Vesijuoksua ja matematiikkaa

Urheiluhullulle tyypilliseen tapaan vuoden viimeinenkin päivä kului liikunnan parissa. Mihin sitä koira (kissa) karvoistaan pääsisi? Olin sopinut alustavasti kavereiden kanssa, että he laittavat viestiä, kun suuntaavaat kuntosalille ja uimahallille. Viestiä ei alkanut kuulua ja suunnittelin jo meneväni yksinäni kuntosalille.

Mutta mitä ihmettä? Tulihan viesti, vain kolmisen tuntia odotettua myöhemmin ja juuri passelisti minulle. Kurvailin töistä suoraan uimahallille, missä en olekaan käynyt koko tänä vuonna. Jotakin yllättävää täytyi keksiä vielä viimeiselle päivälle, ettei kangistu ihan rutiineihin. Pois ne minusta.

En ole eksynyt varmaan kymmeneen vuoteen kyseiseen paikkaan ja sekoilinkin siellä ihan urakalla. Vaihdoin vaatteet pukuhuoneessa ihmetellen leveähameisen kansanosan touhuja. Sen jälkeen en löytänyt kuntosalia ja otin kaikki kamat kainaloon ja hipsuttelin infoon kysymään, että missähän sali mahtaa olla ja mitä mä näille nyyteille teen. Reipas nainen passitti minut takaisin pukuhuoneeseen ja neuvoi toisen oven, mitä piti käyttää.

Kaverit jo hikoilivat (lämmitys oli täysillä) kuntosalilla, kun pölähdin paikalle. Ystävä rehki soutulaitteella ja kun käänsin selkäni, joku kummajainen ehti kiilata hänen tilalleen. Jouduinkin tällä kertaa tyytymään polkupyörään, vaikka en moisesta vekottimesta juuri perusta. Ei siinä tule kuin pinkeä peppu kipeäksi. Tein selkälihaksia, kyljyksiä ja käsilihaksia. Uskalsin jälleen tarttua jopa palloon ja tein sillä vatsalihaksia. En kuitenkaan ilennyt istua pallon päälle, kun pallo näytti onnettoman pieneltä. Pelkäsin löytäväni itseni maasta pallo litistyneenä allani.

Kuntosalilta matka suuntautui altaaseen. Uintia en olekaan harrastanut koko vuotena. Talviturkkikin jäi päälle ja sen vuoksi hiki onkin virrannut. En kyllä uinut tälläkään kertaa, vaan vesijuoksin. Juuri viikolla kaverin kanssa oli puhetta hänen vesijuoksustaan ja minuakin houkuteltiin matkaan. Niinpä tein varaslähdön ja hieman harjoittelin, jos vaikka uskaltaudun joskus kaverin kanssa vesijuoksemaan. Sirpan kanssa me kyllä pari kertaa käytiin kaksi vuotta sitten. Kälätys vain kuului altaasta, kun vesi roiskui.

Tällä kertaa kuitenkin juoksin yksin, kun kaverit vesipetoina hävisivät altaan syvyyksiin. Vain kumipipot vilkkuivat, kun altaan pää vaihtui toiseen uudelleen ja uudelleen. Minulle matkaa kertyi yhteensä 450 metriä. Enemmänkin olisin voinut juosta, mutta halli meni kiinni. Miten henkilökunta voi haluta uuden vuoden viettoon kesken parhaimman illan? Yritin juosta oikein kovin, mutta onnetonta räpellystähän se oli, kun vesimassa laittoi vastaan. Samalla tuli myös tuijoteltua kanssajuoksijoita, kun juoksussa sinänsä ei ole mitään ajateltavaa. Yritin vältellä omiin synkkiin ajatuksiin vaipumista. Ihan suora, rehellinen tuijotus kohti kanssaihmisiä on parempi vaihtoehto.

Vuoden viimeiseen blogikirjoitukseen sopii hyvin yhteenveto vuoden saaliista. Tämä vuosi on ollut hyvä liikuntavuosi. Olen kokeillut monipuolisesti lajeja, kun vielä tänäänkin sain blakkariin uuden lajin. Yhteensä tänä vuonna olen liikkunut 277 kertaa, 286 tuntia. Kävelylenkillä tuli käytyä 63 kertaa ja ratsastamassa 48 kertaa. Kuntosalillekin ehdin 34 kertaa ja samoin jumppaan, vaikka aloin käydä jumpassa vasta kesän aikana. Pisin urheilusuoritus kesti 3,5 tuntia ja se tapahtui lähes tulkoon vuosi sitten 1.1.2012 laskettelurinteessä Levillä. Urheiluhullun on hyvä lopettaa vuosi tähän. Kiitos ja kummarrus. Ensi vuonna laitetaan paremmaksi.

Talviurheilukausi avattu toden teolla

Viime kirjoitelun jälkeen olen liikkunut paljon. Joulun notkuvien pitopöytien jälkeen aloitin kunnon kuntokuurin tai pikemminkin jatkoin mihin ennen joulua jäin. Torstaina suuntasin jumpalle, tehomuokkaukseen. Siellä oli ilokseni jälleen vuorossa kuntopiiriä. Ihmisiäkin oli siunaantunut paljon ja kaikki valittelivat ylensyöntiä.

Hyppelin ahkerasti X-hyppyjä ja tein pallon kanssa selkälihaksia. Vatsat tein kiertäen paino käsissä. Steppilaudan kanssa innostuin hyppimään tasajalkahyppyjä, mikä on varsinainen saavutus, kun syksyllä vielä inhosin niitä yli kaiken. Oman haasteensa treeniin teki se, kun edellä oleva nainen hikoili mahdottomasti pisaroita ympäri lattiaa ja patjoja. Yritin valita kuivimman kohdan, kun mielelläni kastun vain omasta hiestä, en muiden.

Perjantaina askelet veivät kuntosalille ja tein normisetin. Aloitin ja lopetin soudulla. Välissä tein selän, kädet, rintalihakset ja pakarat. Kaikki otti sen verran pattiin, että virtaa riitti treenin viemiseen läpi kunnon temmolla.

Lauantaina ratsastustunti oli peruttu, joten kävin ensimmäisen kerran ladulla tänä talvena. Ensimmäiset vedot olivat silkkaa riemua. Olin jo unohtanut lapsenomaisen ilon, mitä hiihdossa voi tuntea, kun suksi luistaa ja maisema on kaunis. Innoissani lykin kunnon vetoja ja otin välillä valokuvia komeista koivuista. Olin tietysti jo unohtanut, että liian kova vauhti 10 asteen pakkasessa voi kostautua. Keuhkot alkoivat vähän ajan päästä ilmoitella itsestään ja huudella, että hiljennä vähän, me ei pysytä perässä. Niinpä otin rauhallisesti ja päästin yhden naisen ohi. Kiersin lenkin neljä kertaa ja puolessa välissä pysähdyin juttelemaan vanhemman miehen kanssa, joka kertoili viereisen järven virtapaikoista. Puhe kyllä eksyi jossakin vaiheessa jo Lapin laduille ja tanssipaikkoihinkin. Ilmeisesti puhekumppanini kuluttaa mielellään parkettia päivän ahkeroinnin jälkeen. Itse en juuri siitä puolesta tiedä mitään, joten en lähtenyt vertailemaan kokemuksia. Toivottelin vain hyviä hiihtokilometrejä. Kyllä oli hieno tunne lenkin jälkeen.

Sunnuntaina suuntasin jälleen ladulle. Tällä kertaa seuranani oli pari kaveria ja kävimme heidän läheisellä ladulla. Keli oli todella liukas ja hiihto meni lykkymiseksi käsivoimilla. Onneksi mulla ei ole ollenkaan rimpulat kädet. No, tällä tahdilla rimpuloissakin on kauden lopuksi voimaa kuin pienessä kylässä. Kykenimme pitämään sen verran vauhtia, että ohitimme runsasti ihmisiä, vaikka toinen kaveri kaatuilikin välillä. Jälleen tunsin hiihdon riemua ja tuli ihan lapsuus mieleen, kun silloin melkein nukuikin sukset jalassa.

Pienen tauon ja suklaan syönnin jälkeen kävimme vielä luistelemassa. Kiersimme muutaman sadan metrin rataa tasaista tahtia ympäri ja nautimme menosta. Kadehdin kavereiden luistimia, kun olin unohtanut, että saan omistani aina pienen ajan jälkeen hiertymät kantapäihin. Ehkä minun on aika museoida ne 30 vuoden ahkeran palveluksen jälkeen. Ehkä. Reidet huusivat hoosiannaa, mutta laitoin korvat kiinni ja annoin mennä. Kun hiihtolenkillä hauikset saivat kyytiä, nyt oli reisien vuoro.

Kyllä oli päivän päätteeksi itseensä tyytyväinen olo. Posket punaisena tästä on hyvä jatkaa talviurheilukautta. Ja yritän saada Sirpankin mukaan luisteluun ja hiihtoon. Ensin vaan hommataan kunnon välineet, joiden kanssa voimme olla yhdessä muiden tien tukkona.

Ylensyönnin vastaisku kuntosalilla

Päätimme Sirpan kanssa reippaina lähteä kuntosalille kesken joulun valmistelun. Tai minä olen ollut niin innokas joulun valmistelija, että kaikki on ollut tehtynä jo monta päivää. Kumpikin on vetänyt joulusuklaita, pipareita ja joulutorttuja jo hyvissä ajoin ennen h-hetkeä. Ennakoimme myös, että huomenna saattaa tulla kiusaus ylensyöntiin.

Niinpä tänään ja teimme kunnon treenin salilla. Päädyimme eri salille kuin normaalisti, kun oma salimme oli kiinni ja avaa ovensa vasta Tapanina. Salilla oli rauhallista. Alussa oli vain yksi nainen lisäksemme ja jonkin ajan päästä tuli muutama karju ilmiselvästi kodin joulusiivousta karkuun nakkisuojaan salille.

Minä lämmittelin soutulaitteella, kun tykkään siitä ja Sirpa viritteli crostraineria alkuvaikeuksien jälkeen. Sen jälkeen teimme vuoronperään vatsat ja selän. Vaihdoimme samalla kuulumisia, kun oli ehtinyt vierähtää jo kaksi päivää edellisestä tapaamista. Siinä ajassa ehtii sattua ja tapahtua. Sirpa suunnitteli myös kauppareissun ostoksia; ihan pientä vaan eikä yhtään heräteostosta.

Sirpa treenasi ahkerasti jalkalihaksia monella laitteella. Itse keskityin käsiin, kun ne ovat ihan rimpulat. Voimaa on ihan minimaalisesti - ei ollenkaan - minimaalisesti - ei ollenkaan. Bongasin salin seinustalta myös pallon ja riekuin sen päällä vatsallani. Lisäksi siirtelin palloa käsistä jalkoihin ja takaisin. Tein myös muutaman tehokkaan jalkojen heilutksen sivulta toiselle. Olen huomannut, että liike tehoaa erityisen hyvin jumiutuneeseen selkään. Sirpa jaksoi vieressä kasvattaa käsilihaksia laitteella, joka on minulle täysi mysteeri. Samalla mietimme onko puolen vuoden jumpassa käynti näkynyt jossakin. Totesimme, että ainakin nykyisin osaamme hyppiä ihan suvereenisti steppilaudalle tasajalkaa eikä tunnu missään. Olemme tosi hyviä. Hihiii!

Loppuun vielä verryttelimme crossarilla ja pyörällä. Pukuhuoneessa ihan vähän, pikkuisen vain, todella minimaalisesti, kummastelimme miesten ihmeellistä elämää ja maailmankatsomusta. Tällä on hyvä lähteä kohti joulun notkuvia pöytiä, vatsalihakset timmissä kunnossa.

Jouluista ratsastusta

Joulun kunniaksi saimme valita mitä haluamme tehdä. Ehdotin puomeja, kun en missää tapauksessa halunnut ainakaan pohkeenväistöä. Väistöt pursuavat jo korvista ulos ja rehellisyyden nimissä ne ovat vaikeita. Tosin epäilin ehdottaa puomeja, kun mukana tunnilla oli herkkä tamma, joka aloitti sipsuttelun ja tepastelun samantien, kun ratsastaja pääsi selkään. Ylimääräistä sähläystä ja varsinkaan putomisia ei joulun alla kaipaa. Vaikka sellainenkin kyllä nähtiin. Varsin mystinen putomainen, kun ratsastaja päätyi yhtäkkiä hevosen viereen jaloilleen. En ollut uskoa silmiäni, että mitä ihmettä tapahtui. Jos täytyy pudota, kannattaa sekin tehdä tyylillä.

Puomit olivat ympyrän kaarella ja menimme niitä maltillisella tahdilla. Jopa herkkä tamma malttoi keskittyä ja jätti ryntäilyt ja pystyyn hyppimiset väliin. Teimme kaksi volttia ympyrän sisään ja onnistuin aina samaa sumppuun kaverin kanssa. Joskus luulin ehtiväni alta pois, mutta oma hevoseni kompasteli viimeisessä puomissa ja vauhti hidastui. Täystyrmäyksiltä kumminkin vältyttiin.

Homma alkoi luistaa paremmin, kun älysin käyttää ulko-ohjaa. Se tasapainoitti kummasti hevosen menoa ja turhat kompastelut ja ympyrältä ulospäin lipeämiset jäivät. Tehtävä muuttui varsin haastavaksi, kun otimme mukaan laukkaa. Ensin laukkasimme puomien ulkopuolelta ja etsimme sopivan rytmin. Puomien ylitys laukassa oli varsin mielenpainuvaa. Puomit olivat niin pienin välein, että hevosen piti edetä maltillisesti ja jättää loikkimiset väliin. Opettaja huusi, että ajatus mukaan, valmistautukaan kunnolla. Mua alkoi naurattaa, kun sain ensimmäisen kerran vuoden aikana opettajan karjumaan pää punaisena, kun vauhdikkaasti kaadoimme tötterön ja loikimme puomit. Hyvä, että saa välillä opettajaankin eloa.

Homma alkoi luonaamaan, kun aloin laukkapuomeilla käyttää puolipidätteitä joka välissä ja samalla kannustin pohkeilla hepoa eteenpäin. Yllätys, yllätys: pelkkä matkustelu hevosen selässä ei riittänytkään. Työvoitto, sanon minä. Tallissa vielä söimme hevosten kanssa kilpaa porkkanoita. Arvatkaa kuka voitti?

Kaksi tuntia ratsastusta - mitä luksusta

Tänään ratsastin kaksi tuntia putkeen. Opettaja vain vaihtui välillä, mutta se ei tahtia haitannut. Ekalla tunnilla teimme voltit joka kulmaan ja pitkillä suorilla ratsastimme avotaivutusta. Avot menivät mallikkaasti ja voltitkin hyvin erityisesti sen jälkeen, kun ohjasin hepoa ulkopohkeella kohti alkupistettä.

Onnistuin lähes koko tehtävän menemään ylhäisessä yksinäisyydessä. Jostakin kuitenkin ilmestyi valkomusta takapuoli eteen ja jouduimme välillä kävelemään ravauksen sijaan, että yhteentörmäys olisi vältetty. Lopputunnista jyskytimme tolkuttoman pitkään harjoitusravia keskiympyrällä. Kerrankin onnistuin istumaan kunnolla ja takapuoli pysyi satulassa ilman, että hytkyin kun perunasäkki ja vieteriukko. Lopuksi vielä laukkasimme pitkään, pitkään, pitkään. Se oli loistavaa.

Tunnin jälkeen siirryin toisen opettajan ohjaukseen. Tunnilla oli mukava nuori mies, joka ravaili vauhdikkaasti hevosellaan siellä täällä miten sattui. Täytyi pitää silmällä muita, että emme oli törmäilleet urakalla.

Keskellä kenttää oli seitsemän puomia, jotka ylitimme ensin peräperää reippasti. Sen jälkeen etenimme hallitummin ja yritimme saada puomien väliin osumaan enemmän askelia. Onnistuihan se lopulta. Kerran älysin juuri oikeassa kohdassa kannustaa hevosta ja kykenimme etenemään puomit loppuun asti oikein ilman hidastelua.

Kun siirryimme laukkaan, menimme puomeille yksitellen. Ensimmäisellä kerralla etenemimme puomeille loikalla, seuraavilla kerroilla osasin antaa paremmin puolipidätteitä ja pohkeita ja vauhti pysyi tasaisena ja puomien väliin juuri oikea määrä askelia. Laukkaa helpotti, kun sai olla kevyessä istunnassa. Minusta on tullut yllättäen sen vankkumaton kannattaja.

Erityisen tyytyväinen olin opettajalta saamaani vinkkiin, jonka avulla kykenin siirtämään hevosen hallitusti laukasta raviin. Olen ennenkin kokenut siirtymiset töksähtäväksi ja nyt ne onnistuivat pienen jipon avulla.

Kaksi tuntia ratsastusta putkeen oli aivan loistavaa luksusta. Oma kroppa lämpeni ja pääsin työskentelemään hevosen kanssa hyvin. Tallissa vielä palkitsin kaverini leivänpalalla ja turvan rapsutuksella.

Kumipallona luokses pompin vaan

Pukuhuoneessa tutut naiset juttelivat keskenään ja toivoivat muutosta jumppaohjelmaan. Kuinka ollakaan ohjaaja pyysi meitä ottamaan pallot ja viemään steppilaudat pois. Kerrankin meitä oli niin vähän, että pallot riittivät.

Palloilu oli mielenkiintoista ja välillä tuskaisen vaikeaa. En onnistunut millaan keikkumaan pallon päällä nelinkontin. Sirpa sentään isomman pallon päällä onnistui taiteilemaan. Kadehtien katselin häntä, kun yritin äheltää oman palloni kanssa.

Välillä teimme käsipainoilla ja matolla normiliikkeitä: jalkakyykkyjä. Ja jälleen kaivoimme pallot esiin. Tai ei niitä kaivaa tavinnut, kun pallot tuppasivat vaeltamaan pitkin huonetta ja vyörymään päälle. Vatsallaan paljon päällä oli kiva loikoilla ja onnistuin jopa aivan kevyen helposti siirtelemaan palloa jaloilla. Myös selällään makaaminen ja pallo jalkovälissä oli metkaa. Tuli ihan strutsiolo, kun jalkoja heiteltiin puolelta toiselle. Muna vaan oli liian iso, ihan liian iso, suureellinen. Kun palloa siirreltiin käsistä jalkoihin ja takaisin, vatsalihakset huusivat hoosiannaa.

Olin unohtanut lenkkarit kotiin ja sukat liukuivat kivasti hooverissa. Se olikin hyvä tekosyy pitää polvet maassa ja tehdä helponnettu hooveri. Sirpa sen sijaan puski täysillä loppuun asti ja  näytti hooverille närhen munat. Jäimme odottelemaan seuraavaa palloilukertaa.

Esteiden yli

En muistanut ollenkaan, että todennäköisesti meillä on ratsastuksessa esteitä, kun viime viikolla oli puomeja. Oikeastaan olin tosi tyytyväinen, että pääsin suht lyhyen tauon jälkeen taas hyppäämään. Varsinkin kun hevosena oli tuttu tyyppi, jonka kanssa on ilo hypätä.

Alkuverryttelyä haittasi eilen satuttamani selkä. Onneksi ei tarvinnut rytkyttää harjoitusravia, mutta kyllä selkä kevyessäkin muisutteli ikävästi itsestään. Esterata oli saman tyyppinen kuin viime viikon puomiharjoitus, sillä toiseen päätyyn oli laitettu uralle kaksi puomia, jotka myöhemmin nostettiin esteeksi. Kolmas puomi oli keskellä kenttää isolla ympyrällä.

Alkuun ravailimme puomien yli ja etsimme sopivaa tahtia sekä reittiä. Oma hevoseni meni juuri sieltä kuin pitikin. Ilokseni teimme todella ison ja symmetrisen ympyrän. Kaverin hevonen sen sijaan pyrki oikomaan ja ja toinen hevonen sekoili ja yritti kiertää puomeja. Perässä oli haastavaa mennä ja teinkin ylimääräisen voltin ja etsiydyin muille maille.

Alkuun myös laukkasimme puomeja ja vaivihkaa opettaja nosti puomit esteiksi. Yhden kerran rata meni miten meni, kun jo alussa toisen hevosen perä oli edessä ja jouduin koukkaamaan, että pääsin ympyrälle. Päätyesteetkin menivät vähän liian hurjassa vauhdissa. Seuraavalla kerralla korjasin tilanteen ja kykenin hiljentämään vauhtia. Muistin jopa pitää kantapääni alhaalla.

Hevonen ampaisi kiitettävästi laukkaan takajalat ponnistaen. Vauhtia oli sopivasti ja välillä sain vähän hillitäkin sitä. Selkä tykkäsi kevyestä istunnasta ja etukumarasta asennosta. Olisin voinut jatkaa vaikka kuinka kauan. Viimeisellä kerralla sai valita hyppääkö päädyn kaksi estettä vai ympyrän yhden esteen. Valitsin päädyn ja toinen este ei sujunut kovin mallikkaasti. Sainkin luvan hypätä esteet uudelleen ja muut nauroivat, että tämä oli suunniteltu juttu, että sain hypätä enemmän. Saattaa olla niinkin.

Loppukäynnin aikana yritin vielä saada hevosen pään oikeaan asentoon ja onnistuinkin siinä. Olen aloittanut sen treenaamisen, vaikka en ole juuri aikaisemmin asiasta välittänyt.

Tallissa laitoin vielä hevosen kuntoon ja annoin leipää palkaksi.