Täydellinen ratsastus

Ratsastajakaverit olivat kaikonneet jonnekin. Pelkäsivät vissiin esteitä, kun viime hetken peruutuksiakin oli tullut. Niinpä olimme kahteen pekkaan kaverin kanssa hyppäämässä esteitä. Saimme paljon harjoitusta ja pääsimme hyppäämään kokonaisen radankin useaan kertaan, mikä oli todella, todella hienoa.

Oma hevoseni oli jo mukavan lämmin ja vertynyt valmiiksi, kun se oli ollut jo aamusta lähtien hyppäämässä. En tarvinnutkaan raippaa ja annoin sen kaverille, jonka hevonen oli tahmeammalla päällä, vaikka oli kuulemma juuri viikolla juossut oikein kunnolla. Kaveri ottikin sen vuoksi alun rauhallisesti ja varman päälle. Tällä kertaa hevonen oli kuitenkin hyvin rauhallinen koko tunnin ja raipalle tuli käyttöä, ettei vauhti ihan hyytynyt.

Oisko sulla mulle jotain herkkua? Omppua? Leipää?
Vähänkö olen ansainnut sen.

Oma hevoseni reagoi hyvin vauhdin lisäyksiin ja menimme yhteisymmärryksessä myös kulmiin. Alku olikin varsin lupaava esteille. Ensin ravasimme puomien yli ja kun se sujui, otimme käännöksen ja loikkasimme pienen kavaletin yli. Sitten vaihdoimme suuntaan ja hyppäsimme ensin kavaletin yli, jonka jälkeen suuntasimme vinosti keskelle kenttää ja loikimme yhden ja lopulta kolmen pienen esteeen yli, minkä jälkeen vaihdoimme suuntaa ja hyppäsimme vielä kahden esteen yli suoralla.

Ensin hevoseni otti vähän liiankin kovan vauhdin, mutta kun älysin kurvissa pitää jalkani kurissa, vauhti pysyi sopivan tasaisena ja teimme pari kertaa täydellisen radan. Hevonen on aivan loistava, kun vaihtaa laukan esteen päällä, eikä itse tarvitse säätää ravin kanssa. Ainoastaan kerran oli ristilaukkaa, jonka sain juuri ennen estettä vaihdettua ja pääsimme hyppäämään kunnolla.

Meidän yhteistyö sujuu ja menemme sitä reittiä, mitä olen ajatellut, kunhan vaan oma ajatus pysyy kasassa ja tiedän oikeasti, minne haluan. Kevyessä istunnassakin on helppo pysyä. Varmuuden vuoksi nappaan aina toisella kädellä harjasta kiinni, että en tee jarruttavaa nykäystä esteen päällä.

Kun meitä oli vain kaksi, pääsimme hyppäämään paljon ja mahduimme hyvin odottelemaan omaa vuoroamme. Yhteisymmärryksemme hevosen kanssa oli sitä luokkaa, että esteet vaikuttivat helpoilta, melkein liian helpoilta. Olisin voinut jatkaa koko loppupäivän ja olisi erittäin kiva yllätys, jos ensi viikollakin olisi esteitä.

Ja mikä parhautta, opettaja ei kertaakaan kehottanut mua korjaamaan asentoa. Luontainen etunoja on onneksi omiaan esteillä. Jihaa!

Tallissa vielä hemmottelimme hevosia ja syötimme niille leipää ja omenaa. Oma hevoseni työnsi turpaa oven raosta ja oli sen näköinen, että kai sulla on jotain hyvää mulle, kun mä olen niin loistava ja erinomainen. Olihan mulla.