ratsastajan putoamisen vuoksi. Teimme kumpaankin suuntaan avotaivutuksia käynnissä ja ravissa. Aloitimme voltilla ja lopetimme volttiin.

Avotaivutukset menivät muuten hyvin, mutta harjoitusravin rytkytystä en kestä. Opettaja muistutti jälleen etunojastakin viitisen kertaa. Lopussa kuitenkin laukattiin pääty-ympyrällä ja se meni hienosti. Onnistuin pitämään jalustimet melkein koko ajan paikoillaan ja vauhti oli huimaa. Ympyrämme pyöri hyvin kolmen hevosen voimalla.

Perussettiä salilla

Onkin kulunut jokunen hetki, kun on tullut kirjoitettua. Urheilu ei ole jäänyt väliin, mutta ajatukset ovat pyörineet enemmän maapallon kääntymisen ympärillä kuin blogin kirjoittelussa.

Tänään askelet veivät salille ja tuli tehtyä kunnon treeni. Perinteisen soutulaitealoituksen aikana sisään asteli reippaasti Fox-Pete vilkuttaen iloisesti ja vaihtaen muutaman sanan.  Siinä jutellessa selvästi aivan lähiaikoina kuntoilun aloittanut vanhempi herra koukkasi ohitseni juoksumatolle. Kysyi kyllä olinko menossa siihen ja totesin, että mene vaina, ehdin myöhemminkin. Vikkelä kaveri vaikkei olisi päälle päin uskonut.

Onneksi vapaana oli yksi suosikkilaitteeni, jolla voi treenata rintalihaksia ja alleja. Tein niin kauan liikkeitä kuin jaksoin, joka kierroksella hieman vähemmän. Sen jälkeen siirryin toiseen rintalihaslaitteeseen ja laitoin vahingossa enemmän painoja kuin normaalisti. Näytti sekin huiman iso, pikkuriikkinen, huiman iso, pikkuriikkinen paino nousevan.

Selän tein 35 kilolla. Tällä kertaa jätin 40 kiloa väliin, kun tunsin pientä kipua vasemmassa kyljessä vastalihaslaitteessa. Parempi kävellä omin jaloin salilta pois kuin pyytää apua 10 hauiksiaan pumppaavalta mieheltä. Vaikka olisihan sitä apua saattanut läheltä löytyä, jos selkä olisi paukahtanut.

Vanhemman herran poistuttua juoksumatolta, hyppäsin matolle ja juoksin rapiat 1,5 km yhdeksän kilometrin tuntivauhtia. Olin tyytyväinen rytmiin ja maisemkin oli tällä kertaa mielenkiintoisempi kuin viime salikerralla. Kymmenen bodaria ja muuta hippiäistä antoivat kiitettävästi seurattavaa, että ei päässyt tylsistymään. Olin erittäin tyytyväinen itseeni ja kaiken kruunasi kunnon venyttely. Pete jäi edelleen foxaamaan, kun poistuin salilta kohti suihkua.

Kunnon poikitusta

Ratsastustunnin aiheena oli jälleen pohkeenväistö. Tällä kertaa pohkeenväistöä tehtiin kummallakin pitkällä sivulla. Omaan päähäni oli vaikeaa saada mahtumaan oikea asento. Hevosen naama oli päin seinää tai aitaa ja itsellä oli koko ajan tunne, että luonnollisempi asento olisi ollut hevosen naama keskelle päin suunnattuna.

Jokunen kerta väistö oli hyvin loiva ja muutaman kerran liian jyrkkä. Olimme kunnolla poikittain ja hevonen mietti, etä mites minä tästä oikein etenen.

Pääty-ympyrät olivat yhtä nautintoa ja hevonenkin selvästi rentoutui.

Vaikka kyllä pohkeen väistötkin sujuivat letkeän leppeästi, eikä

kuumentumista ja hermostumista ollut havaittavissa.

Lopputunnista laukkasimme pääty-ympyröitä ja pitkillä

sivuilla käänstimme hevosen pään ulospäin. Laukat sujuivat

hyvin ja oli hienoa laukata pitkään.

Koska viime kerralla huomasin, että laukasta raviin siirtyminen oli töksähtävää ja muutos oli liian raju, tällä kerralla kiinnitin erityistä huomiota siirtymiseen. Kun keskityin niihin huolellisesti, teimme rauhallisia ja hillittyjä siirtymisiä.

Olen pitänyt kirjanpitoa siitä kuinka monta kertaa opettaja huomauttaa etukenosta asennostani. Tällä kertaa sain saaliiksi puhtaan nollan ja olen enemmän kuin tyytyväinen. Olen viikollakin harjoitellut asentoani  autossa sekä kävellessä. Olen löytänyt lopultakin, ainakin hetkeksi, suosikkihevoseni kanssa oikean asennon.