Palloilua ja pöllöilyä

Jumppatunti alkoi lupaavasti pöllöillen. Sirpa hukkasi numerolappunsa, joka piti antaa jumpan vetäjälle. Jumpan jälkeen se löytyi pukuhuoneen penkiltä, mutta eihän sitä tietysti alkutohinoissa muista ottaa mukaan. Minä olin puolestaani laittanut paitani väärin päin ja pesulappu vilkkui kivasti kainalossa. Uskottelin itselleni, että se on uutta muotia. Sirpa oli juonessa mukana, muusta porukasta en menisi niin takuuseen. Takapuolessakin oli valkoinen höyhen tai siltä se näytti, mutta eipä ollutkaan, vaan jotakin töhnää. Kumpikin oli todella skarpissa kunnossa aloittamaan uuden ohjelman.

Alkuverryttelyssä kuulin ensimmäistä kertaa hurjien opiskeluvuosien jälkeen sanoja grip ja mambo. Ensin ei ollut hajuakaan mitä ne tarkoittavat, mutta muisti palaili pätkittäin ja sanat alkoivat hahmottua liikkeeseen. Sain aavistuksen, että liikesarjat saattaisivat peräkkäin laitettuna näyttää sulavilta ja kykenin mielessäni kuvittelemaan kevyen ballerinan leijailemaan kevyesti liikkeestä toiseen. Kun sitten palasin haavemaailmastani todellisuuteen, totesin, että enemmänkin porukan tömähtely muistutti norsulaumaa. Siitä oli sulavuus kaukana, mutta ainahan sitä voi kuvitella.

Sykkeenkohotusliikkeet olivat kamalia. Inhoan yli kaiken lattialla nuohoilua ja nyt urakoimme kädet lattialla oikein kunnolla. Välillä pompimme ylös ja laskeuduimme takaisin alas ja heiluttelimme jalkoja puolelta toiselle. Kumpaakin alkoi pyörryttää ja väsynyt hihitys täytti ilman.

Tällä kertaa jalkakyykyt tehtiin nopeassa tahdissa laudan päältä joka suuntaan. Sirpa sekosi sukissaan ja minä yritin pysyä tahdissa ja samalla varoa polven vääntymistä, mikä siinä tahdissa oli hankalaa.



Varsinainen huvinäytelmä tuli eteen pallon kanssa. Kun lauma laittoi pallon jalkojen väliin ja siirteli jalkoja sivulta toiselle, minä repesin. Mieleeni tuli lentosauruslauma, joka hautoi antautumuksella isoksi paisuneita muniaan. Ainakin vatsaslihakset saivat tehoa hihityksestä.