Mistä muodostuu himoliikkujan terveellinen ruokavalio?
Tietysti kaurakekseistä, suklaakakusta ja mokkapaloista. Eikös kuulostakin erittäin ravitsevalta ja paljon proteenia sisältävältä sapuskalta? Sunnuntaina tuli leivottua oikein urakalla, mutta onneksi ei sentään syötyä kaikkea. Ensi viikonlopun vieraat toivottavasti tuhoavat isot keot herkkuja. No, rehellisyyden nimissä täytyy tunnustaa, että kyllä leipoja pikkuisen maisteli itsekin aikaansaannoksia. Mutta kaurahan on tervellistä ja sillähän ne hevosetkin kulkee.
Maanantaina askelet kulkeutuivat kuntosalille viikon tauon jälkeen ja osaksi kurinpalautuksena leipomissessiosta. Soutulaite on useinmiten aloituslaitteena ja sitä tempoessa menee melkein vartti. Se kummallinen puoli soutamisessa on, että maisemat eivät vaihdu, vaikka kuinka vetelisi edestakaisin. Peppu tulee kyllä kipeäksi. Seuraavkais tulikin vietettyä yli puoli tuntia kuntopyörän seälässä. Aika venähti aiottua pidemmäksi, kun ystäväni Briitta soitteli pitkästä aikaa ja kertoili kuulumisiaan. Vauhtia kylläkin piti himmata hieman, että puuskutus ei olisi haitannut keskustelua. Toki kerroin ystävälleni, missä olen etteivät kummalliset taustäänet olisi saaneet ihan mielikuvitusta valloilleen.
Pitkän, todella pitkän, alkulämmittelyn jälkeen, jota ei kai enää voi sanoa pelkäksi alkulämmittelyksi vaan totiseksi menoksi ja kuivaharjoitteluksi, askelet kantautuivat vatsa- ja selkälaitteisiin. Samalla tuli treenattua myös takapuolen massiivisia lihaksia sekä rintalihaksia.
Ahkera kuntoilu on alkanut tuottaa tulosta, jos ei nyt ulkonäössä, niin ainakin kunnossa. Selkälihaksia jaksaa nykyisin hinkuttaa 10 kiloa painavimmilla painoilla kuin alkuvuodesta. Sama ilmiö on havaittavissa myös peppulihasten kohdalla. 10 kiloa liikkuu kevyemmin. Vaikka onhan noissa painoissa vielä lisäämisen varaa, mutta maasta se pienikin ponnistaa. Tai tämä typy ei kyllä ponnista senttiä korkeammalle, mutta painot sentään liikkuvat rivakammin.
Kello alkoi olla jo paljon ja väki vähetä salilta. Minne lie lähtivät katsomaan huippumalleja tai kotikokkeja. Itse jaksoin tehdä vielä kunnon venyttelyt. Ensin muutama pätkä aurinkotervehdystä ja sen päälle peppu vetreäksi.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti