Jalka eteen, silmät kiinni ja tasapainoilua laudalla. Yhdellä jalalla seisoskelu tuntui varsin haastavalta ja olo oli kuin Ruotsin laivalla. Pää alkoi huipata ja kroppa kaatuilla.
 |
| Steppilauta tuntui kumipallolta |
Olin valmiiksi täysin rytmissä, harmi vain muille, että eri rytmissä kuin piti. Olin menossa alas, kun muut bongasivat ylös. Ei siinä suurta viivettä ollut, ei todellakaan. Älkää edes kuvitelko. Eikös puoli sekuntia ole vain silmänräpäys? Ei sitä meinaa edes huomata. Eihän? Olen ehdottomasti rumpalin paras ystävä. Rytmi veressä.
Ja mikä ihme siinä on, että ihminen ei kykene hyppimään tasajalkaa laudalle? Alkoi ääneen naurattaa vuorotahtihyppelyt, joilla juuri ja juuri yletin laudan tasolle. Ihaillen katselin naapurilaudan ensikertalaista, joka keskittyneesti teki komeita tasahyppyjä. Toivossa on hyvä elää, että minäkin joskus yllän samaan. Tosin jos historiaan vilkaisee, se tuskin tulee tässä maailmakaikkeudessa toteutumaan, mutta ei luovuta toivosta. Tavoite pitää olla.
Ohjaaja huuteli välillä kylkiliikkeissä, että älkää heilutelko lantiotanne, watch mirrow. Tämä oli sentään helppo homma, lantion liikkumattomuudesta on kerrankin hyötyä. Rytmikäs samba ei taida olla hyppyhiiren vahvimpia lajeja, kun tavallinen jumppakin tuottaa rytmillisesti vaikeuksia. Mutta ainakin itsellä on hauskaa, kun hihittää omaa toimintaa.
Ajatelkaas mitä haasteita tulisi, jos koko salillisen ihmisiä pitäisi olla menossa samaan suuntaan ja suunta vaihtuisi tämän tästä? Kyllä siinä hyppyhiiri taitaisi pyöriä ympyrää ja miettiä tuskassa, mikä on oikea suunta ja miksi kaikkien pitää olla samassa rytmissä. Kun jo pelkästään omalla paikallaan liikkuminen tuottaa suuria haasteita.
Lopputunnista sentään huomasin, että eilinen venyttely oli hyödyksi myös tänään ja jalat eivät olleet täysin tukossa. Ja mairea hymy levisi naamalle, kun vetäjä ovella totesi, että good job. Näin on, täysillä tehtiin koko tunti. Ilmaan jäi vain leijumaan kysymys: Missä luuraa Sirpa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti