Viime kirjoitelun jälkeen olen liikkunut paljon. Joulun notkuvien pitopöytien jälkeen aloitin kunnon kuntokuurin tai pikemminkin jatkoin mihin ennen joulua jäin. Torstaina suuntasin jumpalle, tehomuokkaukseen. Siellä oli ilokseni jälleen vuorossa kuntopiiriä. Ihmisiäkin oli siunaantunut paljon ja kaikki valittelivat ylensyöntiä.
Hyppelin ahkerasti X-hyppyjä ja tein pallon kanssa selkälihaksia. Vatsat tein kiertäen paino käsissä. Steppilaudan kanssa innostuin hyppimään tasajalkahyppyjä, mikä on varsinainen saavutus, kun syksyllä vielä inhosin niitä yli kaiken. Oman haasteensa treeniin teki se, kun edellä oleva nainen hikoili mahdottomasti pisaroita ympäri lattiaa ja patjoja. Yritin valita kuivimman kohdan, kun mielelläni kastun vain omasta hiestä, en muiden.
Perjantaina askelet veivät kuntosalille ja tein normisetin. Aloitin ja lopetin soudulla. Välissä tein selän, kädet, rintalihakset ja pakarat. Kaikki otti sen verran pattiin, että virtaa riitti treenin viemiseen läpi kunnon temmolla.
Lauantaina ratsastustunti oli peruttu, joten kävin ensimmäisen kerran ladulla tänä talvena. Ensimmäiset vedot olivat silkkaa riemua. Olin jo unohtanut lapsenomaisen ilon, mitä hiihdossa voi tuntea, kun suksi luistaa ja maisema on kaunis. Innoissani lykin kunnon vetoja ja otin välillä valokuvia komeista koivuista. Olin tietysti jo unohtanut, että liian kova vauhti 10 asteen pakkasessa voi kostautua. Keuhkot alkoivat vähän ajan päästä ilmoitella itsestään ja huudella, että hiljennä vähän, me ei pysytä perässä. Niinpä otin rauhallisesti ja päästin yhden naisen ohi. Kiersin lenkin neljä kertaa ja puolessa välissä pysähdyin juttelemaan vanhemman miehen kanssa, joka kertoili viereisen järven virtapaikoista. Puhe kyllä eksyi jossakin vaiheessa jo Lapin laduille ja tanssipaikkoihinkin. Ilmeisesti puhekumppanini kuluttaa mielellään parkettia päivän ahkeroinnin jälkeen. Itse en juuri siitä puolesta tiedä mitään, joten en lähtenyt vertailemaan kokemuksia. Toivottelin vain hyviä hiihtokilometrejä. Kyllä oli hieno tunne lenkin jälkeen.
Sunnuntaina suuntasin jälleen ladulle. Tällä kertaa seuranani oli pari kaveria ja kävimme heidän läheisellä ladulla. Keli oli todella liukas ja hiihto meni lykkymiseksi käsivoimilla. Onneksi mulla ei ole ollenkaan rimpulat kädet. No, tällä tahdilla rimpuloissakin on kauden lopuksi voimaa kuin pienessä kylässä. Kykenimme pitämään sen verran vauhtia, että ohitimme runsasti ihmisiä, vaikka toinen kaveri kaatuilikin välillä. Jälleen tunsin hiihdon riemua ja tuli ihan lapsuus mieleen, kun silloin melkein nukuikin sukset jalassa.
Pienen tauon ja suklaan syönnin jälkeen kävimme vielä luistelemassa. Kiersimme muutaman sadan metrin rataa tasaista tahtia ympäri ja nautimme menosta. Kadehdin kavereiden luistimia, kun olin unohtanut, että saan omistani aina pienen ajan jälkeen hiertymät kantapäihin. Ehkä minun on aika museoida ne 30 vuoden ahkeran palveluksen jälkeen. Ehkä. Reidet huusivat hoosiannaa, mutta laitoin korvat kiinni ja annoin mennä. Kun hiihtolenkillä hauikset saivat kyytiä, nyt oli reisien vuoro.
Kyllä oli päivän päätteeksi itseensä tyytyväinen olo. Posket punaisena tästä on hyvä jatkaa talviurheilukautta. Ja yritän saada Sirpankin mukaan luisteluun ja hiihtoon. Ensin vaan hommataan kunnon välineet, joiden kanssa voimme olla yhdessä muiden tien tukkona.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti