Paineita kaverin silmien alla

Sirpa tuli seuraan ratsastusta ja heti tuli paineita.. Olemme yrittäneet sovitella tallilla käyntiä muutaman kuukauden ja nyt se onnistui. Sirpa tutustui sillä silmällä paikkoihin, jos vaikka hyppäisi itse hevosen selkään. Ei nyt sentään lännenfilmien tyyliin eikä heti, mutta jonakin hyvänä hetkenä. Kylmyys ja talvi olivat saapuneet paratiisiin ja annoin Sirpan päälle oman talvitakkini, että hän ei ihan jäädy katsomoon takapuolestaan kiinni. Siinä sitä olisi kiva odotella kevättä ja jään sulamista.

Enkös mä voisi aamu-unisena jäädä vielä koisimaan?




Pääsin jälleen ratsastamaan lempparini kanssa.

Viime viikon hienon esteratsatuksen jälkeen vuorossa oli perinteinen koulutunti. Pari kertaa menikin kivasti enkä kuullut kertaakaan opettajan mainitsevan etukenosta asennosta. Päinvastoin sain kehuja oikeasta tyylistä. Tänään olin varautunut siihen, että kuulen etunojasta huomautusta, mutta yllätin kaikki ja ennen kaikkea itseni, enkä kuullut opettajan kertaakaan muistuttavan, että voisitko nojata taaksepäin, nojaa taaskepäin, Mare selkä taakse. Hihii! Alankohan mä oppia?

Nyt oli koko ryhmä koossa viimekertaisen luksuksen jälkeen, kun meitä oli vain kaksi innokasta. Heti huomasi kuinka paljon vaikeampaa on mahtua maneesiin, kun porukkaa on kuin pipoa (todellisuudessa vain kuusi, siis tosi paljon, kuusi, tosi paljon, kuusi). Muuten mahduimme hyvin, mutta laukassa tuli ahdasta ja sekoilu alkoi.

Aiheena oli pohkeenväistö puoleen väliin kenttää ja siitä jatkona avotaivutus. Pohkeenväistö meni tosi hyvin, mutta avotaivutuksessa lähdimme liiraamaan oikealle. Emme paljon, mutta jonkin verran ja jokunen kerta. Opettaja pysyi tiukkana, hyvä, ettei viivottimella mitannut reitin suoruutta ja pyysi tekemään tehtävän niin monta kertaa, että reitti meni just eikä melkein oikein.





Toiseen suuntaan teimme pohkeenväistön ja nostimme sen perään laukan. Heti oli hevoset poikittain ja aina jonkun takapuoli edessä. Joka tapauksessa meidän laukat menivät hyvin. Ainoastaan kerran kun hevonen pudotti laukan raviksi, menetin kummatkin jalustimet, mitä ei ole tapahtunut vuosiin ja yritin kaapia niitä takaisin paikoilleen.  

Lopputunnin laukkasimme kahdella pääty-ympyrällä tukka hulmuten. Olisin voinut jatkaa iltaruskoon. Sirpa otti vielä loppukäyntien aikana muutaman kuvan muistoksi.