sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Ylensyönnin vastaisku kuntosalilla

Päätimme Sirpan kanssa reippaina lähteä kuntosalille kesken joulun valmistelun. Tai minä olen ollut niin innokas joulun valmistelija, että kaikki on ollut tehtynä jo monta päivää. Kumpikin on vetänyt joulusuklaita, pipareita ja joulutorttuja jo hyvissä ajoin ennen h-hetkeä. Ennakoimme myös, että huomenna saattaa tulla kiusaus ylensyöntiin.

Niinpä tänään ja teimme kunnon treenin salilla. Päädyimme eri salille kuin normaalisti, kun oma salimme oli kiinni ja avaa ovensa vasta Tapanina. Salilla oli rauhallista. Alussa oli vain yksi nainen lisäksemme ja jonkin ajan päästä tuli muutama karju ilmiselvästi kodin joulusiivousta karkuun nakkisuojaan salille.

Minä lämmittelin soutulaitteella, kun tykkään siitä ja Sirpa viritteli crostraineria alkuvaikeuksien jälkeen. Sen jälkeen teimme vuoronperään vatsat ja selän. Vaihdoimme samalla kuulumisia, kun oli ehtinyt vierähtää jo kaksi päivää edellisestä tapaamista. Siinä ajassa ehtii sattua ja tapahtua. Sirpa suunnitteli myös kauppareissun ostoksia; ihan pientä vaan eikä yhtään heräteostosta.

Sirpa treenasi ahkerasti jalkalihaksia monella laitteella. Itse keskityin käsiin, kun ne ovat ihan rimpulat. Voimaa on ihan minimaalisesti - ei ollenkaan - minimaalisesti - ei ollenkaan. Bongasin salin seinustalta myös pallon ja riekuin sen päällä vatsallani. Lisäksi siirtelin palloa käsistä jalkoihin ja takaisin. Tein myös muutaman tehokkaan jalkojen heilutksen sivulta toiselle. Olen huomannut, että liike tehoaa erityisen hyvin jumiutuneeseen selkään. Sirpa jaksoi vieressä kasvattaa käsilihaksia laitteella, joka on minulle täysi mysteeri. Samalla mietimme onko puolen vuoden jumpassa käynti näkynyt jossakin. Totesimme, että ainakin nykyisin osaamme hyppiä ihan suvereenisti steppilaudalle tasajalkaa eikä tunnu missään. Olemme tosi hyviä. Hihiii!

Loppuun vielä verryttelimme crossarilla ja pyörällä. Pukuhuoneessa ihan vähän, pikkuisen vain, todella minimaalisesti, kummastelimme miesten ihmeellistä elämää ja maailmankatsomusta. Tällä on hyvä lähteä kohti joulun notkuvia pöytiä, vatsalihakset timmissä kunnossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti