maanantai 8. lokakuuta 2012

Flunssan alkua karkottamassa kuntosalilla

Suuntasin tallille katsomaan kummityttöni ratsastustuntia. Viimeksi viihdyin katsomon puolella toukokuussa tsekkaamassa leikkimielisiä koulukisoja. Tällä kertaa menossa oli vauhdikas puomitunti ja otin lennokkaasta laukasta muutaman kuvan, jotka kummityttö laittoi omaan blogiinsa. Oli iloinen havainto, että edistystä on tapahtunut huimasti ja opetus ei ole mennyt hukkaan. Tallin atmosfäärissä on aina kiva piipahtaa.
Kummityttö vauhdissa

Käänsin tallilta nokan kohti kuntosalia selättämään alkavaa flunssaa. Kurkku oli ärtynyt, lihaksia särki ja pää oli ihan kipeä (tällä kertaa ihan fyysisestikin, ei pelkästään bolla sekaisin normitapaan). Uskon kuitenkin vakaasti, että tilanne paranee pienellä hiellä. Tein jälleen huolellisen alkulämmittelyn suosikillani soutulaitteella. Tulee vanhat ajat lapsuudesta mieleen, kun olohuoneen lattialla nökötti soutulaite, jota tuli käytettyä silloin tällöin. Reippailin myös crossarilla ja katselin samalla telkkaria, mikä oli ilmestynyt seinään pitkän, pitkän tauon jälkeen. Olikohan se käynyt lomailemassa tässä välissä Kanarialla?

Kiersin myös normaalin rinkini rintalihas-, vatsa- selkä- ja pakaralaitteissa. Tällä kertaa laitoin selkälihaslaitteeseen jopa 40 kg ja kerrankin en kyennyt tekemään sataa toista. Otan sen positiivisena asiana.

Katselin selkälaitteessa typertyneenä kaukaisuuteen, kun yhtäkkiä havaitsin silmänurkastani jotakin epämääräistä liikettä. Kun pompahdin takaisin todellisuuteen, havaitsin, että Fox-Petekin oli saapunut pumppaamaan jalkalaitetta ja heilutteli kättään. Sain sopivan tekosyyn pitää taukoa treenistä ja kävin vaihtamassa kuulumisia. Tauon jälkeen tein vielä rintalihasliikkeitä toisella laitteella ja venyttelin huolellisesti. Treenin jälkeen lihaksia ei särkenyt enää yhtä paljon kuin alussa, mutta kurkkukipu sen sijaan ei ollut harmikseni häipynyt. Pitää toivoa parasta, että se tajuaa kadota yön aikana sinne mistä on tullutkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti