Pihalla oli kisat ja komeita ratsuja tyylikkäine ratsastajineen viipotti pitkin kenttää harjat hienosti nutturalla. Tämä näky ei aina tiedä tavalliselle pulliaiselle hyvää. Ja niinpä aavistukseni osui oikeaan. Kolme ryhmää tungettiin pieneen maneesiin ja tunnelma oli taattu.
Koko tunti oli tiedossa ympyrällä ratsastusta nuoren, mutta osaavan hevosen kanssa. Luulisi olevan helppoa, mutta kun ei. Miten sitä voi olla ratsastajan kroppa virittäytynyt Matti Nykäsen tunnelmaan eikä ollenkaan omaan lajiin. Nokka on koko ajan viistämässä maata ja kroppa keulii. Kun sitä oikeasti istuu suorassa, itsellä on olo kuin kaatuisi just eikä melkein selälleen.
Kyllä sentään pieni hetki onnistuikin. Erityisen hauskaa oli laukata reippaasti ja kerrankin pysyä omalla paikallaan ja saada täydellisen komea ympyrä. Toiseen suuntaan ympyrä ei sitten sujunutkaan. Vauhtia oli jo liikaakiin ja tuli tehtyä pari ylimääräistä lenkkiä. Siinä sitä sitten ihmeteltiin keskellä ympyrää mihin tästä pitäisi mennä, kun ympärillä laukkaa viisi heppaa. Saman takapuolen taakse tietysti, mistä juuri lähdettiin. Minnes muualle?
Mutta lopussa kiitos seisoo ja niin nytkin, kun heppa ravasi rentoutuneena kaula kaarella alhaalla. Voi sitä voittajan tunnetta, vaikka ei esteiden tuomaa villiä fiilistä tullutkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti