Hiihtoa ja sämpylöitä

Jätin sämpylät kohoamaan, kun lähdin ladulle. Siellä oli muutamia ihmisiä ja osa lapsista oli hätää kärsimässä, kun latu oli niin jäinen. Muutamat nappulat olivat ottaneet suosiolla pulkan mukaan tai tonkivat pientä puroa ladun varressa.

Päätin kuitenkin tehdä muutaman kierroksen, kun kerran aloitin hiihdon. Alamäet olivat jännitysnäytelmää, kun en aluksi tiennyt missä kunnossa latu oli. Muutaman sivuliikkeen jouduinkin ottamaan ja viimeinen lasku meni valoisalla kelillä reisilihaksi jännittäen, että jalat eivät olisi levinneet, mutta pimeällä lasku olisi muuttunut jo vähän liian hurjaksi menoksi.

Aluksi jaksoin hyvin luistella ylämäet, mutta loppumatkasta vauhti jo hieman hyytyi. Niissä sai kuitenkin hyvin hengityksen kiihtymään ja lihakset töihin. Alamäissä piti lähinnä yrittää pysyä pystyssä.

 Oli tosi rentouttavaa hiihtää muutama kilometri viikon tauon jälkeen. Vatsa ja kädet saivat kyytiä, vaikka ne olivat vielä eilisenkin vesijuoksun ja ratsastuksen jälkeen hellinä. Ehkäpä tämä lenkki toimi hyvänä verryttelynä ja huomenna olo on kuin omenalla.

Kun liikkuu todella pihalla, on kiinnostavaa kuinka paljon nenäliinoja pitää tunkea joka taskuun ja käyttää niitä parin kilometrin välein. Tästä "ilosta" ei ole mitään tietoa sisäliikunnassa.

Kotona laitoin sämpylät uuniin ja nautin ihanasta tuoksusta sekä herkullisesta mausta. Lämmin sämpylä tai munkki kruunaa hiihtolenkin.